Neljän kappaleen sunnuntai

Aki on toimittanut viime fastshow -postaukseen niin tiukkaa kappalemateriaalia, ettei ole tarvinnut tilkitä sitä omilla valikoimilla. Siten itsellekin on kertynyt muutama biisi takataskuun, jotka olisivat mahtuneet kyseisiin postauksiin, joten kokoan ne oikeastaan aika kivasti sunnuntaihin sopivaan lunkkiin tunnelmaan. Muut kappaleet kokoankin sitten jo aloitettuun SlowShow ’14 -soittikseen, josta löytyy jo sentään 41 kappaletta.

Watfordin oma Kyla La Grange julkaisi pari viikkoa sitten uutta materiaaliaan. Cut Your Teeth on varmasti parhaita sävellyksiä mitä tältä on kuultu. Oivallisen vähäeleinen pop-kappale saa tänään keskiyöllä seurakseen videon.

Ruotsalainen Naomi Pilgrim palasi hänkin otsikoihin uudella kappaleella Money. Rnb-henkinen cover edeltää Pilgrimin helmikuun alussa ilmestyvää Naomi Pilgrim EP:tä. Kappale on alunperin Ladyn käsialaa.

Ranskasta, metrosta musisoimasta ’löydetty’ lontoolainen, Benjamin Clementine julkaisi hiljattain debyytti-EP:nsä. Toden teolla Clementinen ura pyrskähti nousuun tämän esiinnyttyä vangitsevasti Jools Hollandin ohjelmassa. Häkellyttävän voimakas esiintyjä pianon ääressä.

Lopuksi näistä artisteista tuntemattomin, brittiduo Crvvks. Nottinghamilaiskaverukset ovat kumpainenkin 18, mitä ei huomaa, sillä iästä huolimatta (tai sen ansiosta) tuotantojälki on erinomaista. Late Night Call lopettaa hyvin tämän kappalesetin ja lupaa nimensä mukaisesti myöhäisillan tunnelmaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.