#tbt: St Germain – Tourist
Isänpäivä lähestyy ja kävin vaihteeksi throwbackin merkeissä isän levylaatikolla. Meillä on kotona soinut aina paljon musiikki. Toki, kenelläpä ei. CCR:stä Leonard Coheniin, Topi Sorsakoskesta Claptoniin, Santanasta The Who’hun, meillä on kuunneltu. Myös jazz on tullut tutuksi kotikuuntelun kautta.
2000-luvun alkupuolella erään Pori Jazzin jälkeen isällä oli tuomisina St Germainin levy Tourist. Ranskalaistuottaja Ludovic Navarren fuusiolevystä tuli välittömästi tehosoittolistan vakiojäsen ja altistuin tällekin yllin kyllin. Helpostilähestyttävä Tourist palautui mieleen parin viikon takaisen Rinneradion myötä. Niissä kun on paljon samaa. St Germain koostuu moninaisesta sopasta, johon kuuluu laadukasta elektronista tuotantoa, klassikkojen sämpläystä (Dave Brubeck, Miles Davis yms) sekä taitavan soitinyhtyeen musisointia. Tätä jos jotakin kelpaa paiskata nu jazz -leimalla.
Kun kerran levy on nimetty turistiksi, tuo nimike kelpaa myös nuorelle minälle kotioloihin. Tavalla tai toisella isän musiikkiryöpytys on vaikuttanut itseeni valtavasti. Olen joutunut päässyt opastetuille kierroksille historiallisiin kaupunginosiin, tärkeimpiin nähtävyyksiin, mutta myös niille vähemmän tallatuille kujille salaisten aarteiden pariin.
Isälle on varmasti tärkeintä, että me lapset olemme kotona viikonloppuna, mutta itse toivon että lähdemme taas – kliseitäkin uhmaten – yhteiselle musiikkimatkalle, olkoon se sitten Touristin tai jonkin muun pariin.
https://www.youtube.com/watch?v=ouEmiXtIxHc