Ruisrock: missatut keikat

ruislauantai (1 of 1)-16

Luonteeni perusominaisuuksiin saattaa toisinaan kuulua turhanmoinen asioiden harmittelu. Saattaa. Kun edellispäivänä listasin lempikeikat Ruisrock-vuosilta, pystyin heti kokoamaan  myös ohimenneet, jotka jäivät kaivelemaan. Festivaalikokemukseenhan miltei kuuluu kaikenlainen eksyminen ja (itsensä) löytäminen, ja sama pätee keikkaelämyksiin. On todennäköistä ettet siis tänä(kään) vuonna päädy sinne, minne suunnittelit. Eikä aina pidäkään.

Tämä minun keikkaharmitteluni ei muuten ihan ulotu Ruis-festin esihistoriaan, vaan vain niihin festarivuosiin, joina realistisesti olisin voinut, ja olisi pitänyt olla, läsnä. Siksi tästä uupuvat ne Oasikset ja sen sellaiset. Listan ensimmäinen on selviö.

Morrissey 2006

Kuuntelin joskus todella paljon Morrisseytä. En siis The Smithsiä, vaan nimenomaan Morrisseytä. Tämä olisi kymmenen vuotta sitten kuulunut jo yksinään lipunostoperusteisiin, mutta jostain syystä en ollut tuona vuonna koko festareilla. Eipä sillä: tämä taisi mennä keikalle päätyneiltäkin kavereiltani ohi. Tänä vuonna olisi toki mahdollisuus korjata erhe, mutta kymmenen vuotta on pitkä aika Morrisseyn suhteen.

Mew 2006

Vaikka tanskalaisihanuus oli Ruississa jo 2003, olen antanut kertoa itselleni, että tämä oli se huikea Mew-keikka. And the Glass Handed Kites oli ilmestynyt 2005 ja yhtyeen purjeet olivat pulleina. Jälleen kerran ajoitus olisi ollut kultaa. Vanha lukiofanitus olisi saanut kliimaksisen palkinnon. Kuitenkin, viimevuotinen Mew oli myös aivan valloittava.

Yeasayer 2012

Miksi, oi miksi? Tilaisuus oli ja meni.

Manic Street Preachers 2003

Kashmir 2006

Menee samaan sarjaan kuin Mew: huikeat pohjoismaalaiset bändit, joita kansanpuistossa vieraili tiheään, mutta joita en kuitenkaan vaivautunut ihmettelemään paikalle.

The Mars Volta 2012

Suede 2014

Håkan Hellström 2013

Tähänkään mulla ei ole mitään perustelua tahi selitystä. Hellströmhän teki kesäkuun alussa Pohjoismaiden ennätyksen vetämällä kahteen stadionkeikkaansa yleisöä yli 140 000 ihmisen verran. Jos kerran Ullevi täyttyi kahdesti, miksi ihmeessä jätin Håkanin huomiotta? Olisin todennäköisesti pystynyt tuuraamaan Håkania muutaman biisin verran, kun lyriikat ovat niin lähtemättömästi mielessä.

2 kommenttia kirjoitukseen Ruisrock: missatut keikat

  1. Em Oo kommentoi:

    Hyvä jutunaihe! Ihmismieli on kummallinen kun missatut keikat tuntuvat jäävän harmittamaan enemmän kuin niistä osumista jää mielihyvää.

    Tässä minun ”Missatut keikat Top 5”:

    Nirvana Ruisrockissa 1992. Rahaa oli vain toiseen päivään ja päätin valita Bryan Adamsin tähdittämän päivän. Eihän sekään huono ollut, mutta historian valossa olisi pitänyt valita toisin…

    The Who Rock Werchterissä 2006. Kaverin kanssa ensimmäinen visiitti Belgiaan. Pohjille pari päivää hauskanpitoa Amsterdamissa ja sitten 4-päiväisille festareille. Ei vaan kertakaikkiaan enää jaksanut jäädä katsomaan päivän viimeistä artistia. Vieläkin kirpaisee syömmestä kun muistelen miten Baba O’Riley soi taustalla ja me raahaudumme kohti yöpaikkaa.

    Prince Helsingissä 2011. Oli perunut jo 4 kertaa keikkansa. ”Tuskinpa se nytkään tulee joten en osta lippua turhaan taas.” Tuli sittenkin.

    Björk Rock Werchterissä 2007. Soitti samaan aikaan Beastie Boysin kanssa. Beastie Boys oli loistava ja jos olisin valinnut toisinpäin niin olisi harmittanut vieläkin enemmän. Tämä on esimerkki siitä että festareilla on joskus ohjelmasuunnittelu omaan makuun nähden aivan käsittämätöntä.

    New Order Rock Werchterissä 2016. Tässä oli myös päätöksen paikka. Valitsin Paul McCartneyn koska ajattelin että hänet on pienempi todennäköisyys nähdä enää tämän jälkeen. Pätevä peruste ja Paul oli kova. Silti harmittaa koska New Order veti kuulemma hurjan keikan ja olosuhteet olivat parhaat mahdolliset. Ja en pääse Flowhun korjaamaan asiaa.

    1. Juhani Juhani kommentoi:

      Huh, onpa sulla paljon parempi lista kuin tämä postaus, kiitti Em Oo!
      – Princestä 2011 oli muuten tismalleen samat ajatukset, niin kuin varmaan varsin monella muullakin.
      – Taitaa artistivalintaa tehdessään kärsiä usein ns. annoskateudesta: aina on joku, joka on mennyt sille toiselle keikalle, ja TIETYSTI se on ollut loistava.
      – Tuon The Whon harmistuksen pystyn ymmärtämään, joskaan en täyttä mittakaavaan, mutta miltei joka vuosi tulee esim. Ruisrockissa tai Flow’ssa suomalaisena ’järkeiltyä’, että pääsee lähtemään ennen ryysistä / väsyttää / juna lähtee tjsp, ja voi kuulla keikkahumun vielä kauas. Katkeransuloisia hetkiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.