Neljän kappaleen keskiviikko

Kokosin taas neljä kappaletta, joita olen tunnelmoinut viime aikoina. Syyllisyyttäni, kenties, taas ajattelin, että enempi parempi. Tästä nelikosta löytyy jokaiselle jotakin – myös sellaista mitä ei ole pyydetty.

Jo artistinimen 4am perusteella ennakoin tämän tyyppistä, rauhoittuvan suurkaupungin sielukkuutta kuvastavaa soundia. Lontoolaisduo luottaa ajan äänimaailmaan, eli moderniin, James Blakea etäisesti hehkuvaan rnb:hen.

Tanskalaisen Yungin garare rock rähisee yleensä vähän kipakammin. The Child rouhii sekin kohtalaisesti, mutta minun korviini tämä rock-biisi soi jopa herkästi, herkistelemättä. Se on jo varsin kova saavutus.

Marissa Nadlerin Katie I Know on miltei paras tapa viettää kuusiminuuttinen juuri nyt. Flow’ssa muistaakseni hyvän keikan 2014 taituroinut Nadler julkaiseen kuun puolenvälin tienoilla (20.5., Sacred Bones) uuden levyn, Strangers. Tämän melko pehmeällä folkilla on kosketuspohjaa Sharon Van Ettenin kanssa, joten luulisin Katie I Know’n olevan aika mannaa uutta levyä odotteleville.

Lopuksi säästin tietenkin jotain, joka on tägätty soundcloudissa ainoastaan #experimental. Let’s Eat Grandma -nimisen brittiyhtyeen I, Gemini -levyn julkaisee Transgressive Records kesäkuussa (17.6.). Eat Shiitake Mushrooms on melkoinen tapaus: pitkä instrumentaali-intro, joka johdattaa arvaattoman kesyyn ja kiehtovaan kappaleeseen. Ainakin, mikäli sen syntyprosessissa on hyödynnetty sieniä. Jokin tässä vain toimii.