Huomiseksi, uudeksivuodeksi, minulla ei ole suunnitelmia. Olen huono tekemään niitä. Oikeastaan vasta kun asiat tapahtuvat, niillä on minulle merkitystä. Luovin eteenpäin, ennemmin kuin annan suunnitelmien ja, ennen kaikkea, suunnitteluprosessin sitoa tekemisiäni ja hamstrata aikaani. Jotenkin se stressaa aina. Kenties koska arki pyörii niin vahvasti rutiinien ja aikataulujen puitteissa, en halua samaa ollessani oikeasti vapaalla. Uusivuosikin kiinnostaa lähinnä, koska muita kiinnostaa – silloin pitäisi tehdä eikä olla.

Niin kuin en vaivaudu helposti tekemään suunnitelmia, vaikkapa uudeksivuodeksi, en myöskään tee päätöksiä seuraavaksi vuodeksi. En tiedä tekeekö ylipäätään kukaan enää. Asetan kenties tavoitteita, asioista, ihmisistä, joita kaipaan elämässäni lisää. Joka vuosi oikeastaan samoja asioita: nähdä hyviä ystäviä enemmän (tai ainakin järjestää aikaa tähän enemmän), lukea enemmän ja niin edelleen.

Kenties voisin lyödä lukkoon uuden SlowShow -soittolistan kokoamisen, mutta sehän on selviö. Tämänvuotinen vetelee jo 925 kappaleen tienoilla, tavoite oli kuitenkin tonnissa. Ehkä ensi vuonna. Alla taas kolme valintaa kyseiseltä soittikselta: Bon Homme (Kööpenhaminasta), Kinetics (Växjöstä) ja British India (Australiasta).  Ehkä kappaleiden nimissä on jotain vuoden vaihtumiseen sopivaa viestiä.

Olen myös kokenut muutaman loppuvuodelle tyypillisen ahaa-elämyksen musiikkiin liittyen. Ranskalaiset viivat palvelevat nyt kelvollisesti:

– Simon & Garfunkelilta (itselleni rakas kappale) Scarborough Fair / Canticle on alunperin brittiläinen kansansävelmä. Olenhan nähnyt levyjen kansissa maininnan ”trad. engl.”, mutta asia rekisteröityi vasta nyt itselläni.

– Suomeksi Paulin Taikakaulin on huvittava ja sympaattinen kappale, joka perustuu Maxwell’s Silver Hammer -nimiseen alkuperäissävellykseen, jonka takaa löytyy hieman yllättäen Paul McCartney. Jukka Virtanen on tehnyt suomenkieliset sanat ja esimerkiksi Vesa-Matti Loiri tulkinnat oivallisesti samaisen kappaleen. Vaan enpä tajunnut, että kyseessä on The Beatlesin kappale. Alkuperäinen onkin paljon synkempi ja rajumpi kappale, jossa Maxwell pistää vasarallaan päiviltä yhden jos toisenkin ihmisen, kun taas Pauli keskittyy leipomiseen. Hieno kappale yhtä kaikki.

– Sattumalta minulle suositeltiin, tai oikeastaan epäsuorasti otin onkeeni, kun ystäväni osti, Mickey Newburyn levyn. ’Frisco Mabel Joy onkin todella hieno levy. Ihmettelen niin hienoa levyä kuin sitä, miten olen onnistunut väistämään country/folk -legendan aiemmin. Asiahan toki korjaantui nopeasti.

– Kahlasin levylistauksia varten monta levyä läpi: ensimmäisiä kuuntelukertoja, sekä uusintoja, josko olin tyrmännyt jotkin turhaan. Noh, mielipiteeni pysyi useammin täysin samana kuin ensikuuntelulla, mutta erään kohdalla muuttui. Daft Punkin Random Access Memories kuulostaa sittenkin aika hyvältä ja, mikä hälyttävintä, Julian Casablancasin kanssa tehty Instant Crush on lemppareita. Ensimmäisen kuuntelun vasta joulun tienoilla saaneen Majical Cloudzin levy Impersonator sen sijaan pyörii jo monetta päivää putkeen soittimessa. Iski kertalaakista. (Bändin pitäisi muuten olla tuttu taannoiselta Suomen-keikaltaan, jolla Paperfangs lämmitteli yhtyettä).