#tbt: Aaliyah – Try Again

Amerikkalainen r’n’b-laulaja Aaliyah menehtyi traagisesti lento-onnettomuudessa elokuussa 2001. Siitä on nyt jo 13 vuotta. Vaikeahan tuota on uskoa. Muistan Aaliyahista lähinnä kappaleen Try Again. Tällä oli osa Romeo Must Die -elokuvassa, joten oli luonnollista että sen soundtrackille päätyi myös Aaliyahin kappale. Syy miksi muistan juuri Try Again -biisin on se, että se ärsytti teini-ikäistä itseäni suunnattomasti. Varmin tapa saada aikaan vahva muistijälki on olla ärsyttävä. (Ja olihan silloinen ystäväni päättömästi ihastunut tähän rnb-neitoon.)

22-vuotiaan Aaliyahin tapaturmainen kuolema oli yhtä värikäs kuin tämän elämä. Laulaja oli palaamassa musiikkivideon kuvauksista yksityiskoneella, kun se syöksyi jo alkutaipaleella maahan. Lentäjän verenkierrosta oli ilmeisesti löytynyt huumausaineita.

Aaliyah ehti julkaista kolme albumia ja saavuttaa suurta suosiota musiikkimaailmassa,  ja oli ottamassa merkittäviä askeleita elokuvamaailmassa (mm. casting Matrix-elokuviin), mutta suuri yleisö ei tietenkään rakasta mitään niin paljon kuin what if -tarinoita. ”Mitä jos?”; ”Mitä jos Aaliyah olisi elänyt pidempään, mitä tämä olisikaan saavuttanut?”; ”Niin lahjakas” jne.

Jännä minkälaisia yksittäisiä tiedonmurusia itselle jää mieleen traagisista kohtaloista. Otetaanpa esimerkiksi Aaliyahin tuotanto. Tämä julkaisi debyyttinsä Age Ain’t Nothing But A Number vuonna 1994, jonka tuotti muuan R Kelly. Kun asiaan liittyy R Kelly, ja albumilla on suuntaa-antava nimi, ei liene yllättävää ettei skandaalilta vältytä. Nimittäin samana vuonna kun debyytti julkaistiin, R Kelly sekä tuolloin 15-vuotias laulajatar vihittiin, laittomasti tietenkin. Aaliyahin ikä oli väärennetty vihkitodistukseen. Q.E.D. ikä on vain numero.

Tällä viikolla Aaliyah nousi pitkästä aikaa otsikoihin, tosin valitettavissa tälläkin kertaa jossain määrin ikävissä merkeissä, kun B-luokan julkkiselokuviin erikoistunut Lifetime näytti elämäkertaelokuvan Aaliyah: The Princess of R&B. Projekti oli alusta asti ongelmissa. Suurin dilemma oli tietysti Aaliyahin perheen tuen puuttuminen. Elokuvalla ei tällöin ollut henkistä puhuria purjeissaan, muttei myöskään suurta osaa laulajattaren kappaleista, valokuvista yms käytössään. Perhe taasen olisi kaivannut ison studion elokuvan taakse vetämään naruista.

Myös nimirooliin kiinnitetty Zendaya vetäytyi, kun perheen tuki puuttui. Vaikka muutkin roolit ovat olleet ongelmissa (esim. Missy Elliottin näyttelijä), ja R Kellyn ja Aaliyahin kiistanalaisen suhteen ympärillä tanssitaan pehmeästi, viime kädessä elokuva on lytätty surkean sisällön takia. Mm. Aaliyahin kanssa työskennellyt Timbaland on puhunut avoimesti elokuvaa vastaan.

timbalandfb

Se että juuri tämä biopic on joutunut kritiikkimyrskyn silmään Yhdysvalloissa kertoo elokuvan erityisestä kuraisuudesta, sillä post mortem -aiheisiin tartutaan hyvin opportunistisesti eikä mitenkään hienovaraisuus saati laatu kiikarissa. Toki se kertoo myös Aaliyahin jättämän perinnön elinvoimaisuudesta. Sekä lukuisat fanit että Aaliyahin seurapiirikavereiden haastatteluissa mainitsema kaipuu pitävät laulajattaren kiinni tässä päivässä kuolemasta huolimatta.

Huimat 2,6 tähteä IMDB:ssä pitävä Aaliyah: The Princess of R&B ei kuitenkaan jääne laulajattaren elokuvalliseksi elämäkertaperinnöksi. Huhujen mukaan teattereihin on tulossa jo ensi vuodeksi virallinen (’authorized’) elokuva, jota tuottamassa olisi mukana myös Timbaland ja pääosassa B Simone. Mites se alun biisi menikään? Jos homma menee vihkoon, uutta yritystä kehiin:

”If at first you don’t succeed
Dust yourself off and try again
You can dust it off and try again”

Olen muuten kääntänyt kelkkani tuon kappaleen suhteen. Taidan sittenkin pitää siitä.

Lisää Lifetime-aiheista keskustelua/huumoria, esim. yhtä onnistuneita mahdollisia leffoja ja casting-valintoja häsällä #LifetimeBeLike.

2 kommenttia kirjoitukseen #tbt: Aaliyah – Try Again

  1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

    Vitsit Juhani sulta on tullut hienoja postauksia viime aikoina! Erinomaista jälkeä. Aaliyahin Try Again on todella, todella hienoa kappale. Tullut soiteltua dj-keikoilla ja fiilisteltyä lenkeille oi niin monet kerrat.

    1. Juhani Juhani kommentoi:

      Kiitti Mikko hei! Kiva kun tsemppaat :)
      Sullahan sitä kunnon asiaa tuntuu olevan koko ajan, hyviä juttuja, ja blogisi on todella jees lisä koplaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.