Viiden kappaleen tiistai
Loma helpottaa kiireitä. Niinhän sitä luulisi, niinhän? Mä en tiedä kuinka monta kertaa oon postauksen alussa toivonut, aikonut, luullut ehtiväni kirjoitella enemmän, tai ainakin useammin. En lupaile tai yritä edes enää – jos juttuaiheita ja aikaa on tullakseen, löytänee postaus palstalle. Vaikka onhan noita keskeneräisiä / muistiinpanoja / luonnoksia tuolla varastossa. Kenties alan julkaista niitä tarpeen tullen, kun ei valmista tunnu tulevan. Eräskin erinomainen kotimainen levy, jota FANITAN todella isosti, on odottanut postausmuistiinpanoina huhti-toukokuusta saakka.
Tiistaille varmistan melkein aina aikaa. Ne ovatkin harvoja postauksia siinä mielessä – jotka saavat säännöllistä melko kivasti visiittejä ja joita ehdin näppäillä. Blitzen Trapper ensimmäisenä: Portlandista kotoisin oleva, melko pitkän linjan country/folk -yhtye. Lonesome Angel ei varmaankaan näin kantrihenkisenä putoa kaikille, mutta jotenkin mulle tuli kotoisa olo. Uusi levy ulkona lokakuussa. Lontoolainen Dios Mio lisää peliin suurta dreampop-unelmaa särökitaroin ryyditettynä Treehousella.
Helsinkiläinen Coska julkaisee toisen singlensä Sunstruck ja onnistuu kuulostamaan hieman CHVRCHESiltä ja MS MR:ltä, purskahdellen silti kevyemmin ja aurinkoisemmin. Good Morningin tyypit saa mut kyllä hykertelemään. Melbournelaiskaverusten You on se ’slacker’-osa slacker poppia. Tämä biisi on myös vähän enemmän itseäni varten postauksessa, se kun se Mac Demarconkin vaikuttamaan aloitekykyiseltä nousukkaalta.
CC33, kotimainen kuten Coskakin, saa päättää tämän postauksen. Siitä ei ole vähään aikaan kuulunutkaan mitään, joten Pretending kelpaa erittäin hyvin. Tämän yhtyeen elokuvallinen musiikki kuulostaa juuri niin hyvältä kuin tämä lyhyt instrumentaali osoittaa. Toivottavasti tyypeistä kuullaan piakkoin lisää.