Sideways-ennakko: Matthew E. White

Photo by Shawn Brackbill

Photo by Shawn Brackbill

Ensi viikonloppuna järjestetään Sideways-festivaali Helsingissä ensimmäistä kertaa. Silloin alkaa festarikesä 2015. Sidewaysin ohjelmistossakin on paljon hienoja, itselleni vieraampia akteja, joita aion esitellä lyhyesti musiikkijuhlia odotellessa.

Pääasiassa festivaalien artistikattauksessa onkin kaksi mielekästä tulokulmaa: 1) hyvällä tuurilla pääsee fanittamansa artistin keikalle tai 2) löytää ohjelmistosta tuntemattomamman aliaksen ja ottaa siitä selvää tai menee sokkona tutustumaan live-kuntoon. Nämä esittelyt tulevat sisältämään kakkoskategorian artisteja miltei yksinomaan. Ensimmäisessä esittelyssä nähtiin Silvana Imam.

***

Hieman hippimäisestä olemuksestaan huolimatta virginialaiselta Matthew E. Whitelta ei sovi odottaa Woodstock-revivalia, eikä toisaalta Appalakkien alueen banjon kesytystä. Musiikinteossa Whiten sielu purkautuu amerikkalaiseen jazz- ja soul-vaikutteiseen popiin ja rockiin. Jos siirtymä Silvana Imamista, ruotsalaisesta queer räppäristä, Whiteen, amerikkalaiseen pop-muusikkoon onnistuu yhtä vaivattomasti festivaalin kävijältä kuin minulta näissä esittelypostauksissa, voidaan uuden Sideways-tapahtuman ohjelmistoa pitää vähintäänkin menestyksenä.

White kirjoittaa, laulaa, soittaa, sovittaa ja tuottaa itse omat kappaleensa, mutta se sisältää vain pienen osan viehätyksestä, joka musiikkitoimittajia ja -faneja vetää tämän puoleen. Amerikkalaisen rytmimusiikin eri ilmenemismuotojen onnistunut amalgaami niin uudella Fresh Blood -albumilla kuin aiemmalla Big Innerilläkin kerää lähes varauksetta suitsutusta osakseen (pl. kenties Pitchfork).

“Everyone’s taking what they’re attracted to, or what they like – what jumps to the front of your mind when you sit down in front of a piano, and you make it using your own voice: little bits of your personal life, or from school, or little bits from another song or a production idea. You’re taking all these thoughts, all these traditions, and melding them into something coherent.”

Edellä mainittu lainaus on huhtikuulta, jolloin White tähdensi DIY Magazinelle vaikutteiden muotoutumista musiikkiin. Vanhan viisauden mukaan jokainen artisti ’lainaa’ edeltäjiltään ja aikalaisiltaan. Eri asia on sitten missä muodossa lainaaminen ilmenee: ovatko kyseessä vaikutteet, mukaillut melodiat, plagioidut sointukulut? Kysymys, ja haaste, artistille onkin oikeastaan miten onnistuneesti artisti itse ja tämän tavoittelemat asiat kuuluvat lainojen/vaikutteiden tuoman painolastin takaa ja lomassa – niiden ansioista ja niistä huolimatta.

Oli kyseessä sitten neo-soul tai jazz-pop – kuten Whiten musiikkia usein luonnehditaan – laulaja-lauluntekijä ei pelkää vaikutteidensa taakkaa. Ei vaikka HS:n haastattelussa aiemmin keväällä mainittujen nimien kuvittelisi kasaavan apinalauman luettelijansa selkään. Tässä piilee juuri syy miksi Whiten filosofiaa musiikin tekemiseen arvostetaan: tämä tietää mistä ammentaa ja tekee niin pelottomasti. Lopputuloksena on, kuten White itsekin toteaa, näiden ajatusten ja traditioiden fuusioituminen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Poimin biisivalinnoiksi Matthew E. Whiten tuotannosta erittäin kauniin kappaleen uudelta levyltä, Tranquilityn, joka on paitsi Fresh Bloodin keskeisempiä tekeleitä myös kirjoitettu edesmenneelle Phillip Seymour Hoffmannille. Big Love taasen on omia suosikkejani aiemmalta levyltä, Big Inneriltä.

Sideways

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.