Ruisrock 2015: Sunnuntai

ruissiconssit

Uskolliset, monen Ruisrockin käyneet Century edition chuckit ennen viime viikonloppua.

Kävijäennätykseen (95 000) vyörynyt Ruisrock saatiin meidänkin osalta päätökseen sunnuntaina – tai no, oikeastaan maanantaiaamulla. Kerrataanpa vähän sunnuntaita, ja samalla koko festivaalin antia. En kuvannut sunnuntaina läheskään yhtä paljon, joten kuvareportaasi jää nihkeäksi. Mutta ohjelman puolesta se oli itselleni pääpäivä. Vastapainoksi sitten taas otin yli kymmenen kuvaa Rantalavan ohittaneesta paatista, joten onhan sentään se. Ouzolla saattaa olla tekemistä asian kanssa. Poistin muuten kaikki paattikuvat.

Keikoista:

  • Viiletimme pyöräparkin olkimatolle juuri Antti Tuiskun telttakeikan aikana. Piripintaan täyttynyt teltta taputti tuhansin käsiparein tahtia kun Suomen ykköspoppari käskytti hikisiä faneja. Sanoin sen ääneen teltan ulkopuolella ja toistan sen nytkin: harmittaa toden teolla että missattiin Peto. En ikimaailmassa uskoisi sanovani näin, mutta se todella harmittaa. Tuiskun ääni vaikutti kestävän livenä erinomaisesti ja bändi tuntui olevan vedossa. Nielin pettymykseni ja ylpeyteni.
  • Ensimmäinen tähtäin olikin tietysti islantilainen Of Monsters and Men, joka jäi vaisuksi. Bändi veti toki ihan hyvin, mutta tuotannosta ei oikein saanut livenä irti mitään. ”Hitti villitsi”, kirjoitin ’muistiinpanoihini’. Ja vaikka totesin että nämä ovat symppiksiä, kunnon ”lead-tyyppi on haussa”. Ei vaan toiminut itsellä. Koomisinta muuten oli, että bändin vaatimuksesta olisi pitänyt pikakomennuksella allekirjoittaa kuvauslupa klo 15 mennessä. Sähköpostiviesti oli lähetetty klo 14.08, mutta sain sen vasta kolmen jälkeen. Vaikka olisinkin saanut sen ajoissa, en olisi ehtinyt millään kolmeksi allekirjoittamaan Ruissaloon. Kummallista touhua.
  • Telttalavalta kiiruhdettiin toiseen ääripäähän Rantalavalle, jossa Foals aloittelikin jo. Tämä harmittavan harvalukuinen keikka oli festarin lempparini (ainakin objektiivisesti katsottuna). Britit todella rokkasivat. ”… jo ensiminuuttien aikana karismaattisempi kuin kuin OMaM”, kirjoitin. Spanish Sahara oli hekumallinen, My Number yllätti livetoimivuudellaan, ja uusi What Went Down räjäytti lopetusbiisinä. Älyttömän kova.
  • Ja takaisin telttaan jossa Mew. Kitaristin lähdön jälkeen ilmassa oli arvoituksellisuutta. Olinhan bändin toki nähnyt monesti, joten odotukset siksikin olivat maltilliset. Sanoin että objektiivisesti katsottuna Foals oli periaatteessa lempparini, mutta puhtaasti subjektiivisesti, sentimentaalisesti Mew vei sydämen. En ollut kuunnellut Mewiä pitkään aikaan, mutta olen kuunnellut ja fanittanut pitkän aikaa, eikä sitä voi pyyhkiä pois. Herkistymiseen asti onnistunut ja pysäyttävä keikka. Ei ole miltei mitään hienompaa kuin laulaa Frengersiä mukana. Voidaan toki miettiä miten pulassa yhtye on, jos yksi levy kantaa käytännössä sen koko suosiota, muttei ajatella sitä silloin, kun vanhat ystävät kohtaavat. (Totesinkin tutuille ennen viikonloppua, että Mewin pitäisi vetää kiertue läpi, jossa nämä soittaisivat pelkästään Frengersin läpi). Tietenkin Comforting Soundsiin päättäneestä Mewistä kiiruhdettiin festivaalin päätökseen.
  • Disclosurelle oli säästetty 1,5 tunnin päätössetti. White Noisella aloittanut duo esitteli uutta tuotantoaan, soitti sähkörumpuja ja bassoa, sekä lauloi osittain jopa itse, eli teki huomattavasti enemmän kuin muut elektronisen musiikin esiintyjät. Hyvistä tansseista huolimatta 1,5h tuntui venytetyltä. Latch vikana biisinä oli kyllä arvoinen lopetus erinomaiselle festarille.

DSC_0026 DSC_0003

DSC_0071

Yleisiä huomioita Ruisrock 2015:stä

  • Eittämättä Suomen suurin festari. Suurin ei aina ole kaunein. Kuitenkin jos vertaamme esim. Provinssiin, Seinäjoelle voidaan rauhassa buukata Musea ym, mutta silti Ruisrock vetää kolmen päivän aikana miltei 20000 kävijää enemmän kuin Provinssi neljänä. Toki maineikas #Ruissihelle auttoi.
  • Festivaalialue on kokonaisuutena melko toimiva: Rantalava ainutlaatuisella paikalla, Telttalavalla paras tunnelma, ja Niittylava kohtalaisen saavutettavissa joka puolelta.
  • Buukkausosasto osaa hommansa (ja tietää selkeästi miljoonasti paremmin kuin allekirjoittanut miten pitää toimia), ja tarkoitan siis nimenomaan bisneksen kannalta. Elastisen, Kasmirin, Antti Tuiskun, Kaija Koon, Haloo Helsinkin sekä muiden kotimaisten artistien JÄTTIyleisöt vahvistavat jälleen sen, että Ruisrock nojaa johdonmukaisesti suomalaisiin artisteihin, joita se ryydittää tarkkaan valituilla ulkomaisilla artisteilla. Esim. lauantai profiloitui ”suomalaispäiväksi”, vaikka sen ulkomaisosasto koostui Pharrellista, Axwell /\ Ingrossosta ja Veronica Maggiosta. Sunnuntai oli sekin jo semiperinteinen ’indiepäivä’. Musiikillisesti, siis puhtaan itsekkäästä näkökulmasta, Ruisrock ei ole lähellekään kotimaista kärkitarjontaa, mutta 95 000 kävijää äänestävät jaloillaan bloggaajan pohdintaa vastaan.
  • Erinomainen Sideways-festivaali opetti, miten tärkeää on eksyä keikoilla, joita ei muuten katsoisi. Se kannatti viime viikonloppunakin. Tätä täytyy jatkaa vastedeskin.
  • Alueohjelmaan oli tänä vuonna panostettu, mutta keskivertokävijälle, jollaiseksi itseni miellän, se ei avautunut. Erilaiset aktiviteettipisteet pitää sijoittaa tietysti massojen tieltä pois, mutta toisaalta niiden olisi hyvä olla myös sattumalta löydettävissä. Minä etsin aktiivisesti perjantaina, enkä löytänyt.
  • Liikenteessä on parannettavaa, ja jos näin jatkuu, eiköhän ensi vuonna valiteta samoja asioita. En tiedä säädöksiä ja rajoituksia, joiden kanssa järjestäjät kamppailevat, mutta jotain tarvitsisi keksiä. Nyt mennään ns. juopon tuurilla. Ei voi kuin ihmetellä, miten mitään vakavampaa ei ole tapahtunut esim. pyöräreiteillä.

  • Ruokatarjonta tuntuu monipuolistuvan joka vuosi. Pahnanpohjimmaiset ’herkkulautaset’, koko päivän muhineet soijawokit ja lihapullapannut alkavat jo olla vähemmistöä. Jotain etuja muuten opettajallakin: tämän kevään abiherrasmiehet tarjosivat kojustaan ilmaisen paninin sunnuntain päätteeksi. Tsemppiä armeijan harmaisiin, herrat!
DSC_0001

Tätä Turkish Peber -drinkkiä mä testaan ensi vuonna.

DSC_0033 DSC_0959

Sunnuntairuisrock maistui niin makealta, että jatkoimme iltaa jatkui selvitystilassa olevalla Klubilla. Paheelliseksi äityi tuokin yökerhovisiitti. Tanssilattiallakin meno oli kuin maailmanmestaruutta juhlivalla Kansalla. Ei sitä voi selittää tai kuvailla. Kolme päivää marinoitunut musiikkiyleisö puristaa viimeiset mehut itsestään. Päädyimme tietysti itseoikeutetusti vielä kirjaston portaille ’jatkoille’. (Toki Klubillakin oli omat murheensa, kun kuohari loppui, vaikka kansa sitä niin janosi juoda ja suihkuttaa. Myös klubin narikkapolitiikka jaksaa harmittaa, muttei mennä siihen nyt.)

Kahden ennätysvuoden ja yhden lippuhysterian jälkeen en oikein uskalla tehdä mitään ennustuksia saati ohjeistuksia ensi vuotta ajatellen. Jatkakaa niin kuin tähänkin asti, mutta muistakaa tilata aurinko ensi vuodeksikin, niin menestys on taattu.

DSC_0040

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.