Ihmettelen ja arvostan jatkuvasti TV-sarjojen musiikkiammattilaisten taitoja. Kunnon bingeilyyn on nykyään aika harvoin varaa, mutta livautan lempisarjojeni jaksoja sinne tänne aikatauluun. Moni sarja käynnistyy täyteen kliimaksiinsa jo alkutunnarin aikana, mikä saa itseni katsojana virittäytymään oikealle taajuudelle: Seinfeldin alku valmistaa show’hun ”ei mistään” (uskokaa pois, se on hirvittävästä bassoilusta huolimatta jo klassikko), Game of Thronesin kaksinaamaiseen kruununtavoitteluun, Walking Deadin mätäneviin aivoihin ja spastisiin raajoihin jne.

https://www.youtube.com/watch?v=2cymqAVPWuo

Monia seuraamiani sarjoja yhdistää kiinnostavan aiheen lisäksi juuri tuo äärettömän onnistunut theme song -valinta. Tietenkin se nivoutuu sarjan fanituksen kanssa sopivasti, mutta eihän se tarkoita suoraan, että jokaisesta tunnarista pitää. Jotkut onnistuvat vain..no, paremmin. Kotimainen esimerkki on Leevi and the Leavingsin Tuhannen Markan Seteli Urheiluruudun tunnarina 80-luvulla, vaikkei urkkaruutua ihan sarjaksi laskisikaan. Esimerkkeinä toimivat myös juuri edellä mainitut Game of Thrones ja Walking Dead. Ja älyttömän hyvin toimivatkin. Ramin Djawadin sävellyksen vuoksi jättää usein GoTin alkutekstit kelaamatta, kun voi kipristellä jo valmiiksi lempihahmojen putoilevien päiden vuoksi.

GoT on valtavan suosionsa myötä tavoittanut myös bändejä lahjoittamaan osaamistaan sarjan musiikkiosastolle. Etevänä esimerkkinä mm. The National The Rains of Castamere -versiollaan. Bear McCreary taasen on tehnyt niin piinaavaa jälkeä Walking Dead -sarjan tunnariksi, ettei kananliha vieläkään rauhoitu iholla, vaikka sarjaa on takana jo miltei viisi tuotantokautta.

https://www.youtube.com/watch?v=ozVcbIc5yWI

Viime aikoina olen seurannut uudestaan ystäväni Danielin ”maailman valkoisimmaksi sitcomiksi” nimeämää Frasieriä. Elitismin, snobismin ja korkeakulttuurin nyansseissa viihtyvän sarjan alku on lyhyt, jazzahtavasti soiva sävel, joka kääntyy vasta lopputeksteissä itsensä Kelsey Grammerin laulamaksi kokonaiseksi kappaleeksi. Bruce Millerin sävelmä vastaa jälleen kerran oivallisesti katsojan siirtymästä  television maailmaan. Alunperin harkittiin ilmeisesti Mel Tormea laulamaan Frasierin tunnari, mutta omasta mielestäni erinomaisen äänenvärin omaava Grammer naulaa leiviskänsä jetsulleen.

https://www.youtube.com/watch?v=7BUH3Gd9qAA

Eivät kaikki voi kuitenkaan osua maaliin. Kun nyt kovasti suitsutetaan onnistumisia, niin on myös sarjoja, joiden alkutekstit eivät voisi loppua tarpeeksi aikaisin. Useimmiten ne ovat kyllä sitcomien tunnareita, kuten inhoamani Two and a Half Menin. Myös Orange is the New Blackin tunnari hirvittää. Regina Spektorin You’ve Got Time on rasittava avaus sarjalle, jonka seuraaminen lopahti itsellä ekan tuottiksen puoliväliin. Mad Menissä löydämme kuitenkin taas seuraavan onnistujan.

Alun graafinen ilme ja amerikkalaisen tuottajan, RJD2:n instrumentaalikappale A Beautiful Mine paiskasivat ensihetkistä lähtien jo komeasti kättä. Kiinnostavinta on, että se on alunperin lyönyt taustoja räppäri Aceyalonen 2006 ilmestyneellä Magnificent City -levyllä. Eikä tässä vielä kaikki: ihan alkujaanhan Mad Menin tunnusmusiikkina piti toimia eräs Beckin kappale, mutta yhteistyön kariuduttua Mattew Weinerin oli luotava katse muihin maisemiin.

True Detectivea ei voi jättää mainitsematta, ei edes viimeisenä. Sehän on herättänyt muissakin Rosvoissa paljon ihastusta. Vaikka The Wire saattaa olla pitkällä tähtäimellä lempisarjani, True Detectiven minisarja ei jää kauas taakse. 1. tuotantokauden spekulaatiota riittäisi vaikkapa loppuhetkistä paljonkin, mutta lienee turvallisinta vältellä koko aihetta, ettei spoilaa keneltäkään upeasti luotua sarjaa.

The Handsome Familyn Far From Any Road avaa jokaisen jakson. Se istuu itse tarinaan, mutta myös sarjan visuaaliseen ilmeeseen. Kappale tihkuu likaista americanaa, murhaballadia, ja lohduttomasti köyhtyneen Keskilännen alakuloa. Alkutekstitkin hivelevät silmiä. Ei sillä että True Detectiven musiikin laadukkuutta kannattaisi noin ylipäätäänkään ihmetellä: siitä kun vastaa teräksenluja ammattilainen T Bone Burnett.