Lääkettä stressin lievitykseen: Shura, Oscar Key Sung & Todd Terje

(Kielten)opettajan kuluttavin aika on käsillä puolen vuoden välein: YO-kirjoitukset. Lukiolaisten viimeiseksi koitokseksi nämä kansalliset kokeet ovat päässeet melkoisen mörön rooliin, kun ne ohjaavat, rajoittavat ja kahlitsevat lukion toimintaa ja opetusta. Eilen ja tänään olen nostattanut sykkeitä muutenkin kuin kuntoilemalla – kokeiden, etenkin kuunteluiden, valvonta on opettajalle melkeinpä stressaavampaa kuin opiskelijoille.

Kulahtaneen kaskun mukaan kaikki mikä voi mennä pieleen, yleensä tuppaa niin tekemäänkin. Eikä teknisiä ongelmia huolehdi tietenkään itsensä takia, vaan suorittajien, joiden toivoisi kaatuvan (jos kaatua aikovat) tietyllä tavalla saappaat jalassa, etteivät olosuhteet vaikuttaisi valmistautumiseen tai arvosanaan. CD:n töksähtäessä soittimessa taidan itse puristaa kovimmin kynää.

Koko YO-kokeen koostumus on melko arkaainen, mistä kertoo paitsi CD:n käyttäminen kuunteluissa vuonna 2014 (!) myös se, minkälaiseksi kuuntelu’koe’ on rakennettu. Miten se vastaa elämän interaktion nyansseja? Kuitenkin, kokeisiin ajetaan muutoksia sisään tulevina vuosina. Siksi yritän itsekin väistää stressiperäisten sairauksien syntymistä ja antaa olla. Vaihdoin toisenlaiset kuulokkeet korviin ja tsekkasin viime päivien tarjontaa.

Seurailun kohteena ollut Shura julkaisi ajankohtaisen letkeää soundia syleilevän Touchin, joka laineili suoraan hermoston dopamiinivarastoihin, hyvä olo alkoi levitä kroppaan. Yritin varmistaa, ettei mielihyvä karkaisi katosta, joten piipahdin Oscar Key Sungin rnb-soundissa. EP:ltä irroitettu Holograms ei anna vanteen kiristyä. Rentous saavutettu. Mutta duunia ei pääse pakoon, on päästävä uuteen nousuun ja vireystilaan. Norjalainen maagikko Terje Olsen potkii Delorean Dynamitella totutusti, viihdyttävästi ja säkenöivästi. Mahtibiisi, joka edeltää Todd Terje -nimellä esiintyvän artistin loistavasti nimettyä levyä It’s Album Time. Tuo saattaa olla parhaiten nimetty LP pitkiin aikoihin.