Viiden kappaleen tiistai
Tervehdys taas tiistaihin. Viisi ajankohtaiskappaletta lyhyin esittelyin on putkahtanut jatkuvana pihalle viikottain jo kohtalaisen pitkään. Tajusin vasta eilen, että kun puhelimeni hajosi enkä ole kirjautunut blogipostiin väliaikaispuhelimella, etten ole oikeastaan lukenut posteja pitkään aikaan. Sinne olikin kertynyt aika paljon kaikkea kivaa.
Päivän ensimmäinen kotimainen on Coska, jonka uusi What Are You Waiting For vahvistaa yhtyeen asemaa kevyen elektropopin uutena tulijana. Vähän sellaista Suomen Electric Youth -meininkiä näissä biiseissä on. Etelä-Lontoon Lightboxes kuulostaa taasen sielukkaalta, vaikka pop-soundia onkin, mutta kun pystybasso jumppaa taustalla, tuloksena on erittäin hieno Something Else.
Nevski taasen on ranskalainen bändi. Sen promoviesti ja kappale Alligator ovat jotenkin niin sympaattisia, etten oikein hennonut olla postaamattakaan. Vähän mun tekisi mieli sanoa, että tästä tulee mieleen (jollain tasolla) turkulainen Goodnight Monsters ja vuosituhannen vaihteen viisubändi Brainstorm.
Toisena kotimaisena kappaleena kuullaan keväällä blogissa esitellyn Sakian uusi kappale Bright Matter. Jos silloin yhtye kuulosti Minor Majoritylta, niin nyt se omistaa tuon vertauksen, ja paradoksaalisesti oman soundinsa, vieläkin paremmin.
[bandcamp track=[bandcamp width=100% height=120 album=3339912872 size=large bgcol=ffffff linkcol=0687f5 tracklist=false artwork=small track=3953788736]
Empress Of saa kunnian päättää tiistain veikeällä coverillaan. Hot N Cold (ja sen alkuperä) avautuu viimeistään kertsissä kuuntelijalleen. Ei ehkä oo kaikkia varten, mutta mä lämpenin. Lorely Rodriguezin debyytti Me ilmestyy muuten reilun viikon päästä (11.9.).