Soft Knees – Couchclocking EP
Suomalaisduo Soft Knees julkaisee maaliskuun puolenvälin tienoilla (17.3.) debyytti-EP:nsä Couchclocking. Antti Mäntysaaren ja Jarno Kilpiän muodostaman duon lähtökohdat ovat erilaiset: toisella rockissa ja toisella elektronisessa musiikissa, ja se kuuluu hienosti eepeellä.
Varsinkin keskimmäinen, Cirrus, luotaa lupaavasti instrumentaali-musiikin aallonpituuksia. Tässä kappaleessa kuuluukin toisen suomalaisen yhtyeen hengenheimolaisuutta, jyväskyläläistä CC33:a. Eivätkä löyhät vertailut Apparatiinkaan ole täysin epäreiluja, joskin rosoisuutta saksalaisen soundeihin verrattuna kaivattaisiin lisää.
EP:n ensimmäinen, nimikko-, kappale on taasen menevintä Soft Kneesiä, jonka kuvittelisi sopivan alkuillan DJ-setteihin. Joskin loppupuoliskolla kuultava vokaalisämple vie biisin habitusta sille huonosti sopivaan suuntaan. Debyyttijulkaisun päättävässä Nebula Divessa ovat elektroniset vaikutteet selkeimmin esillä, rumpuja lukuun ottamatta, mutta niistäkin on annettava erityismaininta, sillä koko julkaisulla niiden rooli on mainio.
Kokonaisuutena Couchclocking on erittäin hieno, tuotantoarvot ovat kohdallaan ja genrerajat ylittävä fuusio-soundi hakee vertaistaan Suomessa. Soft Kneesin biiseissä on kyse tunnelmien ja äänikokemusten luomisesta hyvillä melodioilla. Suositellaan kuunneltavaksi käytännössä milloin vain, sohvan pohjalla, viikonloppuna, lomalla, töissä – joskaan twerkkaukseen tämä ei sovellu. Muuten peukkuja kouran täydeltä!