Uutta: Wild Beasts – Get My Bang
Eilen Wild Beastsin Hayden Thorpe mainosti tiistaille olevan uutisia. Ihan en levyuutisia vielä odottanut. Siitäkin huolimatta Boy King (5.8., Domino) ilmestyy elokuussa – samassa kuussa, jolloin yhtye saapuu Suomeen Modern Sky Festivalille (27.8.). Wild Beastsin omilta sivuilta vahvistulta tuolle ei vielä löytynyt, mutta näiden levy-yhtiö Dominon sivuilta kiertueaikataulusta Helsinki löytyy:
Modern Sky on itselleni vieraampi tapahtuma, mutta tullee tänä vuonna tutuksi, kun Wild Beasts on pakko nähdä. Bändi hemmottelee keikka- ja levyuutisten lisäksi myös uuden levyn ensimmäisellä singlellä: Get My Bang on synkkä suunnanmuutos näissä yleensä onnistuneelle yhtyeelle.
Pressitiedotteen mukaan kahden solistin, Thorpen ja Tom Flemingin, välinen ”luova kitka” on tuonut soundiin uutta rouhetta, ja Thorpen sanoin WTF-elementtiä. Kylmäkiskoisena hinkkaava taustasämple ja tunkkaisena tömisevä rumpukomppi tuntuvat varmasti juuri whatthefuckilta Thorpen ujeltamiseen tottuneelle. En ollut viime levyn ensimaistiaisesta Wanderlustistakaan heti vakuuttunut, mutta Get My Bang herättää ristiriitaisia fiiliksiä. Luotan toki bändin luomiskykyyn kuin vuoreen ja siksi odotan taas Boy Kingin olevan, no, kingi levy. Kuuntele uusi biisi alta: