Paluu tulevaisuuteen: nämä artistit haluamme takaisin

Paluu tulevaisuuteen: nämä artistit haluamme takaisinMikään ei vedä vertoja kunnon comebackille. Vuonna 2008 Leonard Cohen katkaisi pitkän kiertuetauon ja palasi voittoisasti areenoille (toki sen jälkeen, kun manageri vei rahat, mutta kuitenkin). Suede palasi yhteen 2010, mikä johti lopulta viimevuotiseen Bloodsports-albumiin, joka on erinomainen. Moderat palasi myös neljän vuoden levytystauon jälkeen viime syksynä. Siinäpä erilaisia onnistuneita paluita.

Onnistunut paluu riippuu paljolti siitä, miten yhtye tuodaan takaisin ja missä merkeissä alunperin tiet erkanivat. Myös fanien nostalgiannälkä, alkuperäisjäsenten määrä, poissaolon kesto sekä vaikkapa paluukiertueen ja/tai -julkaisun henki sanelevat osaltaan, miten yhtye otetaan vastaan. Ennen kuin voi palata, pitää olla poissa. Mietimme Akin kanssa, keitä me todella kaipaamme, kenet haluamme takaisin. Tässä ne ovat.

Wojciech

Moneen kertaan todettu, mutta totta se on: turkulaisen Wojciechin kaltaista bändiä ei ollut ennen tai jälkeenkään bändin hajoamisen. M.dulorille kaksi viimeistä albumiaan julkaissut yhtye ei missään vaiheessa murtautunut täysin kansan tietoisuuteen. 

Huomenta, taivaallinen pallo ja Luoksesi uniseen aamuun -nimiset, ja niiden kaltaiset kappaleet, kertovat omalaatuisesta bändistä, joka omaksui vaikutteita kaikkialta, ja lopulta kuulosti omaperäiseltä. Wojciech oli virkistävä poikkeus suomalaisessa rock-musiikkipaletissa. Bändiä tosissaan kaipaavat voivat tsekata samojen tyyppien uuden Kalkitos -projektin.

John McGregor

Muistan yhä, kun asuin yliopiston lähellä, ja hyvä ystäväni Ville aloitti tutun ”ooksä kuullu” -yksinpuhelunsa. Sillä kertaa kyseessä oli suomalais-englantilainen laulaja-lauluntekijä John McGregor, ja musiikin lähteenä myspace. Huh, kuinka nopeasti ajat muuttuvat. Lähdin miltei siltä seisomalta 8raitaan ostamaan tämän upean debyytin, Joki.

Samoihin aikoihin taivuttelin Akin mukaan Dynamoon McGregorin keikalle. 2007 ilmestynyt Maa ei oo pimee oli melkein yhtä hyvä kuin debyytti, mutta se jätti nälän. Seitsemän vuotta myöhemmin en kaipaa yhdeltäkään artistilta niin paljon lisätuotantoa, kuin McGregorilta. 2009 miehen faneja lohdutti Kaspar-projekti. Kuitenkin vain singer-songwriter itse voi täyttää rinnassa kumisevan tyhjyyden.

Mew

Tanskalaisyhtyeen tönkösti nimetty albumi vuonna 2009 keräsi kehuja, mutta jätti kokonaisuutena ainakin yhden Mew-fanin Turusta kylmäksi. And The Glass Handed Kitesin ja Frengerin parhaimmillaan luonut bändi on tasaisen epäsäännöllisesti uutisoinut uuden albumin olevan tekeillä, mutta tiedot ovat edelleen melko hataria sen ilmestymisestä.

Varsinkin kun Mew jätti Sonyn taakseen taannoin. Yhtyeen kaanonissa No More Stories Are Told Today I’m Sorry They Washed Away… ei oikein sopisi näiden viimeiseksi levyksi. Antakaa vielä mahdollisuus tykätä teistä, oikein kovasti.

Air France

Göteborgista puhutaan musiikin yhteydessä (melkein) yhtä paljon kuin Brooklynistä. Eikä yksikään lounaisruotsalainen herätä yhtä suurta intohimoa kuin Air France. Baleaarisen ilmavasta house-tuotannosta tunnettu duo, Joel Karlsson ja Henrik Markstedt, puski toisen EPnsä ulos 2008, nyt jo legendaarisen auran saavuttaneen No Way Down EP. Se viimeistään sinetöi Air Francen maineen.

Ja mitä vähemmän näistä kuultiin, sen suuremmaksi odotus ja intohimo kasvoivat. 2011 James Blakea sämpläävä It feels good to be around you julkaistiin Sincerely Yoursille, ja housuissa oli pysymistä. Pari vuotta sitten, 2012, duo ilmoitti Air Francen olemassaolon päättyneen. Kaipaamaan jäivät:___________

Trophy Wife

Olen seurannut tätä oxfordilais-bändiä sen ensimmäisistä julkaisuista lähtien. Microlite ja The Quiet Earth olivat esimerkiksi vahvojen tasabiittien eteenpäin viemiä, alakuloisen henkisiä kappaleita. Single- ja EP-julkaisujen jälkeen se sai vihdoin täyspitkänsä ulos viime vuonna. Siksi olikin sääli lukea, kun se kesällä ilmoitti tallanneensa tällä porukalla riittämiin.

Trophy Wife oli kuin alemman tutustumiskynnyksen Foals, hyvän mielen poppia. ”Surullista diskoa” olisi kuullut mielellään toisenkin levyllisen. Vertailut ystäväbändi-Foalsiin tuovat mieleen lisävertailua: olisiko Trophy Wifen siirtymä ensimmäisestä levystä toiseen ollut yhtä onnistunut ja, ennen kaikkea, kiinnostava?

Avaudu, huuda, vaadi, paru, pahoita mielesi, suutu, itkupotkuraivaroi, crowdsourssaa, kiihota, kerro mielipiteesi kommenttikenttään. Nimeä artistisi: KENEN pitäisi ehdottomasti tehdä paluu?

6 kommenttia kirjoitukseen Paluu tulevaisuuteen: nämä artistit haluamme takaisin

  1. Jyri Jyri kommentoi:

    Vahva sama erityisesti Air Francelle. Mutta ehdottomasti, ehdottomasti, EHDOTTOMASTI listalle kuuluu The Avalanches. Usko alkaa loppua sen uuden albumin kanssa. Neljätoista hiton vuotta.

    1. Juhani Juhani kommentoi:

      Heheh, no arvaa pähkäiltiinkö me näitä! Niin moni artisti on kuitenkin tehnyt viime vuosina paluun, tosi yllättävätkin, jotkut jopa useamman. Sillon ei jää hirveesti enää toivomiseen varaa, mut The Avalanches on niin kulttibändi, että rikollistahan se on sivuuttaa. Puhdas unohdus, tosin! Kiitos muistutuksesta.

  2. June June kommentoi:

    Mä en oikein tiedä mitä mieltä oon comebackeista. Toki lemppareidensa haluaisi jatkavan ikuisesti, jotta tulisi niitä uusia, nautittavia biisejä. Mutta silti jotenkin sitä takaisin tulemista aina pelkää. Koska kuitenkin, KUITENKIN, ne vanhat albumit ovat yleensä niitä, joihin sitten tulee valinnan edessä tartuttua. Ja kun pelottaa, että ei se vaan ole sama kuin vanha. Että tajuaisivat lopettaa ajoissa.

    Vaikka eipä mulla ole ollut mitään brittipoppareiden paluita vastaan. ;) Mutta esim. Smashing Pumpkins on sellainen, joka äärimmäisen rakkaana yhtyeenä aiheutti kyyneleiden vuodatusta jäähyväiskiertueellaan vuosituhannen vaihteessa. Ja sitten ne pirulaiset palasivat, ”väärällä” kokoonpanolla, ja tekivät huonon levyn. Ääh.

    (Ja joo, Mewiltä olis kiva kuulla uutta matskua, vaikka parin ekan kansainvälisesti julkaistun lätyn jälkeen mulla kyllä kiinnostus lopahti. Mut olisin valmis antamaan toisen mahdollisuuden.)

    1. Juhani Juhani kommentoi:

      Samaa mieltä ollaan monesta kohdasta: pitäis ymmärtää lopettaa, tai ainakin pysyä poissa kun kerran on ripustanut hanskat naulaan. Noi on aina mielenkiintoisia, kun paluu tapahtuu jotenkin eri kokoonpanolla tms, tyyliin et nimi on ainut asia samaa enää.
      Sitä mahista itekin peräänkuulutan Mewille, vaikka vähän skeptinen oon sen suhteen, mitä annettavaa niillä vois olla. Toivon toki parasta.

    1. Jari kommentoi:

      Niin, elämää se on hiljaiselokin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.