Ensimmäinen postaukseni virallisena rosvona – hei vain kaikille. Kirjoitin vanhaan Slow Show’hun säännöllisen epäsäännöllisesti, ja hoidin Juhanin kanssa perjantaista Fast Show -postaussarjaa. Aloitin dj-harrastuksen vuonna 2001, ja tulenkin todennäköisesti esittelemään  mielenkiintoisimpia löytöjäni elektronisen musiikin maailmasta. Yritän välttää keinotekoisia genrejaotteluita, ja kuvailenkin makuani mielummin adjektiiveilla. Pidän hypnoottisista ja laajoista äänimaisemista, jossa soundeilla on tilaa hengittää. Toisaalta pidän myös lähes juustoisista sävelmistä ja sointukuvioista,  enkä edes yritä esittää katu-uskottavaa ug-dj:tä.

Sohvalla loikoilu ja mielikuvamatkailu kuuluvat lempiharrastuksiini. Näin ainakin haluan itselleni uskotella, sillä tämänhetkinen budjetti mahdollistaa Road Tripin korkeintaan naapurimaakuntaan. Slow Show’n matkailusoittolistoissa vaihdetaan kuitenkin kulkupeliä, ja hypätään pyörän selästä auton rattiin.

Soundit eivät muutu kovin radikaalisti, sillä maailman kenties kaunein tie, U.S. Highway 101 luo mielikuvia huolettomista ja kiireettömistä päivistä. Välkehtivä Tyynimeri, Kalifornian kumpuilevat kukkulat, Oregonin uneliaat ja tuulenpieksemät merenrantakylät, Washingtonin jylhät havupuumetsät – niistä on unelmat tehty.

Soundtrackimme alkaa mukaansatempaavilla ja ehkä jopa hieman itsestäänselvästi 70-luvun kanssa flirttailevilla biiseillä. Ensimmäisen puoliskon ehdottomia helmiä ovat Real Estaten uudelta Atlas-levyltä löytyvä April’s Song ja War on Drugsin hienolta Lost In The Dream-levyltä löytyvä Burning. Voiko mikään muuten kuulostaa enemmän Bruce Springsteeniltä kuin jälkimmäisenä mainittu teos rumpuineen kaikkineen?

Välissä löytyy muutama elektronisempi veto Fever Kidsiltä ja Tycholta, jonka jälkeen siirrytään pikku hiljaa kohti psykedeelisempiä soundeja sisältävää loppua. Mies, kitara ja ääni -tyyppiset fiilistelyt jätettiin suosiolla toiselle soittolistalle, sellaiset kun sopivat mielestäni paremmin keskikesään ja yöttömiin öihin.