Sharon Van Etten – Your Love is Killing Me
Veikkaanpa etten ollut ainut Kulttuuritalon keväässä 2011 Sharon Van Etteniä (kuva © Dusdin Condren) ihmetellyt keikkavieras. The Nationalia tuolloin lämpännyt laulaja-lauluntekijä soitteli mukavia kappaleitaan pääaktia odottaneelle yleisölle. Samana vuonna Van Ettenin hienon Tramp -albumin äänitykset olivat käynnissä, ja sen tuotti, kukapa muukaan kuin brooklyniläisbändin oma nero Aaron Dessner. Sittemmin Van Etten ja The National ovat vuoroin vieraissa jelpanneet toisiaan biisipuuhissa. Are We There -nimisellä uudella albumillaan Van Etten ei (tuottamis)apua tarvinnut vaan tuotti parin viikon päästä julkaistavan levyn itse.
Are We Thereltä on yhteensä jaettu jo kolme kappaletta, joista viimeisin tänään kuultu mahtava Your Love is Killing me. Van Ettenillä on folkahtava pohjavire ja soundi ylipäätään taipuu monipuoliseksi, mutta uusin single yllättää silti: seireenimäisesti tulkittu kipale kasvaa upeasti suureelliseksi, rakkaudessa ryvettyneeksi eeposeksi.
Jagjaguwar julkaisee Van Ettenin neljännen levyn, ja sitä on hyvä odotella toiveikkaana. Niin kuin mainitsin, Tramp oli hieno levy, ja kun kaikki kolme etiäistä ovat huokuneet syvyyttä tuotannossa, mikäs tässä on odotellessa hymy kasvoilla. Aiemmalle Every Time the Sun Comes Upille löytyy eilisen myötä muuten David Kesslerin ohjaama videokin:
Alla vielä hieno Taking Chances, ja jos oikein sormet syyhyävät Are We There -albumin kimppuun, suosittelen myös tsekkaamaan Van Ettenin itsensä kokoaman inspiraatiosoittolistan Spotifyssä, jonka kappaleet pyörivät biisinkirjoituksen lomassa uutta albumia varten.