Ruisrock 2016: Blood Orange
Dev Hynes, aiemmin Lightspeed Champion, nykyisin Blood Orange. Äärimmäisen lahjakas biisinikkari ja tuottajavelho on vuoden 2016 Ruisrockin merkittävin artistivieras. Lauantaina Telttalavalla klo 18.00. Unohdetaan hetkeksi Patti Smith.
Hynes on kynäillyt biisejä mm. Solange Knowlesille ja Sky Ferreiralle sekä julkaissut kolme albumia Blood Orange -aliaksella: näistä ensimmäinen Coastal Grooves on ihan jees, Cupid Deluxe ja viime viikolla julkaistu Freetown Sound erinomaisia. Varsinkin kahdella viimeisellä albumilla Hynesin luoma soundi kukkii tuhannen kukan loistolla. Rnb, funk, folk ja pop kietoutuvat toisiinsa ja irroittavat taas otteensa tullakseen joksikin muuksi. Ruisrock-vieraiden onneksi näin tapahtuu erityisen etevästi uudella Freetown Soundilla.
Freetown Sound on kiistatta vuoden levyjä: se on raikas ja raskas, viihdyttäjä ja mietityttävä. Äänimaailmaltaan sävellykset ovat luonnollisesti äärimmäisen hienoja eikä Hynesin pop-koukuille vedä vertoja oikein mikään. Kun kuuntelen Blood Orangea, kuvittelen eri soittimien ja sämplejen muodostamat äänimatot tiheiksi ja kerrostuneiksi. Teemat pyörivät syrjinnän, erilaisuuden ja identiteettikysymysten väleissä.
Erityisesti mustaa väestönosaa piinaavat tragediat pääsevät vahvasti esille, kuten poliisien käsissä kuolleet, erityisesti nuoret afroamerikkalaiset miehet. By Ourselvesillä slam-runoilija Ashlee Haze tiputtaa säkeistöä niin oivallisesti, ettei tämä levy anna soittaa itseään ’vain’ taustamusiikkina. Kirjailija Ta-Nehisi Coates kertaa Love Yan sämplätyllä haastattelulla, miten pohti olemustaan ollessaan nuori, miten vaikka vaatetus vaikuttaisi siihen, miten häneen suhtauduttaisiin:
Now every morning I lie, was gonna wear my backpack, was I gonna strap it over one shoulder or two shoulders. How was I gonna cock my baseball bat? Was I gonna wear it straight, cock it to the left, cock it to the right? How was I gonna wear my pants? Cause I don’t wear ’em really baggy, or not? Which shoes was I gonna wear? Who was I gonna walk with to school? How many of ’em were gonna…
Temaattisesti näin hienosti näin hankaliin asioihin käsiksi käyvä albumi ei pysyisi kasassa, ellei se pystyisi yhtä huimaan suoritukseen myös musiikillisesti: parhaiden funk/pop-sävellysten lomassa käydään kaikenlaisissa maastoissa elektrosta ja jazz-saksofoniin, aina Princeä kanavoivasta E.V.P.:stä huippusingle Augustineen ja Best To Youhun. Hynes pystyy lisäksi pitämään monet feattaajat ja sämplet samalla raiteella näkemyksensä kanssa. Ja näitähän riittää: mm. Blondien Debbie Harry, Carly Rae Jepsen, Nelly Furtado.
Jos Cupid Deluxesta pystyi petraamaan, Freetown Sound on tässä mahdottomuudessa onnistunut. Me olemme onnekkaita: yksi tämän hetken oivaltavimmista pop-tuottajista saapuu Turkuun rautaisen uutukaislevyn saattelemana. Saatamme todistaa viikonloppuna jotain erityistä. Kuuntele tämä levy – ikään kuin johdantona – ennen kuin nähdään lauantaina Telttalavalla, klo 18.00. Muutama muu tärppi myös alla:
(P.S. Jos Freetown Soundin mielit hankkia fyysisenä kopiona, joudut odottamaan elokuuhun. Digitaalinen julkaisu nimittäin tässäkin tapauksessa edeltää fyysistä, mutta Spotify toki palvelee. TÄÄLLÄ)