Tammikuussa julkaisin tuttuun tapaan uuden soittolistan kerätäkseni vuoden suosikkeja. Lienee kuvaavaa, että valittelin tuolloin samaa kuin mikä on muuttunut realiteetiksi etenkin syksyn aikana: joko aika tai kiinnostavat löydöt ovat kortilla. Yleensä näiden välillä on melko suora kausaliteetti. Soittolistaa muistin silti päivitellä puolitunnollisesti. Viime vuoden huimaan, yli tuhanteen kappaleeseen en päässyt, ja karsinnan ja kiiren kautta lukumäärä kasvoi silti melko vaikeasti hahmotettavaan yli 600:een.

Samoin tammikuussa ihmeteltiin Turku Band Festivalia, uutta tulokasta eloisaan musaskeneen, joka muuten palaa ilmeisen menestyksekkään aloituksen jälkeen myös tammikuussa 2016.

Helmikuussa ihmeteltiin left sharkin suorituksia ja potentiaalista Missy Elliottin comebackiä SuperBowlin väliaikashow’ssa. Yritin myös saada vähän järkeä suomalaiseen festivaalikesään omalla Bullshit™ -generaattorillani. Päädyin itse visiteeraamaan kohtalaisen perinteisesti Ruissiin ja Flow’hun, mutta myös ensimmäistä kertaa niin debyyttifestari-Sidewaysiin ja Pori Jazziin. Harmittavasti Bättre Folk edelleen välttelee minua, eikä H2Ö:nkään viikonloppu osunut sitten muiden menojen kanssa. Ensi kesä on uusi kesä.

On ällistynyt fiilis lukiessa tätä maaliskuun alun juttua. Työkuvioiden yllättävien käänteiden vuoksi olin kovin lohduton tuolloin, joskin päättäväinen. Opettajan duunissa, minun mielessäni ainakin, jatkuvuus on kaikki kaikessa. Kun nyt sitten olen jo nykyisessä työpaikassa, ymmärrän entistäkin paremmin, että vaikka olen kohdannut kaikenlaista jo nyt työelämässä, minulla duunijutut ovat menneet paljon paremmin kuin monella, joka ei voi tehdä oman alansa töitä. Maaliskuun lopulla ihmeteltiin sitten jo Sufjan Stevensin upeaa levyä. Joka sanan takana voin seisoa vieläkin. Etenkin Sufjanin omien: ”Don’t listen to this record if you can’t digest the reality of it.”

Toukokuussa yritin taas sivistäytyä, kun esittelin (itsellenikin) Seckou Keitan ja tämän kora-soittimen. Kesäkuussa kirjoiteltiin kovaa vauhtia Sideways-ennakkoja, ja uutukaisfestari jäikin hyvästä syystä kesän suosikiksi.

Heinäkuussa olikin tietysti Ruisrock-ennakkojen ja -tunnelmien aika. Tuohduin pyöräilyjärjestelyistä, totesin miten vähän ymmärrän massojen musiikkimausta ja ihmettelin helleaallon tuomaa ennätystä kävijämäärissä.

Elokuussa yritin olla jopa ihan informativiinen kulutustuotetestaaja (hyötymättä tosin mitään), kun näppäilin rakasta Guildiäni Yousician-appin tahtiin. Ovat muuten päivittäneet myös pianon ja ukulelen harjoitteita sovellukseen. Tuon artikkelin kirjoittamisen aikaan näppäsin Yousiciania miltei joka päivä, sittemmin olen avannut sovelluksen peräti kolme kertaa.

Syyskuu tulee jäämään monestakin syystä mieleeni ikimuistoisena. Synttärimatka Osloon rakkaalta vaimoltani olisi sellaisenaankin ollut täydellinen, mutta kun tähän yhdistetään lempiartistini Sufjan Stevensin keikka, puhutaan vavahduttavista asioista. (Mitä nyt eräs norski hymäili korvan juuressa, mutta muuten oli huisia).

Syyskuun lopulla julkaistiin myös Ryan Adamsin versiointilevy 1989. Taylor Swiftin levy koki Adamsin käsittelyn, ja olin kovin vakuuttunut. Lokakuussa yritin vihdoin pukea sanoiksi aprikointia Spotifyn Discover Weekly -uudistuksesta. Samaten lokakuussa yritin vielä oppia ystävien musiikkimausta. Loppuvuosi menikin enemmän tai vähemmän sumussa, ja vielä vähemmin asiapostauksin. Ensi vuonna ajattelin postailla enemmän muusta audio-sisällöstä, kuten lempiaiheestani podcasteistä.

Kuulemiin.