Luonteeni perusominaisuuksiin saattaa toisinaan kuulua turhanmoinen asioiden harmittelu. Saattaa. Kun edellispäivänä listasin lempikeikat Ruisrock-vuosilta, pystyin heti kokoamaan  myös ohimenneet, jotka jäivät kaivelemaan. Festivaalikokemukseenhan miltei kuuluu kaikenlainen eksyminen ja (itsensä) löytäminen, ja sama pätee keikkaelämyksiin. On todennäköistä ettet siis tänä(kään) vuonna päädy sinne, minne suunnittelit. Eikä aina pidäkään.

Tämä minun keikkaharmitteluni ei muuten ihan ulotu Ruis-festin esihistoriaan, vaan vain niihin festarivuosiin, joina realistisesti olisin voinut, ja olisi pitänyt olla, läsnä. Siksi tästä uupuvat ne Oasikset ja sen sellaiset. Listan ensimmäinen on selviö.

Morrissey 2006

Kuuntelin joskus todella paljon Morrisseytä. En siis The Smithsiä, vaan nimenomaan Morrisseytä. Tämä olisi kymmenen vuotta sitten kuulunut jo yksinään lipunostoperusteisiin, mutta jostain syystä en ollut tuona vuonna koko festareilla. Eipä sillä: tämä taisi mennä keikalle päätyneiltäkin kavereiltani ohi. Tänä vuonna olisi toki mahdollisuus korjata erhe, mutta kymmenen vuotta on pitkä aika Morrisseyn suhteen.

Mew 2006

Vaikka tanskalaisihanuus oli Ruississa jo 2003, olen antanut kertoa itselleni, että tämä oli se huikea Mew-keikka. And the Glass Handed Kites oli ilmestynyt 2005 ja yhtyeen purjeet olivat pulleina. Jälleen kerran ajoitus olisi ollut kultaa. Vanha lukiofanitus olisi saanut kliimaksisen palkinnon. Kuitenkin, viimevuotinen Mew oli myös aivan valloittava.

Yeasayer 2012

Miksi, oi miksi? Tilaisuus oli ja meni.

Manic Street Preachers 2003

Kashmir 2006

Menee samaan sarjaan kuin Mew: huikeat pohjoismaalaiset bändit, joita kansanpuistossa vieraili tiheään, mutta joita en kuitenkaan vaivautunut ihmettelemään paikalle.

The Mars Volta 2012

Suede 2014

Håkan Hellström 2013

Tähänkään mulla ei ole mitään perustelua tahi selitystä. Hellströmhän teki kesäkuun alussa Pohjoismaiden ennätyksen vetämällä kahteen stadionkeikkaansa yleisöä yli 140 000 ihmisen verran. Jos kerran Ullevi täyttyi kahdesti, miksi ihmeessä jätin Håkanin huomiotta? Olisin todennäköisesti pystynyt tuuraamaan Håkania muutaman biisin verran, kun lyriikat ovat niin lähtemättömästi mielessä.