Talos – In Time
Irlantilainen Eoin French piipahti postauksessa noin vuosi sitten: Viiden kappaleen tiistai. En sitä toki suoralta kädeltä muistanutkaan. Kun tuossa vihdoin päädyin kuuntelemaan tämän uuden kappaleen In Time, ei tuo aiempi timantti Bloom ollut kirkkaimpana mielessä. In Timen ensimmäisellä kuuntelukerralla sisällä sykähti jotain samassa paikassa kuin Bon Iverin ensikuuntelulla. Jotain toismaailmallista koskettavuutta Talos-nimellä esiintyvä French on tavoittanut uusimmalla, jo syksymmällä julkaistulla tekeleellään.
Vaikka In Time on monen korvakäytäviä hyväillyt kenties jo pidemmän aikaa, muistutus sen erinomaisuudesta kelvannee. Muuten, soundin puolesta kovin paljoa yhteistä Talosilla ei ole Justin Vernonin projektin kanssa, mitä nyt jos falsetti lasketaan. Sitäkin oleellisempana on juuri tuo evokatiivisuus, minkä kumpikin artisti saavuttaa. In Time on huikeimpia hitaan syksyn tunnareita. Kuuntele alta ja tsekkaa myös aiempi ja huikean suosittu Tethered Bones.