”Löysin folkista tuoreutta”: Haastattelussa Tom Blackburn

Slow Show’n olemassaolon toisessa haastattelussa juttukumppaninamme on Tom Blackburn, erittäin lahjakas folk-muusikko Isosta-Britanniasta. Tämä julkaisi hiljattain debyyttilevynsä Tell-Tale EP:n. Päädyimme juttusille hyvän ystävän, Nawras Oddan, kautta, joka on sattumoisin häärinyt eepeen miksaamisen, masteroinnin ja äänityksen parissa.

Nyt annetaan Tomille tilaa kertoa itsestään, musiikistaan sekä ikimuistoisesta keikasta paatilla London Bridgen läheisyydessä. Onneksemme Tom vastasi erittäin perusteellisesti kysymyksiimme ja todella syväluotasi folkin roolia kansanperinteen heijastajana.

tomblackburn

Juhani: Ensinnäkin, kerropa meille ja lukijoillemme kuka oikein on Tom Blackburn.

Tom: Olen Walesissa syntynyt laulaja-lauluntekijä ja asun tällä hetkellä Oxfordissa. Soitan muutamaakin instrumenttia, mutta kitaraa rakastan eniten. Aloitin soittamisen 16-vuotiaana, mutta tylsistyin nopeasti. Löysin kaipaamaani tuoreutta, ironista kyllä, perinteisestä folk-soundista.

Vaikka ‘traditionaalinen’ yhdistetään usein ‘vanhaan’, ei tämä tietenkään tarkoita, että folk olisi kuivahtanutta: mielestäni se on jännittävimpiä ja edistyksellisimpiä genrejä, joita muusikko voi soittaa.

J: Tell-Tale EP:n lauluista osa on omia, osa lainattuja. Miten sen luomisprosessi eteni?

T: Vuoden keikkataipaleen jälkeen kaipasin studiolaatuista äänitettä, joka antaisi kuvan live-soundistani. Halusin sisällyttää eepeelle myös kaksi suosituinta perinnekappalettani ‘Little Musgrave’ ja ‘General Wolfe’. Kummatkin ovat tavallaan alkuperäisiä, sillä perinteiset sanat olen säilyttänyt, mutta tehnyt uudet sovitukset musiikkiin. Little Musgraven tapauksessa sävellys on alkuperäinen, mutta General Wolfeen kirjoitin uuden, pirteän kitarasovituksen. Vanhojen kappaleiden uudelleensovitus on tällä tavalla hyvin luova prosessi myös.tom blackburn tell tale

‘The Maid and the Soldier’ taasen on oma kappaleeni, jonka tein englantilaisen folkin tyyliin. Tosin kappaleen tarina on lempikirjailijani Thomas Hardyn käsialaa. Kaikki hänen tarinansa sopisivat laulujen aiheiksi folk-tyyliin. Ehkäpä teen jokin päivä Hardy-teemalevyn, vaikka se olisikin melko masentava sanoitustensa puolesta.

‘Blues for Brecon’ on instrumentaalisävellykseni. Keikoilla se on ollut kovin suosittu. Kasvoin Breconin pikkukylässä Walesissa, ja tämä kappale on tuon hyvin vehreän ja etäisen paikan innoittama.

Kuten EP:n nimikin kertoo, levy käsittelee tarinankerrontaa. Englantilaisesta folk-traditiosta on kotoisin monta kaikkein parhainta tarinaa. Jopa Blues for Brecon sopii tähän teemaan ja tavoittelee maaseutua sävellyksellään.

J: EP:stä puheen ollen, kun kuuntelin sitä ensimmäisen kerran, kappaleilla tuntui olevan hyvin traditionaalinen sävy, aivan kuin olisit laulellut englantilaisen maaseudun sivuteillä. Lisäksi tarinankerronta vaikuttaa hyvin henkilökohtaiselta, mikä kaventaa kuuntelijan ja musiikin välistä kuilua. Allekirjoitatko nämä arviot? Tavoittelitko näitä asioita levyä tehdessä?

T: On absurdia on teeskennellä että nämä tarinat olisivat tapahtuneet itselle – sehän on juuri eräs traditionaalisten laulujen ongelmista. Suurin osa näistä lauluista heijastelee vuosisatoja sitten eläneiden ihmisten elämää ­– ihmisten, jotka elivät hyvin erilaista elämää. Miten ihmeessä 2000-luvun 21-vuotiaalla nuorella voisi olla aavistustakaan niistä elämistä?

Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että koko pointti folk-musiikissa on laulaa näitä lauluja, jotteivät tarinat kuolisi; ne jatkavat elämäänsä laulujen kautta. Ja kun laulaa aivan kuin tarinat olisivat omia, musiikki välittää jotain erityistä. Se on mielestäni erityisen tärkeää, vaikkeivät EP:llä kuultavien tarinoiden tapahtumat ole omasta elämästäni. Näin laulujen elinkaari tulee entistä elinvoimaisemmaksi. Ironista kyllä, Blues for Brecon on henkilökohtaisin kappale minulle (vaikkei se varsinaisesti laulu olekaan), sillä se pohjautuu täysin kotikaupunkiini, jossa kasvoin.

J: Englantilaisesta maaseudusta puheen ollen, Aki (blogin toinen kirjoittaja) halusi tietää, onko maisemalla (kulttuurisella tai maantieteellisellä) merkitystä töissäsi, vaikuttaako se luomisprosessiisi?

T: Maaseutu, maisema ja luonto ovat toki hyviä laulujen aiheita, mutta itselleni kyse on paikan tunteesta. Minulle mikään ei tunnu liikuttavammalta tai elävämmältä folk-lauluissa kuin se, että mainitaan tiettyjä paikkoja nimeltä; nimet sitovat laulut johonkin todelliseen, oikeaan paikkaan, joka on laulajalle tärkeää.

Kulttuurinen maisema on tietysti myös tärkeää englantilaiselle folk-perinteelle. On vaikea määritellä ’folk-laulua’, mutta melko hyvä yritys on sanoa sen olevan ’laulu mistä tahansa mikä vaikuttaa / vaivaa tavallisia ihmisiä’. Tässä mielessä folk-lauluilla on intiimi suhde kulttuuriseen maisemaan, sillä ne heijastelevat niin yhteiskunnallista kamppailua kuin ihmisten tapoja tiettyinä aikoina. Samoja lauluja lauletaan 2000-luvulla. Sukupolvelta toiselle siirtyneen ’kansanmusiikin’ myötä tietty elämäntapa muistetaan. Toki tämä pitää paikkansa kaikenlaisen ’kansanmusiikin’ (folk-music) kohdalla, mukaanlukien Suomen!

J: Sinua on verrattu Jim Morayn ja Martin Simpsonin kaltaisiin muusikoihin. Mitä mieltä olet vertailusta? Ovat Moray ja Simpson tärkeitä vaikutteita sinulle?

T: Martin Simpson on ollut tärkein vaikuttaja, ja onhan hän myös henkilökohtainen sankarini musiikin saralla! Hänen kitaransoittonsa on taivaallista, mutta hän on myös oivallinen sovittamaan varsinkin traditionaalisia lauluja. Pidän monesta hänen ikäpolvensa artistista, vanhemmasta englantilaisesta folk-kaartista. Esimerkiksi Nic Jones on myös tärkeä: hänen albuminsa Penguin Eggs on yksi 80-luvun kiinnostavimmista albumeista, ja hänen kitarointinsa ainutlaatuista. Olen innoissani tulevasta lämppäri-keikasta Martin Carthylle, hän on kenties suurin elävistä folk-kitaristeista englantilaisessa perinteessä; kenties saan mahdollisuuden soittaa hänelle uuden eepeeni.

Jim Moray taasen on nuoren sukupolven artisti ja hieman erilainen. Hän on saanut mainetta ja kritiikkiä traditionaalisten folk-laulujen jopa radikaaleista elektronisista sovituksista. Moni vanhemmasta polvesta ei oikein pidä Morayn lähestymistavasta: heidän mielestään elektronisten instrumenttien mukanaolo pilaa laulut. Olen eri mieltä! Jim Moray yrittää löytää uusia ja progressiivia tapoja soittaa folk-lauluja, mikä on mielestäni ainoa tapa jolla folk selviytyy 2000-luvulla. Siksi minulla on valtavasti kunnioitusta häntä kohtaan. Nykyisen kotikaupunkini, Oxfordin, bändi Bellowhead koettelee myös folkin rajoja. He ovat poikkeuksellisia.

J: Kenen muiden sanoisit vaikuttaneen itseesi?

T: Ks. yllä.

J: Mitkä julkaisut / artistit ansaitsisivat mielestäsi lisää huomiota?

T: Luultavasti aiemmin jo mainitsemani artistit. Niin Jim Moray, Bellowhead, Spiers & Boden kuin Bella Hardykin soittavat kaikki englantilaista folkia uusin ja modernein tavoin. Lempilevyjä?  

Penguin Eggs (Nic Jones)

True Stories (Martin Simpson)

The Works (Spiers & Boden)

Exiles Return (John Doyle & Karan Casey) – fantastista irlantilaista folkia

J: Mikä keikkasi on jäänyt parhaiten mieleen? Missä ja miksi?

T: Lontoossa vedin pari keikkaa veneessä. Eräs järjestettiin folk-klubilla, joka pidettiin 1700-luvun aluksesta tehdyn replikan kyydissä. Aluksen nimi oli Golden Hinde, ja se sijaitsi London Bridgen läheisyydessä. Pieneen tilaan matalakattoisen kannen alle oli ahtautunut valtavasti väkeä. Kokemus oli intensiivinen! Eräs toinen mahtava keikka järjestettiin suuren asuntolaivan kyydissä Deptford Creekissä Itä-Lontoossa. Se oli jotensakin salainen keikka: piti ilmaantua valtavien mustien porttien luo kyseenalaiselle teollisuusalueelle pimeän tultua ja soittaa joku tyyppi päästämään sisään. Mutta se oli kyllä erityinen ilta.

J: Vielä lopuksi: mitä sinulle on tiedossa seuraavaksi, nyt kun debyytti-EP on julkaistu?

T: Aion keskittyä keikkailuun ja kehittyä esiintyjänä. Aion ryhtyä albumintekoon heti, kun ehdin istahtaa alas ja saan siihen mahdollisuuden. Se vaatii tietysti paljon töitä, ja sovitustyöni vaativat harjoitusta, mutta uskon saavuttavani tavoitteeni. Toivottavasti saan suuremman kannattajakunnan Lontoossa, ja muuallakin, Martin Carthyn keikan jälkeen, ja pääsisin siten lämmittelemään muitakin ’suuria’ nimiä. Suomen-kiertu olisi mieletöntä: se on työn alla!

Koko Tell-Tale EP kuunneltavana alla! Käy hankkimassa Tomin bandcamp-sivuilta se itsellesi.

A brief English summary

We had a chat with Tom Blackburn, a talented, up-and-coming folk-musician from Oxford, UK. Tom recently released his debut studio-record, Tell-Tale EP, which features some traditional folk songs and exquisite guitar playing by Blackburn himself. In the interview, he maintained that folk can be seen as a very progressive genre. He also emphasised the importance of traditional folk songs being sung in order to keep their stories alive.

What’s more, Blackburn spoke at great length about Martin Simpson, his musical hero, and Jim Moray, another folk musician who’s often mentioned in tandem with Blackburn. From a personal perspective, what we found most intriguing apart from his in-depth discussion of  folk tradition were the gigs he mentioned, having played once on board an 18th century ship replica. When inquired about his future plans, Blackburn said that he’d love to start working on a full-length album, as soon as a manages to find time for it. Finally he talked about the possibility of doing a Finnish ’tour’. Whether serious or not, we sure are excited.

Thanks, Tom, for taking the time to talk to us!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.