Parhaat levyt 2014: Slow Show’n suosikit
Ulkomaiset:
Future Islands – Singles
Vuoden soitetuin. Vuoden kovin keikka. Vuoden muuvit. Vuoden Samuel Herring.
The War on Drugs – Lost in the Dream
Vuoden mielensäpyörtäjä (olen minä tämän levyn suhteen). Aluksi meh. Sitten yes! Upea albumi.
Grouper – Ruins
”[K]oherentti ja riisuttu teos, jonka uurteissa on enemmän syvyyttä kuin levyyn pureutuva neula antaa ymmärtää.”
Wild Beasts – Present Tense
Ylisoitetuin alkuvuoden ylivoimainen suosikki koki pienen inflaation, mutta silti IVK. Eli ihan v**** kova.
Interpol – El Pintor
”[T]aidan ihan oikeasti pitää Interpolista”, jouduin tänä vuonna viimein tunnustamaan. Interpol palasi oman klassisimman soundinsa pariin onnistuneesti.
Real Estate – Atlas
April’s Song ei ihan ole uusi Green Aisles, eikä Atlas ihan uusi Days. Kuitenkin Real Estaten pitäisi saada vuoden laatutakuu -leima. Äärettömän miellyttävä levy ja yhtye.
Mac Demarco – Salad Days
Rakastettavin hulivilipoika Mac Demarco on slacker rockin kruununprinssi. Vinoutuneita melodioita sohvanperukoilta, ja ihan lemppareita tänä vuonna.
Todd Terje – It’s Album Time
Norjalainen diskovelho julkaisi vihdoin albumin tänä vuonna. Alkuhypen laskeuduttua It’s Album Time osoittautui oikeasti hienoksi levyksi. Funkia, housea ja tyylitajua.
Ryan Adams – Ryan Adams
Pitkän, pitkän linjan rokkari Ryan Adams julkaisi s/t-albumin, joka yleensä tarkoittaa uutta alkua. Viime levyn akustisempaan linjaan nähden kyllä, mutta muuten tuttua. Musta tuntuu jokaisen Ryan Adamsin levyn kohdalla, että tyyppi yltää parhaimpaansa, etenkin nyt.
Sharon Van Etten – Are We There
Kovan diskografian neljäs jäsen Are We There on myös sen paras. Eteeristä, aaltoilevaa alt-folk-osastoaa, ja upeita sanoituksia.
Kotimaiset:
Jukka Nousiainen – Huonoa Seuraa
Vuoden suomirock. ”Ennen kuin kuuntelin tämän levyn ensimmäistä kertaa, olin onnekkaassa asemassa, sillä en ollut lukenut yhtäkään arviota”. ”Jukka Nousiainen, eikä levy, ota itseään kovin vakavasti. Siksi se onkin niin huikea lätty.”
Pöllöt – Pöllöt
Mikään levy ei lämmitä yhtä hyvin kuin Glühwein, mutta lähimmäksi pääsee turkulaisen supergroupin debyyttialbumi. Yksinkertaisesti suvereeni suoritus.
Joose Keskitalo – Ylösnousemus
Mitä ikinä Keskitalo tekeekään, minua kiehtoo. Samalla tavalla kuin kuolema, uskomukset ja ihmisyys kiehtovat. Ei lopulta ihan finaaliin asti pysy kasassa, mutta hieno levy yhtä kaikki.
Pepe Willberg – Pepe & Saimaa
Matti Mikkolan ja Saimaa-yhtyeen henkiinherättämä Pepe Willberg saisi olla tyytyväinen, että tämän ja Tehis-kitaristin tiet kohtasivat. Loppu on kuitenkin suomalaista pop-historiaa. Suureellinen Ruisrock-keikka oli elämys.
Iisa – Iisa
Pykärin Iisa jatkaa soolodebyytillään luontevasti siitä, mihin emoyhtye Regina jäi. On kuitenkin silmiinpistävän selkeää, että tämä on Iisan – eikä Reginan – levy, vaikka yhteyden näiden välillä voi nähdäkin.
Gim Kordon – Ei ole helppoo
Karkean rosoista ja rämisevää rock-estetiikkaa, jonka ei järjen mukaan pitäisi istua näin hyvin nykypäivään, mutta niin vain Gim Kordonista tuli jonkinmoinen 2014-ilmiö.
Black Twig – Heliogram
Suriseviin shoegaze-soundeihin tykästyneet helsinkiläiset suuntasivat toisella kokopitkällään huomionsa entistä enemmän melodioihin. Varsinkin Heliogramin alkupuolella yhtye marssittaa vahvoja kappaleita toisensa perään.
Gracias – Elengi
Mahdanko itsekään osata arvostaa Deogracias Masomin lahjakkuutta tarpeeksi? Kovimpia suomalaisia räppäreitä ja kovin suomalainen räp-levy. Viimeinen kansainvälinen läpimurto vielä uupuu.
Viitasen Piia – Uni Onnesta
Suomalaisen folkin hoteissa Viitasen Piiasta on kypsynyt mainio artisti. Parhaimmillaan Uni Onnesta on pysäyttävän hienovarainen ja herkkä albumi.
Sin Cos Tan – Blown Away
Duon kolmas albumi soi kypsemmin ja omaleimaisemmin kuin edeltäjänsä. Vaikkei biisimateriaali ole aivan yhtä nimivahvaa, kokonaisuutena konseptinsa ansiosta kenties ehein.
Kaikki albumit samassa soittolistassa, sekä muutamia juuri listan ulkopuolelle jääneitä TÄÄLLÄ.
Aiemmin listattuja: