Minä tiedän, mitä sinä ajattelet. Olet riehunut koko kesän ympäri Suomea tapahtumien, tyttöjen tai poikien, työn tai rahan, viinan tai elämysten perässä. Olet antautunut elämälle, ottanut siitä irti sen, mikä irti otettavissa on. Mutta nyt kesä on kääntymässä syksyyn ja mietit, oletko kenties missannut jotain. Onko jossakin tapahtunut jotain sellaista, johon sinun olisi pitänyt ottaa osaa? Onko jossain puhuttu jostain, mistä sinunkin olisi pitänyt puhua? Tai, mikä pahinta, onko juuri kulman takana odottamassa jotain sellaista, josta et vielä tiedä, mutta haluaisit, ja kaiken lisäksi haluaisit olla valmistautunut siihen?

Joo-o. Kyllä. Jeah, baby! Sinä haluat tietää, mitä kotimaisia levyjä tänä vuonna on jo julkaistu tai ollaan juuri julkaisemassa! Eikä mitä tahansa levyjä, vaan sellaisia, jotka ovat laadukkaita, niitä, joita voi ylpeydellä esitellä ystävilleen tulevaisuuden klassikkoina ja tämän vuoden kirkkaimpina helminä.

Stop, Shake, Honey, Go on tehnyt asiat sinulle helpoksi. Tässä kymmenen tänä vuonna ilmestynyttä kotimaista levyä, jotka sinun pitää omistaa, joita sinun pitää vaalia ja jotka sinun pitää sisäistää.

When I say I’m in love, you best believe, I’m in love, LUV! 

Muuten! Unohdin yhden levyn tältä listalta, sellaisen, jonka sillä ehdottomasti pitäisi olla. Arvaa kommenttikentässä mikä levy on kyseessä ja voita yllätyspalkinto!

 

23:23: Torero
Delay Treesistä tutun Rami Vierulan makuuhuoneprojekti 23:23 julkaisi helmikuussa toisen nettialbuminsa ilman suuria fanfaareja tai mainoskampanjoita. Stopshakehoneygon kestosuosikkina jo parin vuoden ajan ollut yhtye on jäänyt jopa häpeällisen pienelle huomiolle muutamia blogimainintoja lukuunottamatta, sen verran ihastuttavasta tapauksesta on kyse.

Torero jatkaa samalla linjalla kuin vuonna 2012 ilmestynyt Softest Wave etc., joskin Vierula on terävöittänyt otettaan niin tuotannon kuin kappalemateriaalinkin suhteen. Jos aikaisemmin 23:23 kuulosti Youth Lagooniin ja Girlsin risteytykseltä, nyt mukaan on lorautettu myös tujaus 60-lukulaista garagerockia. Musiikillisesti Vierula taiteilee perinteisten soinnutusten ja melodiakulkujen maailmassa, mutta onnistuu silti kirjoittamaan persoonallisia ja koskettavia kappaleita. Se on hyvän lauluntekijän merkki.

Albumin huippuhetkiä on monta, vaikkapa levyn avaava punapääylistys Redheads, yksinkertaisuudessaan riemastuttava poppäristely Bands! ja introverttiydessään koskettava Zombie. Jos 23:23:n debyyttijulkaisu kuulosti muutamasta täysosumasta huolimatta raakilemaiselta biisikokoelmalta, Torero alkaa lähestyä täydellistä makuuhuone-lofi-rämistely&fiilistely -teosta.

Kuuntele levy Bandcampissa. 23:23 Facebookissa.

 

Aves: Sun Sky a Floating
Aves tupsahti yllätyksellisesti ja varoituksetta indiepopparien maailmaan kesällä 2011 julkaisemalla loisteliaan chillwave-utuilun Shoreline. Yhtyeeltä ilmestyi syksyn aikana kaksi muutakin täysosumaa, You, Lucid ja omaksi suosikikseni noussut Sarah Sunk. Sekä musiikillisesti että tyylillisesti valmis yhtye ei paljastanut itsestään paljoakaan ensimmäisten olemassaolokuukausiensa aikana, ja osin sama mystisyys on jatkunut näihin päiviin saakka.

Avesin debyyttialbumilla Sun Sky a Floating jo hieman vanhentuneeksi käynyt chillwave-soundi on jäämässä sopivassa määrin taka-alalle, ja albumin äänitekstuurit on nostettu meren tyrskyistä stratosfääriin saakka, osin jopa sen yläpuolelle. Viisiosainen Sun Child Suite ja levyn päättävä Ghostly Shores  johdattelevat yhtyettä myös progressiivisille lentoradoille.

Aikaisemmin julkaistujen kappaleiden lisäksi levyltä kannattaa kuunnella ainakin kesäinen kaikuilu Sunkissed ja albumin ilmavaa äänimaailmaa edustava Elise.

Kuuntele levy Bandcampissa tai Spotifyssa. Aves Facebookissa.

 

Black Lizard: s/t
Kuinka upeasti voivatkaan kitarat soida?

Solitin kautta tämän vuoden alussa ilmestynyt Black Lizardin debyyttialbumi osoittaa, että rock’n’rollin muotokielen hallitsemalla voi yhä saada jalan polkemaan tahtia, hien virtaamaan ja nyrkin nousemaan ilmaan. Siinäkin tapauksessa, että Velvet Undergroundin ja Jesus and Mary Chainin jättämät jäljet ovat kirkkaasti nähtävissä ja kuultavissa.

Black Lizard on täynnä rock’n’rollin peruskaavojen mukaan rakennettuja kappaleita, mutta bändi ei jää vain esittämään muiden keksimiä temppuja. Tarjolla on kaikkea parasta – you know, the good stuff – fuzzia, buzzia, tremoloa, kaikua, pettymystä rakkauteen, lisää pettymystä rakkauteen, huumeita ja lisää fuzzia.  Love Is a Lie, Boundaries, Forever Gold ja yksinkertaisessa jympytyksessään upeasti kasvava Some Drugs antavat syyn odottaa, että Black Lizardista on aineksia vaikka mihin.

Vuoden kovin rock-debyytti.

Osta levy Solitilta. Black Lizard Soundcloudissa ja Facebookissa.

 

Death Hawks: s/t
Erään teorian mukaan Death Hawks on ykkös- ja kakkosalbumiensa välissä rakentanut happopäissään suihkukoneen, jonka polttoaineena toimivat kuolleiden shamaanien vapaina virtaavat henget. Juuri ennen neitsytlentoaan suihkukone on muuntautunut sairaalla keinoälyllä varustetuksi avaruusraketiksi ja kaapannut yhtyeen jäsenet mukaansa.

Bändin kakkoslevy on taltioitu raketin sisällä, neljännelle tasolle nousseiden rituaalijuhlallisuuksien aikana. Osallisten ytimissä ovat auenneet ne muinaiset voimavihkimykset, joita Kristallikallot ovat pitäneet muistissaan. Heille on uskottu se mahtavan paikan ja muiden arvokkaiden paikkojen perintö, joka on ollut kateissa koko historian ajan. On syntynyt polku muinaisen Texasin magiikan, totuuden, tien, kemikaalien, heijastusten ja kuoleman välille.

Uskon teoriaan vahvasti. Supervahvasti. Lord Meru -vahvasti.

Death Hawks oli valmis jo ensilevyllään Death and Decay, mutta bändin toinen tuotos nousee kertaheitolla yhdeksi kaikkien aikojen kotimaisista psykedeelisistä rocklevyistä.

Death Hawks ilmestyy 13. syyskuuta GAEAn kautta. Death Hawks Soundcloudissa, Facebookissa ja internetissä.

 

French Films: White Orchid
Olen monta kertaa pohtinut sitä käsittämättömyyttä, ettei French Films ole Suomessa suurempi yhtye kuin mitä se on. Bändi nimittäin onnistuu siellä, missä on vaikeinta onnistua – kitaravetoisen indierockin keskustassa.

Yhtyeen soundi, rytmit, kappalemateriaali ja ulkoinen olemus ovat muotonsa puolesta kaukana poikkevasta, mikä johtaa siihen, että erottuakseen French Filmsin on oltava tekemisessään parempi kuin tuhannet muut. Ja meidän kaikkien onneksemme se on.

Bändin debyyttilevyn hienoimmat hetket, Convict, This Dead Town ja Golden Sea, nousivat suoraan lajinsa valioiden joukkoon ja White Orchid tarjoaa lisää vastaavia täysosumia. Albumin nimikappale sekä vaikkapa Where We Come From, Juvelines ja All The Time You Got ovat tarttuvuudessaan ja tanssittavuudessan huimia tapauksia, eivätkä esimerkiksi French Filmsin brittikollegat ole viime vuosina pystyneet vastaaviin esityksiin.

Indiescaalan breikkausmahdollisuuksiakin French Filmsillä on, puhutaan kuitenkin yhtyeestä, jolla oli viime vuonna varaa kieltäytyä Euroopan-kiertueesta Pains of Being Pure at Heartin lämppärinä.

Osta levy GAEAlta ja kuuntele se Spotifyssa. French Films Soundcloudissa ja Facebookissa.

 

K-X-P: II
K-X-P:n vuonna 2010 ilmestynyt ensimmäinen albumi jakoi diggarien ja kriitikoiden mielipiteet vahvasti. Tämä näkyi joko kahden tai viiden tähden levyarvioina ja ping-pong-tyylisenä onhansehyvä-eihänseole-keskusteluna, joka loppui jossain vaiheessa tuloksettomana.

Tänä vuonna asiat ovat olleet toisin. Kun Timo Kaukolammen, Tuomo Purasen, Tomi Leppäsen ja Anssi Nykäsen superbändi julkaisi helmikuussa kakkosalbuminsa, kolmen vuoden takaiset soraäänet olivat vaienneet ja K-X-P:n globaali, universaali loistavuus valjennut krantummallekin kraut/electro-diggarille.

Albumin singlet Easy (Infinity Waits) ja Melody ovat julmetun tanssittavia, groovaavilla industrialkompeilla ja tarttuvilla koukuilla varustettuja krautrockailuja, jotka toimivat niin kotona pienissä nousuissa kuin tummanpuhuvien discojen tanssilattioillakin. Muiden groovetykitysten (esimerkiksi Staring At the Moon, Magnetic North) lisäksi levyllä on myös maalailevampia hetkiä, kuten shamanistinen In the Valley ja hitaasti kehittyvä Tears (Extended interlude).

II on täynnä kaikkea sitä, jonka Kaukolampi on listannut tavoitteekseen musiikkia tehdessään: kaunista surua, seksuaalisuutta ja pelkoa. Mitä muuta voikaan odottaa yhtyeeltä, joka kuvailee itseään sanoilla original-electronic-Motörhead-space-trance-spiritual-rock-meditation-freejazz-godz?

Kuuntele II Spotifyssa. K-X-P Facebookissa ja internetissä.

 

The Lieblings: Take Me To Your Leader
Bändi ei välttämättä tarvitse itsensä esittelyyn kuin yhden hyvän biisin. Jos se yksi on tarpeeksi hyvä.

Huhtikuussa ensimmäisen singlensä It’s All Gonna Fall julkaisseelle The Lieblingsille hypekoneiston käynnistämiseen riitti reilut kaksi minuuttia. Kappaleesta ja sen hauskasta videosta innostuivat lähes kaikki powerista poppailusta pitävät, syystäkin. Oli kuin 90-luvun hauskoista puolista parhaat olisi tuotu takaisin – kitarat panivat buzz buzz buzz, melodiat olivat kuin Teenage Fanclubin parhailta levyiltä, peput heiluvat ja kaikki hymyilivät. Sillä ei ollut mitään merkitystä, että kappaleen sanoitus oli kaikkea muuta kuin hilpeä.

The Lieblings koostuu suomalaisen indiescenen pitkän linjan osaajista. Sam Shingler on tuttu mennävuosien suosikkibändeistä Montevideo ja The Pansies, Andy J. Prinkkilä ja Timo Silvennoinen musisoivat aikanaan The Sugarrushissa ja Katja Tolonen Rumban kannessakin poseeranneessa The Wrecking Queensissa.

Oppirahat on maksettu ja se kuuluu myös albumimitassa.

Osta levy GAEAlta ja kuuntele se Spotifyssa. The Lieblings Facebookissa ja internetissä.

 

The New Tigers: The Badger
Turkulainen The New Tigers nousi kaksi vuotta sitten kertaheitolla potentiaalisten tulokkaiden joukosta suoraan kotimaisen indierockin mestaruussarjaan Pocketful of Sand -kappaleellaan. Debyyttialbumilla The New Tigers soitti yhtye, joka ei ollut vielä valmis, mutta joka oli löytänyt oman äänensä ja omanlaisensa tavan tehdä musiikkia. 90-luku, Yo La Tengo, Teenage Fanclub, fuzzy pop.

Kahden vuoden aikana The New Tigers on tanakoittanut soitantaansa juuri niin kuin saattoi toivoa. Myös rumpali on vaihtunut toiseen. Bändi on silti säilyttänyt sen vetovoiman, joka sillä alun perin oli: The Badger on täynnä upeasti yhteen soivia kitaroita, kauniita melodioita ja helposti etenevää soitantaa. Appu ja Waltteri eivät vieläkään ole laulajina varsinaisia timokotipeltoja, mutta silti heidän äänensä sopivat hyvin yhteen bändin muun soundin kanssa.

Levyn komeimpia kappaleita ovat singlenäkin julkaistu Remote Control ja albumin päättävä Gentle Rock, joka on jo yksinään upea teos, moderni klassikko, vuoden parhaita. Jos pidit bändin debyytistä, rakastut tähän.

The Badger ilmestyy 20. syyskuuta Solitin kautta. The New Tigers Soundcloudissa ja Facebookissa.

 

Paperfangs: Past Perfect
Dream popista on olemassa monta erilaista versiota, niin kuin unistakin. Osa unipopbändeistä maalailee, kaikuilee ja leijailee, osa suristelee, kolistelee ja lofistelee. Ja osa on kadonnut omiin painajaisiinsa, ilman toivoa paremmasta huomisesta. Debyyttialbuminsa helmikuussa julkaissut Paperfangs kuuluu ensin mainittuihin.

Vaikka Past Perfect onkin helsinkiläis-tamperelaisen yhtyeen ensimmäinen kokopitkä levy, bändi ei ole ns. eilisen teeren poika. Paperfangsin ensimmäiset kappaleet ilmestyivät nettilabel EarDrumsPopin kautta vuonna 2010. Seuraavana vuonna bändi teki pari uutta biisiä (Witches, Lifelong), pari videota ja debyyttikeikkansa. Maaliskuussa 2012 ilmestyi läpeensä laadukas kuuden kappaleen mittainen AAVVAV-kasetti.

Kuvailin aikanaan Paperfangsin musiikkia kaikuisaksi, kekseliäillä sampleilla maustetuksi dream popiksi, joka ei välttämättä teilaa kuutelijaa kertalaakilla, vaan ottaa syleilyynsä useampien kuuntelukertojen aikana. Past Perfect toimii niin kokonaisuutena kuin pieninäkin annoksina, mieluummin kuitenkin musiikkiin ja sen tunnelmaan syventyen kuin vaikkapa niin, että se pauhaisi kotibileiden taustalla.

Ajoittaisesta surumielisyydestään huolimatta tämä on minulle hyvän mielen ja hyvän olon musiikkia.

Osta levy Solitilta. Paperfangs Soundcloudissa ja Facebookissa.

 

Pimeys: Muut on jo menneet
Pimeys on löytänyt tiensä ihmisten tietoisuuteen poikkeuksellista väylää pitkin siihen nähden, kuinka valtava kaupallinen potentiaali sillä on. Toukokuussa 2012 ilmestynyt Elämä kiinnostaa valloitti ensin musiikkiblogit, sitten muun musiikkimedian, Radio Helsingin, ja bändi lopulta Tulevaisuuden tusinan. Tänä vuonna yhtye on päässyt esittelemään itseään suurelle yleisölle muun muassa Radio Suomen kautta.

Pimeys on tuonut samanlaisen positiivisen tuulahduksen suomenkieliseen popmusiikkiin kuin vaikkapa Ultramariini vajaat kymmenen vuotta sitten. Se on onnistunut tekemään suomirokkia, joka on niin laadukasta, ettei oikein kukaan haluaisi kutsua sitä suomirokiksi.

Muut on jo menneet ei ole populaarissa mielessä helppo levy. Se sisältää pohdiskelevia ja runollisiakin tekstejä, joita polveileva ja paikoin teatterillinen musiikki tukee. Näin sinut unessa, Kunnia ja Asema ovat upeita kappaleita, mutta eivät varsinaisia radiohittejä. Helpoimmin albumiin pääsee kiinni Elämä kiinnostaa ja Pimeys-sinkkujen kautta.

Tulevaisuudessa Pimeydeltä voi odottaa todella suuria.

Kuuntele levy Spotifyssa. Pimeys Soundcloudissa ja Facebookissa.

 

Vaan mikä levy listalta puuttuu? Vastaa (tai kerro oma mielipiteesi) ja voita!