Uutta: Sans Parade – Hyperborea

Sans Parade Artefacts_webpromo_1

Muutaman vuoden hiljaiseloa pitänyt turkulaisbändi Sans Parade valmistelee kakkosalbuminsa julkaisua. Solina Records julkaisee Artefacts -nimeä tottelevan albumin aika tarkkaan kuukauden päästä, 27.11.. Solinalla pitää kiirettä muutenkin 10-vuotisjuhlan kunniaksi, kun esimerkiksi TYYNYT-yhtyeen levy julkaistaan vain kaksi viikkoa aiemmin.

Sans Parade muistetaan mm. Jani Lehdon, Markus Perttulan ja Pekka Tuppuraisen yhtyeenä, jonka kamaripop sai laineita aikaan kotimaista musiikkia seuraavien keskuudessa: isot sovitukset, sekä taiteellisesti kiinnostavat ja kunnianhimoiset genreyhdistelyt löivät äänivallia aluksi syksyllä 2011 demollaan The Last Song Is A Love Song, sekä lopulta alkuvuodesta 2013 koittaneella debyyttialbumillaan.

Nyt tämä suurten orkestraatioiden yhtye on palannut, mutta karsinut soittajien määrää. Artefactsilla soivat kuulemma enemmissä määrin analogiset koneet ja akustiset soittimet, joskaan suureellisuudesta ei ole tingitty. Sen allekirjoittanee kuka tahansa uuden singlen Hyperborean kuullut: eilen julkaistu biisi on intensiivinen, terävöitetty paketti tätä uutta Sans Paradea, jonka luulisi kiinnostavan Suomessa (ja ulkomailla) jo laajemminkin. Uusi single löi  tämän kuuntelijan ainakin heti ällikällä, sillä niin upeasti se soi. Artefacts herättää jo nyt suunnatonta uteliaisuutta: mihin Sans Parade -kolmikko yltää tällä kertaa?

Kuuntele Hyperborea alla: