Super Bowl & väliaikashow

Super Bowl XLVIII (48.) alkaa 13 tunnin kuluttua.

Super_Bowl_XLVIII_logoLukiolaisena elettiin yksioikoisempaa aikaa. Oli helppo suhtautua asioihin mustavalkoisemmin. Keinomakeutettu kolajuoma ja amerikkalainen jalkapallo toimikoon esimerkkeinä. Ensimmäistä en hyväksynyt millään ’kunnon’ limsaksi,  enkä jälkimmäistä jalkapalloksi. Pelasin itse ’oikeaa’ jalkapalloa; amerikkalaisessa versiossa potkaistiin ’palloa’ satunnaisesti, ja loppuaika röhnötettiin. Siltä se minusta vaikutti.

Sittemmin olen kokenut valaistumisen, lähinnä jälkimmäisen asian suhteen – niin kuin moni muukin Suomessa. Onhan jenkkifutiksen edes alkeellinen ymmärtäminen vaatinut aikamoista avaamista ja selittämistä, mutta puutteellisellakin lajiymmärryksellä seuraaminen ja fanittaminen onnistuu. Tänä vuonna amerikkalaisen jalkapallon tärkeimmässä ottelussa konferenssien finaalissa (AFC vs. NFC), eli Super Bowlissa, kohtaavat Seattle Seahawks ja Denver Broncos, ja matsi onkin leikkisästi nimetty 420-bowliksi. Seattle on ollut Super Bowlissa viimeksi vuonna 2006, kyseisen franchisen ainoana kertana. Denver taas viimeksi 1999, jolloin se myös pokkasi Vince Lombardi Trophyn ja mestaruussormukset taskuun. Kisastudioissa pätemiseen tarvitset yksityiskohtaisemman matsianalyysin, jonka suosittelen tsekkaamaan täältä.

Super Bowl kerää vuodesta toiseen maailman suurimpiin lukeutuvia yleisömääriä paitsi urheilullisin avuin myös väliaikashow’nsa ansiosta. Alkutaipaleella show’sta vastasivat mm. high shool ja college orkesterit (marching bands).  Viime vuosina lavaa ovat asuttaneet toinen toistaan suuremmat poptaivaan kiintotähdet. Tänä vuonna lavalle nousevat Bruno Mars ja Red Hot Chili Peppers. Kuulostaapa hyvältä yhdistelmältä, kuin vadelmahillo ja munakas.

Nykyään luotetaan artistin kokoluokkaan ja valtavaan täyteshow’hun – ja mikäs luottaessa, kun väliaikashow vetää ruutujen ääreen jopa enemmän katsojia kuin itse ottelu. Mikä entispäivien show’ssa on erityisen hienoa on se, että jokaisella niistä oli jonkinlainen teema. Maininnanarvoisia ovat mm. Tribute to Duke EllingtonSalute to Louis Armstrong, Motown-muistelot, Tenavat 40-v. ja niin edelleen. Aivan viime vuosina teemoja ei ole hyödynnetty, ainakaan yhtä johdonmukaisesti. Huomioarvossa sen ovat korvanneet erilaiset (suunnittelemattomat?) selkkaukset.

Viime vuosien katsotuin puoliaikaspektaakkeli on vuodelta 2012, jolloin Madonnan esiintyessä tätä avittivat mm. M.I.A. (jonka keskisormi sai aikaan kohun), Nicki Minaj, Cee Lo Green sekä Cirque du Soleil. Vaikka esiintyvät artistit esittävät useimmiten eräänlaisen potpurin omista kappaleistaan, on päähuomio näiden ympärille kootusta tähtiloiston pyörteestä, jossa musiikki on kenties vain nostalginen alaviite. Ihmeteltiinhän samana vuonna muutakin kuin Madonnan esiintymistä ja keskisormia: show’n keskivaiheilla kuminauhalla taiteilemaan pääsi Andy Lewis, jonka nivustaipeen kuntoa arvuuteltiin vaativan esityksen jälkeen. Videonauhaltahan tuon voi tarkistaa, mitä esityksessä oikeastaan tapahtui (n. 4 min kohdalla).

Lähinnä tämän vuosituhannen show’t ovat jääneet elämään omassa muistissani. Vuoden 2011 show’n muistan aiheuttaneen tuskaisia parahduksia ja mielen puutumista kisastudiossa kun Black Eyed Peas rääkkäsi futisfaneja. Itse Prince esiintyi 2007 ja vaikka kyseinen show menikin ohi, se keräsi runsaasti kehuja. Sir Paul McCartney  taasen pistäytyi lavalla 2005. Ex-Beatle olikin turvallinen esiintyjävalinta ”Nipplegatea” seuranneena vuonna. Tuolloin, 2004, Janet Jacksonin nännipiha syöksyi surullisenkuuluisasti parrasvaloihin Justin Timberlaken kouraistua Jacksonin esiintymisasusta ylimääräiset pois. Ja nähtiinpä viime vuonnakin  jonkinmoinen PR-katastrofi.

awkwardfacebeyBeyonce veti kyllä hienon show’n muiden Destiny’s Child -jäsenten kanssa ja keräsi ylistystä. Minusta Beyonce täytti lavan super-tähden elkein ja osasi ottaa yhden maailman valtavimmista tapahtumista omakseen. Stadion pimeni hetkeksi ottelun aikana, mutta pahempia ongelmia seurasi hieman jälkikäteen, kun illan päätähdestä päätyi julkisuuteen kuvia, joita tämän tiedottaja piti epäedustavina ja pyysi niitä poistettavaksi. Kuten tuosta ylhäältä näkyy, lienee selvää, miten internet-yhteisö reagoi tällaisiin pyyntöihin. Vuoden 2013 meemi oli valmis. Onneksi tämä ei jättänyt (pysyvää) ikävää karmaa Beyoncelle.

Vuonna 2002 esiintynyt U2 on jäänyt paristakin syystä mieleeni. Tuolloin irlantilaisjättiläinen ryyditti 9/11-iskujen uhrien muisteloa kappaleilla Beautiful Day, MLK ja Where The Streets Have No Name. Asetelma saattaa kuulostaa melodramaattiselta sentimentaalimarengilta kyynisten korvissa, eikä mielikuvaa helpota yhtään pöyhkeästi lavalla tärkeilevä Bono nisti-laseissaan. Kuitenkin, edeltävän syksyn tapahtumat huomioiden show osui minusta maaliinsa ja U2 oli sopiva väline sen toimittamiseen. Yksinkertaisella valkealla taustalakanalla pyörii lista nimiä ja Where The Streets Have No Name. Liikutun hieman yhä.

Vuonna 1993 Super Bowlin valloittanut Michael Jacksonin katsotaan aloittaneen megaluokan väliaikashow-aikakauden. En millään usko Bruno Marsin yltävän viime vuosien tasolle – katsojaluvuissa tai show’n onnistumisessa – vaikka tämä ilmeisesti itse kutsui RHCP:n seurakseen esiintymään. Jos käsi ei hakeudu otsalle kovin monesti illan aikana, voimme olla tyytyväisiä. Normaalisti kokoontuva kisastudiomme jäänee ajatukseksi tänä vuonna, valitettavasti, mutta jään odottamaan yön koitosta, ja Seattlen voittoa.