Neljän kappaleen sunnuntai

Mitä pidemmäksi postaustauko venyy, sitä vaikeampi sieltä on palata takaisin. Ajattelinpa siis että olen jo ’velkaa’ useamman postauksen verran. Yhden kappaleen esittely ei minun mielessäni toimittaisi sen virkaa, miksi tämän palstan satunnainen seuraaja jaksaisi taas kerran kurkata missä mennään. Toisaalta omalta kantilta hyötysuhde on ollut aika huono: pitää seuloa valtava määrä biisejä läpi, ennen kuin vastaan tulee jotain kiinnostavaa. Katsotaanpa missä mennään siis.

Belfastista soi Pleasure Beach, hemmetin kivan kuuloisesti. Magic Mountainilla kuuluu The War On Drugsia aika paljon, aina satunnaista ”WOOH!” -huutoa myöten. Siten myös Springsteeniä hönkivässä biisissä on paljon juhlaa.

Kööpenhaminan IRAH tuo pöytään mielettömän hienoa elektronista soundia. Lähinnä laulaja Stine Grønin vuoksi ajattelen tätä kuunnellessa norjalaista Philco Fictionia, mutta sitäkin vain siinä tapauksessa, että tuo yhtye keskittyisi pop-koukkujen sijaan hypnotisoimaan ääniaalloilla. Upea kappale.

Chicagolaisyhtye Fruit Batsia kuuntelin viimeksi The Ruminant Bandin (SubPop, 2009) julkaisun aikaan. Se ei tietenkään ole kummoinen synti, varsinkin kun Eric D. Johnsonin ympärillä yhtyeen jäsenet ovat vaihtuneet ja syvissä vesissä yksityiselämässään käyneen Johnsonin ilmoituksella yhtyeestä ei kuulunut mitään 2013 jälkeen. Nyt Fruit Bats julkaisee uuden levyn Absolute Loser. Siltä kuullaan älyttömän hieno folk-veisu banjo-tilutuksineen. Tässä Humbug Mountain Song livevetona.

Pleasure Beachin yhteydessä mainittu Springsteen pääsee konkreettisemminkin postaukseen: Paradisia tulkitsee Dancing In The Darkin tavalla, joka ei sodi ikonista kappaletta vastaan, ja toisaalta tavalla, joka tuo kappaleesta uuden puolen esiin. Viime keväänä postasin The Night VI -yhtyeestä, mikä selittää miksi Paradisia kuulostaa niin tutulta. Ymmärtääkseni ovat samasta yhtyeestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.