Sideways-ennakko: The Soft Moon

Tänään järjestetään Sideways-festivaali Helsingissä ensimmäistä kertaa. Festarikesä 2015 alkaa! Sidewaysin ohjelmistossakin on paljon kiinnostavia, itselleni vieraampia akteja, joita olen esitellyt lyhyesti musiikkijuhlia odotellessa.
Pääasiassa festivaalien artistikattauksessa onkin kaksi mielekästä tulokulmaa: 1) hyvällä tuurilla pääsee fanittamansa artistin keikalle tai 2) löytää ohjelmistosta tuntemattomamman aliaksen ja ottaa siitä selvää tai menee sokkona tutustumaan live-kuntoon. Kahdessa ensimmäisessä esittelyssä nähtiinkin itselleni hieman vieraammat Silvana Imam sekä Matthew E. White.
***
Täytyy myöntää että Luis Vasquezin aka The Soft Moonin kanssa fuskaan vähän; tarkoitushan oli esitellä uusia tuttavuuksia. Tämä yhden miehen projekti kuitenkin kruunaa niin esittelytrilogiani kuin Sideways-ohjelmiston monipuolisuuden. Katsokaas, kohtasimme The Soft Moonin kanssa ensimmäisen kerran Brick Lanen Rough Trade -myymälässä alkuvuonna 2011.
Olin ensimmäistä kertaa Lontoossa, ja todella innoissani. Kun kerran Brick Lanelle asti päästiin, käytiin levyostoksilla Rough Tradella. Silloin myymälässä sai myös lunastettua muutamalla punnalla poletin valokuvakoppiin, josta otimme tietenkin kaiken ilon irti. Pitkän levyostosvisiitin aikana liikkeessä soi The Soft Moonin s/t -debyytti vuodelta 2010. Aprikoin aikani kuumeisen piinaavasti soinutta levyä. Myyjältä varovainen tiedustelu tuotti lakonisen vastauksen, mutta ostin levyn silti heti. Vaikutus oli huumaava. Lainaan itseäni 4,5 vuoden takaa:
Soft Moonin samanniminen levy soi niin kauniin synkästi, ettei päivänvaloa näy eikä pääsiäispupu ole enää hengissä. Soundi on jotenkin tehdashalliin sopivaa junkkaa dystopisen scifileffan taustalla. Tämä on genremielessä kaikkea post-alkuisia sanoja: post-punk, post-rock ja, kuten bändi itse tituleeraa, post-apocalyptic. Viimeisin näistä luonnehtii soundia jotensakin loistavasti.
Tuolloin liikkeessä soineista erityisesti mieleen jäi edelleen veretseisauttavan hieno Breathe the Fire.
Tuon kohtaamisen jälkeen Oaklandista kotoisin oleva Vasquez tuntuu edenneen levy levyltä yhä syvemmälle itseensä. Uusin levy on ainakin tämän henkilökohtaisin. Vasquez on tavan takaa puhunut haastatteluissa ahdistuksestaan ja lapsuudesta saakka vaivanneista painajaisista. Siten musiikkikin käy yhä synkemmäksi. Tänä keväänä ilmestyneen Deeper -levyn kirjoittamisen ja äänettämisen aikana Vasquez asusti Berliinissä ja Venetsiassa saadakseen vielä etäisyyttä kotikaupunkinsa tuttuihin maisemiin ja kyetäkseen eristäytymään lauluntekoa varten. Omakohtaisten kokemusten värittämän musiikin tekijälle eristäytyminen on paitsi omistautumista myös prosessityöskentelyä.
Post punk, new wave ja synainen elektroninen musiikki yhdistyvät tänään Teurastamon Kujalavalla klo 22.00. Jää nähtäväksi miten intensiiviseksi ja synkäksi The Soft Moonin painajaismainen maailmanlopun tuuttaus menee. Kenties meidän Sidewaysiin suuntaajien kannalta on hyvä, että suomalainen suviyö on valoisa.
Sideways
- 12. – 13.6. @ Teurastamo, Helsinki
- Lisätietoa ja koko ohjelma osoitteessa sidewayshelsinki.fi
- Sideways-ennakko: Silvana Imam
- Sideways-ennakko: Matthew E. White
Sideways muualla Rosvoissa:
- Glue: Modern music in the slaughterhouse
- #kovaapaskaa: Alkulämmöt
- Wincave: Bizarre Ride II The Pharcyde
- Wincave: Viisi tärppiä, jotka eivät ole The Pharcyde