Työkuvioista ja Sam Beamista

Työ.

Lokeroikaa tämä kategoriaan first world problems jos ärsyttää. Neljäs vuoteni määräaikaisena (oman alan töissä) täyttyy pian. Se ei kenties kuulosta paljolta, mutta kun joka kevät käynnistyy epävarmuudella, pitkäjänteisyys ei lukeudu sanavarastoon. Vielä opiskeluaikoina korvat puuroutuivat puheilla suurten ikäluokkien väistämättömästä eläkerallista, joka jättäisi meidät tulevat työntekijät poimimaan paratiisista parhaat hedelmät. Joka kevät olen saanut huomata, että ne hedelmät joita on enää jäljellä, ovat joko kitukasvuisia tai jopa osittain mätiä. Joka kevät puhetta on ollut myös paikkani vakinaistamisesta (eri työpaikoillakin), tai ainakin sen yrityksistä. Ei tänä vuonna.

Työpaikan vaihtamisessa tms pahinta (tai parasta) on kaiken aloittaminen alusta. Tutustu uusiin työkavereihin, uuteen työympäristöön, ”meidän tapoihin” (ts. ”ei meil oo tapana ollu tehä noin”), bussiyhteyksiin jne. Se, etten tiedä mitä teen syksyllä, kalpenee sen pettymyksen rinnalla, etten tee sitä nykyisessä työpaikassani. Pidän työstäni mielettömästi nykyisessä paikassa, ja kaikesta ja kaikista siihen liittyvästä. Oletan että jossain määrin myös minusta pidetään. Saatuani tietää jatkosta, tai sen puutteesta, hieman yllättäen muutama viikko sitten, ryhdyin jo työnhakuun. Koen siitä jossain määrin jotain syyllisyyttä muistuttavaa. Ikään kuin pettäisin työpaikkaani hakemalla jo seuraavaa, valmistautumalla henkisesti jo lähtöön, mutta kamppailisin samaan aikaan sitoutumuksen kanssa.

Kohtasin työhön liittyen erään henkisestä vaikeimmista tilanteista harjoitteluaikanani, kun sain suorastaan asiatonta ja murskaavaa palautetta. Seuraavana päivänä harjoittelupaikalle piti palata jatkamaan, samojen silmien ja saman ilkeyksiä suoltaneen suun eteen. Jouduin miettimään – kyseenalaistamaan – edeltävänä iltana kuinka paljon haluan tehdä tätä työtä. Nähtävästi aika paljon. Vaikkei näitä edes voi verrata, seuraavaksi vaikeimpana tilanteena pidän sitä päivää, jona sain tietää jatkostani. Kesken työpäivän kerrottiin, ettei varmana pitämäni paikka olekaan lainkaan varma – päinvastoin. Itseasiassa oli jo käytännössä selvää, etten jatkaisi ensi syksynä. Sen jälkeen menin jatkamaan töitäni 25 silmäparin eteen.

Pidän työstäni, nautin siitä, ja saan siitä paljon. Väistämättä annan sille myös paljon. Eikä se voi olla näkymättä ja tuntumatta, kun maisema taas vaihtuu. Ehkä osa minusta jää sinne, missä olen tavannut niin monta niin upeaa tyyppiä. Erinomaisen kannattava strategiani olla ajattelematta työkuvioita on johtanut myös siihen, että jo valmiiksi laiminlyöty blogi kumisee hiljaisuuttaan entiseen malliin, tai jopa pahemmin. Kenties yritän aktivoitua täälläkin.

Palkkioksi siitä, että jaksoit lukea näin pitkälle (tai vaihtoehtoisesti tämä on TL;DR-tyypeille), suosittelen kuuntelemaan Sam Beamin, eli Iron & WineArchive Volume Series No. 1 -levyä esimerkiksi Spotifystä. Tämä on jälleen raottanut pöytälaatikkoaan ja julkaisi levyllisen julkaisematta jääneitä kappaleita, tuttua ironandwinea. Koko julkaisu on mainio, mutta olen erityisesti nauttinut tästä etiäisestä, Everyone’s Summer of ’95. Samia lainaten:

All I can tell you is how we spent the time
Friends are made in the strangest ways
And I’ll miss them by and by

Back on our feet and the car backs in
Me and the boys at the billiards room
Coming back on beer
Halfway home and going nowhere

Casey will crack up, a fight broke lose
I’m in the back thinking I must choose
But I like it here
Halfway home and going nowhere

Avainsanat: , , ,

2 kommenttia kirjoitukseen Työkuvioista ja Sam Beamista

  1. J/SH kommentoi:

    Molemmat olivat tärkeitä asioita: sanasi työstäsi ja uutinen Sam Beamin levystä. Ensimmäiseen kätkeytyy suuri virhe. Se, että teidän opettajien tärkeää työtä harvoin vakinaistetaan saati annetaan edes muutaman vuoden määräaikaisuuksia. Kun kaikkien eduksi luulisi olevan, että niin kävisi. Onneksi niitä taistelujakin on tuon eteen tehty ja jotain saatu aikaan, mutta noh… nyt tulet sitten vain tärkeäksi jossain muussa paikassa.

    Jälkimmäisessä en toistaiseksi virhettä näe. Lohdullinen levy näihin omiinkin blues-aikoihin.

    1. Juhani Juhani kommentoi:

      Kiitos mukavista sanoistasi ja kommentista. Lähti tämä päivä varsin paljon mukavammin käyntiin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.