Ystävien vaikutus omaan musiikkimakuuni on ollut avartavaa. Musiikkisnobin siedätyshoidon sietäisi saavan enemmän kiitosta.

Jo jokin aika sitten kirjoittelin Guilty pleasures -otsakkeella vähän ehkä salaisista, jopa hävettävistäkin biisitykkäyksistä. Tavallaan tätä kirjoitusta voisi ajatella jatko-osana tuolle tekstille, kenties jopa kypsymisen kannalta. Nähkääs, minulla on eräs ystävä, jolle ei edelleenkään löydy kappaletta, jota tämä häpeäisi myöntää kuuntelevansa. Uskokaa pois, kaikki sopivuuden ja sosiaalisen hyväksynnän rajat on ylitetty jo vuosia sitten. Tässä mielessä pidän häntä kummajaisena.

Siksi kenties halusinkin avata asiaa uudestaan, tällä kertaa vähemmän analyyttisestä ja enemmän arvostavasta näkökulmasta. Kohtalaisen tasaisesti kokoontuva kouluaikojen kaveriporukkamme on musiikin kannalta kirjavaa. Minkään makuasian vaihtelevuus ei tietenkään ole ainutlaatuista, mutta omasta näkökulmasta kaveriporukan musiikkianti on kaukana omasta mausta, joskin ansioksi on  kuitenkin luettava täydellinen johdonmukaisuusvaje.

Vietän niin suuren osan musiikinkuuntelusta nimenomaan ’pienten’, tuntemattomampien, ja suoraan sanoen suurta yleisöä melko vähän kiinnostavien yhtyeiden parissa, että esimerkiksi Los Del Garroten kaltaiset yhtyeet ovat hämmentäviä tuttavuuksia. Hämmentävän hyviä siis –  La Cumbia Del Garrote esiintyi mm. Amores Perros -soundtrackillä (ja on muuten soitetuimpia biisejä viime kevään seuramatkan jäljiltä). Pääasiassa siis meilläkin ollaan erittäin musiikkivetoisia, ja yhteisiin tapahtumiin kasataan yhteistuumin soittolistoja ynnä muuta – jotka eivät aina kuitenkaan itseäni puhuttele. Bloginiiloilusta on kuitenkin hyvä ottaa lomaa toisinaan.

https://www.youtube.com/watch?v=02PRUJZSCQA

Siperia opettaa

Jotain noista lukemattomista tapahtumista on jäänyt onkeen. Niin lapselliselta kuin se kuulostaakin, tätäkin kirjoittajaa on täytynyt muistuttaa, ettei uusi ole aina vanhaa parempi, tuntemattompi ei ole automaattisesti uskottavampi, saati pienempi vilpittömämpi taiteellisilta pyrkimyksiltään. Kursailemattoman kosiskeleva pop-kaava onnistuu ihan Portlandista, Göteborgista tai Kalliosta käsinkin. Eikä siinä mitään, mutta lähtökohtaisesti olisi itsenikin hyvä pitää se mielessä.

Jos konkretiaa hakee siitä, mitä nämä yhteissoittolistat, tapahtumat, juhlat – siis tietenkin viime kädessä nämä mainiot ystävät – ovat tuoneet musiikkielämääni, minkälaisia siemeniä istuttaneet huomaamattani, ovat mm. seuraavanlaiset biisit. Tässä siis vielä ääni Los Del Garroten lisäksi ystävien musiikkimaulle, ja malja näille upeille ystäville.

Kotimainen Dallapé-orkesteri toimi pääasiassa 20- ja 30-luvuilla, ja sen Kaksi Kolpakkoa, Neiti tämän ikisuosikkeja. Kari Tapio taitaa iskelmöidä haudan takaakin suomalaisten sydämissä: jos jossakin juottolassa Tapiota on listalla, voit olla varma etta tulkitsijoita löytyy. Juna Kulkee, niin kuin useat hienoimmista suomalaissävellykset, on alunperin italialainen (Il Treno Va). Kansainvälistä lainaamista edustaa Alla Pugatsovan venäläisversio Million Alih Roz, alunperin latvialaisesta kappaleesta.

Esimerkkejähän tietysti riittäisi monen soittolistan verran. Edes näin rautainen kaveriporukka ei saa nauttimaan Elan Kaikki Käy tai Nygårdin Märkää -biiseistä. Mutta tällä haavaa nämä neljäkin riittävät.

https://www.youtube.com/watch?v=xV0ST7-Xgy4