Viiden kappaleen tiistai: kovimmat coverit 2014
Ajattelin käyttää tämänviikkoisen musapotpurrin vuoden parhaiden covereiden listaamiseen. Viiden kappaleen tiistai, vähän erilaisena tällä kertaa.
Tame Impala – Stanger In Moscow
Alkuperäisen esittäjä: Michael Jackson. Australialaisen psykedeliarock-bändin tekemästä coverista tässä blogissa sanottua: ”Usein coverointi tarjoaa yhtyeille mahdollisuuden puolivillaiseen muka-hullutteluun, olla hetken ajan jotain muuta kuin oman maineensa vanki. Aussit tekevätpä niin onnistuneesti hypnoottisen version Stranger in Moscow’sta, että niin alkuperäinen kuin coverkin tuntuvat aidosti hyviltä, paremmilta, kappaleilta tämän tribuutin ansiosta”
Father John Misty – Trouble
Alkuperäinen esittäjä: Cat Stevens. Tästä coverista tässä blogissa sanottua: ”Father John Mistyn maagisessa käsittelyssä Trouble kuulostaa jopa enemmän 60- ja 70-lukujen taitteen tuotteelta kuin alkuperäinen. Father John Mistyn, eli J. Tillmanin eli Fleet Foxesin rumpalin, versio uhkuu heittäytymistä ja eteeristä piinaa taiteijan tulkinnassa. Se saattaa jopa kisata parhaasta Trouble –nimisestä biisistä Ray LaMontagnen samannimisen luomuksen kanssa.”
Glass Animals – Love Lockdown
Alkuperäisen esittäjä: Kanye West. Brittibändin lähestymistavasta Kanyen biisiin sanailin aiemmin näin: ”Yhtye on kiinnostanut hieman äkkiväärällä elektro-soundillaan kovasti muitakin, sillä se oli ensimmäinen kiinnitys Paul Epworthin Wolftones-lafkalle. Kiehtovan vinksahtaneesti se lähestyy Kanye Westin Love Lockdown -biisiäkin, ja lopputulos on hurmaava ja kieroutunut.”
Ásgeir – Wrecking Ball
Alkuperäisen esittäjä: Miley Cyrus. Tästä en koskaan postaamaan, mutta kuuntelin islantilaisen Ásgeirin hollantilaisella radioasemalla tallentamaa sykähdyttävää tulkintaa monesti. Ásgeirin kitara + mies -resepti saa kunnioittamaan alkuperäiskappaletta, jopa pitämään sitä ihan hyvänä kappaleena. Islantilainen on silti suvereeni Wrecking Ballia parkuessaan.
Robyn Sherwell – River
Alkuperäisen esittäjä: Joni Mitchell. Robyn Sherwell on ollut tuttu vieras Viiden kappaleen tiistai -postauksissa, joten on osuvaa, että tämä päättää tämänkertaisen setin. Joulukokoelmaa varten versioitu River osoittaa jälleen kerran, miten hedelmälliseksi aarreaitaksi Joni Mitchellin tuotanto osoittautuu osaavissa käsissä. Sherwell yllättää: tämä hallitsee Riverin tulkinnan upeasti.