Turku Band Festival 14. – 17.1.2015
Huomenna Turussa starttaa kokonaan uusi tapahtuma, nimeltään Turku Band Festival. ”Turku Band Festival on paikallisen elävän musiikin ylistys, jossa Turkulaiset alan toimijat puhaltavat yhteen hiileen elävän musiikin ja bänditoiminnan puolesta”, sanoo toiminnanjohtaja Tomi Arvas. Järjestävinä tahoina tapahtumassa ovat Telmu ry, Turun Klubi sekä Turku Rock Academy – hanke, jonka parissa Arvas on myös ahkeroinut.
Nelipäiväinen tapahtuma ottaa siis huomenna, tiistaina, varaslähdön, kun Soinnun lavalle astuu Sister Capricorn. Varsinaisen aikataulun mukaisen ohjelman mukaisesti keskiviikon ja lauantain välillä soitetaan 61 keikkaa, ja vedetään kaksi paneelikeskustelua, kahdeksassa eri keikkapaikassa. Valtaosa keikoista onkin maksuttomia, kuten Arvaskin muistuttaa.
Turku Band Festival järjestetään ensimmäistä kertaa, mutta tähtäin sillä on jo monivuotiseksi tapahtumaksi, jossa paikallisten bändien toimintaa viedään eteenpäin ja jossa alan ammattilaiset voivat kohdata toisiaan. Keikkojen lisäksi seminaareja yms kaavaillaan laajemmin ensi vuoden tapahtumaan.
Tänä vuonna keikkapaikkoina ovat mukana Dynamo, Kuka, Turun Klubi, Sointu, Kirjakahvila, Galleria Titanik, Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma sekä Portti. Etabloituneiden Dynen, Kukan ja Klubin lisäksi on mielettömän hienoa, että tapahtumassa mukana ovat mm. Linnankatu 27:sta löytyvä Sointu, joen rannasta löytyvä Titanik sekä Hämeenkadulla jo asiakkaansa löytänyt Portti. Turun Klubi houstaa paneelikeskustelut keskiviikkona ja torstaina, jolloin aiheina puhututtavat Livemusiikin tila Turussa (KE) ja Levy-yhtiöiden tila Turussa 2015 (TO).
Bändejä ja keikkailtoja löytyykin sitten kirjavasti, ja sen toteaa myös Arvas ja kiittelee samaan hengenvetoon työryhmää bändivalikoimasta: ”Melko monet yhtyeistä eivät sano minulle mitään”. Yhdyn äskeiseen: eivätkä minullekaan. Kiinnostavia illanviettoja on luvassa tietenkin lukuisia. Esimerkiksi keskiviikkona 14.1. suuntaisin Porttiin Väinö Grönin ja Demoiselle Gossen keikoille.
Torstaina 15.1. Klubin livessä kiinnostaa Iida Umpikuja, perjantaina 16.1. niin Portin kattaus (mm. 8 1/2 ja InShapeOutOfShape) kuin Dynamonkin (Homevideo ja Pöllöt). Lauantaina 17.1. Dynamossa olisi E-Musikgruppe Lux Ohr, Klubin Illassa huikealta kuulostava Punk vs. Rap -ilta. Tsekkaa koko ohjelma, info yms täältä.
Turku Band Festivalia olisi kohtuutonta kutsua valonpilkahdukseksi. Se on pikemminkin viimeisin osa jatkumoa, jolla turkulainen musiikkielämä esittelee osaamistaan. Itseäni mietityttää kuitenkin, millä TBF erottuu muista samankaltaisista tapahtumista, mutta jos vastaus jostain löytyy niin esiintyjien valtavasta kirjosta.
”Monipuolisuus on aina ollut Turun valtti bänditoiminnassa jota tämäkin tapahtuma alleviivaa”, sanoo Arvas itsekin vielä.
Aamen.