Tähän aikaan vuodesta Slow Show’n palstalla omistaudutaan jälleen Ruissille. Aloitetaan kertaamalla parhaat Ruisrock-keikat. Listasin tähän ne siinä järjestyksessä, jossa ne mieleen juolahtivat. Täältä voit käydä tsekkaamassa viime vuoden tunnelmia.

Flaming Lips 2007

Tämä vuosi on ehdottomasti mun lempifestareita. Oltiin hyvän kaverini Mikan kanssa ihmettelemässä Wayne Coynen jekkuja. Olen varmaan monesti kertaillutkin blogissa tätä keikkaa, mutta muistellaan lisää: lavalla piipahti vihreitä ulkoavaruuden olentoja, joulupukkeja, solisti-Coynen käsinukke, jolla tämä laulatti yleisöä ymsyms. En ihan hirveän hyvin edelleenkään pysty nimeämään Flaming Lipsin kappaleita, kuten en tuolloinkaan, mutta en varmasti ole ollut yhtä viihdytetty montaa kertaa.

The National 2008

Näin The Nationalin ensimmäistä kertaa livenä. Sanomattakin selvää, että kokemus oli järisyttävä. Keikan intensiivisyys ja Matt Berningerin lavaolemus olivat hauskoja yllätyksiä: punaviiniä suuhunsa kauhonut Berninger veti mm. Mr Novemberit ja Abelit tukahdutetulla raivolla. Sittemmin Brooklynin ja Cincinnatin pojat on nähty vielä 3-4 kertaa.

Elbow 2011

En ehkä mennyt Ruisrockiin 2011 suurena Elbow’n tuntijana tai fanina – en varmaankaan edes aikeissa piipahtaa keikalla – mutta yhtä kaikki sieltä poistuin suurenmoisesti vakuuttuneena. Lainaan itseäni neljän vuoden takaa, laiska kun olen. ”Elbow oli myös täydellisyyttä. Laulaja Guy Garveyn lavapersoona oli yllättäen todella mukaansatempaava eikä tätä keikkaa käynyt vastustaminen. Varsin pienellä Elbow-oppimäärällä Ruissiin lähdettyämme koimme lauantain pelastuksen. Teltassa tunnelma oli harras ja se teki meistä faneja.”

Vesa-Matti Loiri 2010

Näistä vanhoista kirjoituksista välittyy kieltämättä tuolloinen fiilis osuvasti, ainakin itselle. ”Oli Veskusta mitä mieltä tahansa, eilisen kiistaton kuningas ja todellinen artiste oli tämä koko kansan suosikki. Tuntuu oudolta hehkuttaa Veskun keikkaa eilisen yhtenä parhaimmista, mutta sitä se oli. Liikuttumisen ja hurmion ääripäissä heilunut keikka oli alusta asti yleisön ja taiteilijan välinen rakkaustarina. Suhteellisen vähän Loirin uudempaa, akustista ja tunnelmallista tulkintaa kuunnelleena koin yllätyksen: siinä missä levyillä hienovaraisiksi country-folk kappaleiksi kääntyneet suomipop-kipaleet muuttuivat Loirin mahtavan äänen ja bändin käsissä livenä suurenmoisiksi aarioiksi. Varsinkin mahtipontiseksi kertsissä kasvanut Olkinainen, toisen suuren suomalaisen mieliin palauttanut Rakkauden ammattilainen ja kujeilevan leikkisä Meitä odotellaan mullan alla toimivat älyttömän hyvin. Silminnähden liikuttunut Loiri tuntui arvostavan rock-festivaalin yleisön vastaanottoa. Saattaa mennä ylihehkutukseksi, mutta olen todella otettu, että olin osa tuota keikkaa.”

Florence + The Machine 2010

”Jos oli Vesku kuningas, oli kalpea ja tulitukkainen Florence kuningatar. — Tottakai mä olin kuullut juttua Florencen älyttömän hienoista keikoista, mut en silti ikinä odottanut eilisen kaltaista tykitystä. Sillä neidillä riittää palkeita. Keikan aikana alkoi tuntua, että levy tuntuu lähinnä kahlinneen Florencen raakaa ja puhdasta voimaa. Ja kun Florence sympaattisena pyysi hyppimään, me hypimme. Rumpalina, kapellimestarina ja laulajana esiintyneen Florencen eleissä oli voimaa ja herkkyyttä samaan aikaan. Kappaleet toimivat erittäin hyvin livenä. Paremmin kuin levyllä. Levy ei ole ihan hirveästi toiminut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta tuolla pamahti. Kenties Ruissin paras keikka. You’ve Got The Love. Todella.”

Husky Rescue 2007

Mainitsin aiemmin, että 2007 oli hieno Ruissi-vuosikerta omissa muistoissani. Kotimainen indiesuuruus Husky Rescue oli julkaissut aiemmin samana vuonna toisen albuminsa Ghost Is Not Real. Yhtye esiintyi tuolloin jossakin teltassa rannan ja anniskelualueen välimaastossa. Reetaleena solistina kietoi meidät pauloihinsa ja yhtye sai aikaan meissä euforisen kokemuksen. Vieläkin tuon muistelo saa ihon huokoset herkistymään kanaa mukaillen. Ollaan muuten Mikan kanssa perjantaina pitkästä aikaa suuntaamassa yhdessä Ruissaloon. Tokkopa aivan samanlaisia elämyksiä löytyy, mutta seuraava keikkamuisto tuosta alta antaa toivoa.

Future Islands 2014

”FUTURE ISLANDS. FUTURE ISLANDS. future. islands. Luulin ylimyyneeni tämän keikan niin itselleni kuin muillekin, mutten ole koskaan ollut vastaavalla keikalla. Mun kämmenet oli punaiset taputtamisesta, lauloin biisit mukana, ja tanssin sekä pompin, enkä välittänyt kuka ajatteli mitä muuveistani. Samuel Herring ja yhtye yltyivät huimaan menoon. Live-taltioinnit eivät tee bändille oikeutta, eikä oikeastaan levykään. Paras keikka, jolla olen ikinä ollut. En tiedä miten kuvailisin keikkaa, sanat eivät tee sille oikeutta.”

Huoratron 2012

”Huoratron sitten päättikin lauantain ja vaikken yhtään kappaletta muistakaan saati kuuntelisi niitä kotona oli keikka tunnelmaltaan aivan uskomattoman kova.” Tässä kaikki mitä kirjoitin tuolloin, enkä voi väittää muistini virkistyneen hirvittävän paljon. Mielettömän hauskaa kuitenkin oli.

Phoenix 2014

”Phoenix olikin sitten festivaalin toiseksi paras. Uskomattoman hieno live-soundi ja presenssi. Bändi tuntui itsekin olevan innostuneen keikasta ja saamastaan vastaanotosta: se hyppyytti ja huudatti ja tapututti yleisöä mielinmäärin. Oli todella ilo olla tällä keikalla. Laulaja Thomas Marsin yleisövisiitin jälkeen tämän silmäkulmassa näkyi (kuulemma) kyynel ja tämän piti purra huulta. Näiden keikkojen takia Ruisrock on jokavuotinen pakko. Mieletön show.”