Suvi – Find You
Suomalainen Suvi (Richter) on tehnyt tuloaan jo muutaman vuoden pop-taivaalle lahden toiselta puolelta, Tukholmasta. Aiemmin julkaisun ovat saaneet erinomaiset singlet Clovers ja Bleeding For Your Love, ja nyt seuraa yhtä hienosti soiva Find You. Lisäksi Suvi on buukattu tälle keväälle The Great Escapeen keikalle, mikä korostaa tämän nousujohteista uraa. Debyyttialbumin odotus on erittäin mielenkiintoista aikaa, sillä mm. Miike Snow’n kanssa työskennelleet tuottajat ja Suvi itse hakeutuvat kappaleilla asuttamaan elintilaa kanssa-skandinaavien Lykke Lin ja MØn välissä. Voisiko Suvista olla lyömään samalla tavalla läpi kansainvälisellä areenalla?