Uutta: Sophie Jamieson – Stain

sophie jamiesonDaughterin jälkeen läpilyöntiä samassa hengessä yrittävien osa ei ole kadehdittava. Akustisen kitaran mikitys on tehty hyvin ’lähelle’, soundilla on tilaa soida, ja se tuodaan kuulijalle tykö, heleästi soivissa kielissä on kaikua, kuten myös vokaaliosuuksissa. Viimeistään C-osassa mukaan tuodaan jonkinmoinen perkussio, sekä sähkökitaran korostama päämelodia.

Tämä soundi on tyypillistä Daughterin biiseille, mistä se kerää myös paljon verrokkimainintoja. Mutta ei siksi, että Elena Tonran akti olisi sen keksinyt, vaan koska sen biiseissä soundi oli onnistunutta – ja koska ripeästi kasvaneen seuraajajoukon vuoksi Daughter monelle tuttu, niin kuin tässäkin biisiesittelyssä nähdään.

Keskivertokuuntelijan levyhyllyyn ei mahdu loputtomasti samankaltaisia yhtyeitä. Tai niin ainakin päädyn ajattelemaan, kunnes muistan jonkun toisen artistin olemassaolon, tai ’löydän’ uuden artistin. Tällä kertaa ajatusketjun herätti Sophie Jamieson, joka piipahti vanhan osoitteen postauksessa 1,5 v sitten, muttemme ole pitäneet kovin tiiviisti yhtä. Kunnes kohtaamme jälleen.

Jamiesonin on nimittäin poiminut talliinsa Luv Luv Luv Records, joka tätä ennen on kaapannut jo muita blogissa vilahtaneita, kuten Laura Welshin, Theme Parkin ja Get Peoplen. Samalle levy-yhtiölle julkaistaan myös uusi single Stain, jonka ensikuuntelun aikana onnekseni istuin. Jalat olisivat menneet muuten alta. Postauksen ensimmäisen osion kappalekuvailu istuu Stainiinkin, mutta ei sitä kannata kääntää tätä vastaan. Jamieson kuulostaa eteerisemmältä kuin koskaan. Äärimmäisen hienosti soiva ja koskettava kappale.

Aiemmasta tuotannosta voi suositella koko Where EP:tä, jolle tuo ensimmäisessä kohtaamisessamme soinut upea akustinen balladi, Dinah, päätyi. Sekin tässä kuunneltavana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.