Yritys sivistäytyä: Orchestra Super Mazembe

MAzembePaljastan toisen helmen edelleen tekeillä olevalta Afrikka-soittolistaltani. Entisen Zairen alueella perustettu, Keniasta nousuun lähtenyt Orchestra Super Mazembe oli lingala-musiikin suuruuksia. Tämä itäafrikkalainen bändi kävi läpi monet jäsenvaihdokset, mutta saavutti suurta suosiota 70-luvulla. Kymmenluvun puolivälissä kenialaistunut yhtye pääsi hetkeksi levyttämään EMIlle ja loi tuolloin suurimman hittinsä, Kassongon, joka on myös oma suosikkini. Toki Super Mazembe coveroi menestyksekkäästi muita afrikkalaisia yhtyeitä, mutta Kassongo on sen omista kappaleista kovin.

Vaikka Super Mazembe musisoi itäafrikkalaisen pop-musiikin kulta-aikaan (Itä-)Afrikassa, sen hiipuminen 80-luvun alussa (joka päättyi bändin hajoamiseen) sattui harmillisesti juuri, kun muu maailma alkoi löytää näitä afrikkalaisen popin suuruuksia. Lingala-tyylisestä musiikista tunnettu bändi kuulostaa suoraviivaisimmillaan hyvinkin ajattomalta. Se onkin tässä yhtyeessä kaikkein mielenkiintoisinta. Ja se, että ensimmäisen kerran Kassongoa kuunnellessa mieleen tuli vahvasti Vampire Weekend.

Vaikka VW:n vaikutteisiin luetaankin usein afrobeat, eikä lingala, voisi Orchestra Super Mazemben kuvitella olla hyvinkin suora vaikute Vampire Weekendin niin tyypilliseen ja ansiokkaasti toteutettuun monen soundin fuusioon. Toisaalta kyllä lingalankin vaikutteiden alkuperäkin on kuubalaisessa musiikissa, joten vaikutteiden kiertokulku on täydellistä. Kassongosta on muutamakin versio, mutta juuri tuo Spotifystä valittu on se, jonka ensin kuulin itse, esim. youtubessa hieman eri versio. Muita pirun hienoja kappaleita tsekattavaksi ovat mm. JijiShauri Yaoko, ja Samba, levyistä Mazembe – Double Gold ja Giants of East Africa. Yhtyeen nimi, Mazembe, tarkoittaa muuten puskutraktoria / maansiirtokonetta.