Viiden kappaleen tiistai

Kahdeskymmenes tiistai putkeen, jona vitonen tarjoaa ajankohtaisen kattauksen loistokappaleita. Sen kunniaksi onnistuikin setti erittäin hyvin. Hienoa musiikkia tehdään nykyään varsin paljon, on ainut johtopäätös.

Vaikka siitä on kohta kaksi vuotta, kun newyorkiläistynyt Haerts ilotulitti Slow Show’n palstatilaa, tuolloin kuullulle, mielettömälle tykitykselle, Wingsille ei yhtyeen tuotannosta edelleenkään ole löytynyt vertaista. Debyyttialbuminsa yhtye puskee vihdoin ulos lokakuun lopussa (28.10.), jolta myös tämänkertainen Giving Up tulee. Sekään ei vedä ensirakkauskappaleelle vertoja, mutta on rautainen kappale, joka omaa massiivista potentiaalia vähän CHVRCHESin hengessä.

Yhtälailla palstatilaa ominut mahtava George Maple on palaava. Yhteistyökappaleet lienevät sooloilua tunnetumpia, sillä Maple on vieraillut mm. Flumen ja Snakehipsin raidoilla. Tämän debyytti-EP Vacant Space tullee olemaan huumaava kokemus, mikäli ennusmerkkejä on uskominen, sillä aiemmat kappaleet ovat olleet huikeita. Nekin kuitenkin ylittää uutukainen ko. eepeeltä Talk Talk. Suosikkeja.

Golden Fable onkin sitten uusia tuttavuuksia. Walesiläisbändi on julkaisemassa toista albumiaan marraskuun alkupuoliskolla (10.11.). Ancient Blue -nimistä julkaisua edeltää eteerinen poprock-kappale Armour. Kitara särisevät ja laulaja Rebecca Palinin vokaalisuoritus huokuu toismaailmallista kauneutta.

Pientä seuraajakuntaa lukuun ottamatta lontoolaisduo Wonder Wonder oli vielä hetki sitten tuntematon suuruus. Ei duo toki edelleenkään kulovalkean tavoin leviä, mutta tuntuu valtaavan kansainvälisiä musiikkipalstoja taakseen yksi kerrallaan – upean Body Gold kappaleen myötä. Biisi sisältää samanaikaisesti laiskasti askeltavaa triphop/breakbeat -vaikutetta ja pop-kaavaista suuntausta. Erittäin kova.

Viimeisenä kuullaankin mieletön dublinilais-yhtye Cloud Castle Lake. Kokeilevaa, riitasointuista, kunnianhimoista soundia. Syyskuussa (22.9.) julkaistavalta Dandelion -eepeeltä on irroitettu A Wolf Howling, miltei seitsenminuuttinen, joka kasvaa samanaikaisesti pompöösiksi ja häiriintyneeksi matkaksi alkuvoiman lähteille. Ajattelin mm. Sigur Rósia kun kuuntelin tätä. Jälleen kerran vokaalisuoritus on yhtä huumaa ja hekumaa. Yksinkertaisesti loistavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.