Yritys sivistäytyä: Seckou Keita ja kora

Rosventures on Rosvojen toukokuinen matka maailman ympäri, jonka aikana jaamme löytöretkiemme saaliita pitkin maailmaa.

Mitä sinulle tulee mieleen kun kirjoitan sanat ’afrikkalainen’ ja ’muusikko’ peräkkäin? Fela KutiYossou N’Dour, tai Mulatu Astatke – ehkä Tinariwen? Vai kenties erilaisia eksoottisen näköisiä soittimia, joiden nimiä et juuri nyt muista, kuten djembe ja marimba? Kenties edellä mainitut esimerkit vain havainnollistavat oman tietämykseni rajallisuutta, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kovasti kattavampaa kuvaa afrikkalaisesta musiikista en osaisi ulkomuistista maalata. Yritän siksi siis sivistää itseäni Afrikan mantereen mitä moninaisimmista artisteista ja instrumenteista.

Yritinhän samaa jo aiemmin, samalla mantereella. Malilaisen Boubacar Traoren ja kenialaisen Orchestra Super Mazemben kanssa horisontin laajentaminen alkoi melko maltillisin askelein. Tällä kertaa poimimme senegalilaisen Seckou Keitan (s. 1978) postaukseen.

Keita ja kora

Keita ja kora

Maailmanmusiikki on siis piipahtanut palstalla pariinkin otteeseen, ja muuallakin Rosvoissa. Sen nousu on näkynyt yhä useampien taukohuonekeskusteluissa. Selkeimpiä viitteitä maailmanmusiikin herättämästä kiinnostuksesta ovat mm. Astatken ethio-jazzin uusi tuleminen (josta Jazzpossulla on enemmän sanottavaa) sekä ’aavikkobluesia’ soittavan saharalaisen Tinariwenin näkyvyys vaikkapa Flow Festivalilla ja Pitchforkissa.

Afrikka on helppo unohtaa musiikin kehtona, ainakin populaarimusiikin suhteen. Se jää alaviitteeksi tai etuliitteeksi sellaisiin genreihin kuin afro pop, afro beat tai afro house. Puhumattakaan tietenkään yksittäisten maiden tai alueiden musiikkimaiseman alalajeista. Kannattaa siis jatkaa kokonaisen mantereen musiikkielämän kartoitusta ehkä edes yksi maa kerrallaan. Senegalista löytyy nimittäin seuraava etappi Seckou Keitan ja kora-instrumentin johdattamana. Keitan näppituntuma koraan, länsiafrikkalaiseen 21-kieliseen soittimeen, on suvereeni.

Useimmille suomalaisille kora on jo jossain määrin tuttu instrumentti, kenties vieläpä monen sitä tiedostamatta. Suomalaiselle Senegal ja kora ovat tähän mennessä assosioituneet vain ja ainoastaan yhteen mieheen: Malang Cissokhoon. Tästäkin on kiittäminen Karjalaisen Jukkaa. Electric Sauna -yhtyeensä kanssa Karjalainen villitsi kesällä ’96 kansaa Missä se Väinö On? -hitillään, jolle päätyi niin Cissokhon laulua kuin koransoittoakin.

Keitan käsissä ja sävellyksissä kora näyttelee pääosaa: se on meditatiivinen, upea instrumentti. Soittimena sitä verrataankin usein harppuun. Sattumoisin helpointa Keitan tuotantoon on lähteä Clychau Dibon -levystä, joka syntyi tämän ja walesilaisen harpistin Catrin Finchin yhteistyönä. Harppu ja kora, Finchin ja Keitan soittamina, yltyvät yhdessä tanssiin. Kappaleet ovat usein harmonisia ja jopa intensiivisiä kuuntelukokemuksia. Levy sopii erityisesti työskentelyn taustalle. Niille, jotka kokevat ettei Finchin ja Keitan yhteistyö ole aidointa’ senegalilaista koramusiikkia, kuin sitä olisi jatkettu länsimaisella soittimella, suosittelen rytmikkäämpää Afro-Mandinka Soulia tai kehuttua The Silimboa Passagea.

Nyt Keita on julkaisemassa uutta levyään 22 Strings, jolta poimin nyt tämän uuden kappaleen N Doké (Little Bro) maistiaiseksi. Sen myötä on kenties helpointa ymmärtää, miksi Keitan musiikki tuntuu niin läheiseltä ja lämpöiseltä. N Doké on todella lähellä perinteisempää kitarafolk-musiikkia, vaikka tietenkin sekin on kansanmusiikkia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Uskon ettei Seckou Keita vain jää yritykseksi sivistää itseäni, vaan pysyväksi osaksi musiikinkuunteluani, aivan kuten Traorét ja Mazembet aiemmin. Vaikka olisi mukava jatkaa jo nyt seuraavan afrikkalaiselämyksen pariin, taidan uittaa unelmissani varpaat vielä kerran Atlantin rantavesissä Dakarin edustalla ja pyöräyttää vielä muutaman kappaleen Keitaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.