Kolmen vuoden tauon jälkeen Flow oli mitä miellyttävin kokemus: jonot olivat lyhentyneet, anniskelualueet laajentuneet, oluet valitettavasti pienentyneet, ja festivaali kokonaisuutena onnistuneempi kuin aiempien kokemusten perusteella oli lupa odottaa. KeikatTOP5: 1) Mac Demarco, joka yllätti hullunkurisuudellaan ja joka on nyt mun lempiartisti ja -ihminen 2) Real Estate: lempparit vakuuttivat mahtavalla Balloon-stagella odotetusti, kun aurinko helli ja kitarat soivat 3) Bill Callahan ei Otto Talvion vakuuttumisesta ja omista odotuksista huolimatta ollut ihan toiveiden mukainen, mutta silti kova 4) The National, neljättä kertaa nähtynä esiintyi erittäin määrätietoisesti omaten päälavan ansaitsemaa painoarvoa 5) Röyksopp: vaikkei koko keikkaa nähty, niin hien ja hapenpuutteen lomassa norjalaisilla oli hieno poljento.

Viiden kappaleen tiistai avaa pelin festivaalin jälkeen Josef Salvatin suvereenilla kappaleella. Australialainen Salvat on jo valmiiksi kovien odotusten alaisena, mutta Shoot and Run ei nöyristele tahi kumartele muiden asettamia rimoja. Kappaleessa on ainekset valtavan toimivaan pop-tunnariin, aina mieletöntä kertsiä myöten.

Adam Bainbridgen uusi kappale värvää Kelelan ja Aden avukseen. Kindness -aliaksella toimiva artisti liikkuu World Restillä Dev Hynesin maastoissa, jota maustaa torvisektio ja funkahtava yleistunnelma. Uusi albumi Otherness julkaistaan lokakuussa.

Myöskin australialaisen Wyattin kappale Places etenee vaivihkaisen elektronisessa maisemassa pianovetoisesti. Wyattin tuotanto korostamatonta, joskin pop-kaavaista tunnelmointia, vähän niin kuin SOHNin ja Vancouver Sleep Clinicin yhdistäisi.

Lefse Recordsille levyttävä montrealilainen Sea Oleena on erittäin kauniin If I’m -kappaleen takana. Heleästi aaltoileva, kuin uneenvaipuva kappale ennakoi Sea Oleenan debyyttiä Shallow. If I’m kummittelee hämyisästi vielä pitkään kuuntelun jälkeen. Se tuntuu samalta – jos nyt jatketaan unenomaisessa teemassa – kuin yrittäisi muistella mitä alitajunnassa tapahtui yön aikana.

Syyskuussa julkaisee debyyttinsä myös Steve Palmer, jonka kitarainstrumentaali Six Dollar Sunglasses päättää tämänkertaisen satsin hienosti. Palmerista tuleekin mieleen, että täytyypä raahautua useammin kunnon kitaramiesten keikoille. Ensi viikolla palataan taas uusin kappalein.