Uutta: Active Child – 1999

Siinä mielessä, että torstait on yleensä pyhitetty throwbackiin, Pat Grossin paluu osuu kahteen maaliin. Toisaalta se on ensimmäinen uusi kappale pariin vuoteen, eli uutta, toisaalta 1999 -niminen biisi taklaa kaihomielisen muisteloon. Princen jälkeen kyseinen vuosiluku kappaleen nimenä on ollut ilmeisesti pyhitetty, sillä montaa samannimistä kappaletta ei nopealla selauksella ei löydy.

Active Child -nimellä levyttävän Grossin seuraava albumi ilmestyy kesäkuussa, ja se kantaa nimeä Mercy1999 on toiveikas kappale, jossain määrin perinteikäskin Grossin kappaleeksi. Falsetti on sielukas ja erittäin läsnä kuten aina, ja biisin kulku juuri niin hyvää kuin Active Childilta voi odottaa.

”Somewhere between now and nineteen ninety-nine.”

Jotta throwback ei jäisi vajaaksi, kerron vähän missä olin 1999. Yläasteella, tietenkin. Yläkoulu tuli vasta myöhemmin. Suomen suurimmasta yläasteestakin puhuttiin. Se oli melkoinen kokemus: jotain laboratorikokeen (katsotaan mitä tapahtuu kun lyödään tuhannen teini-ikäisen kiusalliset kasvukokemukset ja mielialanvaihtelut samaan tilaan), pienen tiheästiasutetun kaupungin vilskeen ja viidakon väliltä.

Muistan kovin yksittäisiä asioita, sillä varsinaista tunnelmaa noin isosta laitoksesta on vaikea määritellä parilla sanalla. Ruokala oli valtava. Vahvimman laki vallitsi käytävillä, joissa hengitysilma kävi niin raskaaksi, että ikkunasta tunkeva valokaan ei välillä tuntunut sitä läpäisevän. Englannin opettajani lainasi väitteidensä tueksi ”Oxfordin sanakirjaa”, kun itsepintaiset lapset inttivät. Muistan erityisen hyvin samaisen opettajan vähättelyn ja lyttäämisen – tai sellaisena sen ainakin otin. Vannoin näyttäväni hänelle vielä, katkeruudella johon vain yläasteikäinen pystyy. (Onko päätymiseni samaan ammattiin psykoanalyysin arvoista?)

Omistin mm. punamustat Umbron seuraverkkarit, Tommy Hilfigerin kivipestyt farkut sekä Dieselin ja Filan college-paidat. Jokin niistä oli minulla varmaankin useimpina päivinä päällä. Fysiikan opettaja kutsui minua ”Jussiksi”. Kukaan ei koskaan kutsunut minua Jussiksi, eikä ole sen jälkeenkään. En siis pitänyt siitä. Leikkasin metallitöissä käteeni tehdessäni jalkapalloilija-figuuria. Muistan sen aina kun katson kämmeneeni. Samalla luokalla oli poika, joka oli tasan minuutin minua nuorempi. Se tuntuu edelleenkin hämmentävältä sattumalta.

Kaikki tämä muistoryöppy 1999-nimisen kappaleen vuoksi. Siinähän sitä throwbackiä on.

”Somewhere between now and nineteen ninety-nine.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.