Työmatkoihini menee päivässä yhteensä noin tunnin verran, normaalisti hieman enemmänkin. Keskivertopendelöintinä kesto ei välttämättä ole pitkä, mutta kuitenkin merkittävä, jos se menisi ’hukkaan’ joka päivä. Vaikka bussista on kivakin ihailla jokivartta ja maalaismaisemaa ajatusten kulkiessa omia polkujaan, yritän saada ajatukset pois työmaailmasta. Puhelimen selailua ei jaksa noin pitkään, saati pelkkää musiikinkuuntelua. Kirjan lukemistakin yritin – puolittain onnistuneesti.

Ensin äänikirjat, sitten podcastit, ovat kuitenkin vieneet nyt mut mukanaan. Miksi nyt? Podcastit ( = iPod + broadcast) ovat olleet arkipäivää jo miltei kymmenen vuotta. Muutama vuosi sitten pahin hype podcast-ilmiön ympärillä laantui, ja pölyn laskeuduttua ihmeteltiin kilpaa, oliko koko formaatissa kasvu- tai sisältöpotentiaalia lopulta niin paljon kuin uskottiin. Esimerkiksi NYTimes lakkautti ohjelmiaan, eikä ollut yksin. Niin tilaajien kuin ohjelmienkin määrä on kuitenkin kasvanut voimakkaasti, erityisesti kahden viime vuoden aikana.

Käytännöllisesti katsoen podcastien uusi tuleminen kulkee käsi kädessä älypuhelimien (ja -laitteiden) kanssa. Aiemmin podcastin saaminen podille oli hankalahko prosessi, kun taas nykyään tilaaminen puhelimen sovelluksen kautta käy näppärästi. Ja tämän ovat huomanneet myös mainostajat, vaikka Amerikassakin NPR:n kaltaiset toimijat saavat rahoituksensa muualta, ja toiset kuuntelijoiltaan. Uuden elämän saanut podcast-formaatti saa nälkäisimmät näkemään unta toistaiseksi vielä runsaammasta, perinteisestä radionkuuntelijayleisöstä.

Washington Postin syyskuisessa artikkelissa (Podcasts are back – and making money) todetaan että

”Last year, Apple said subscriptions of podcasts through iTunes reached 1 billion. RawVoice, which tracks 20,000 shows, said the number of unique monthly podcast listeners has tripled to 75 million from 25 million five years ago.”

 

Aiemminhan iTunes (ja Apple) eivät erityisemmin julkaisseet kuuntelutilastoja, mutta suosion kääntyessä ääni on muuttunut kellossa. Älylaitteiden markkinaosuuksien kasvulla on varmasti välineellisesti valtava merkitys, mutta viime kädessä podcastit kulkevat sisältö edellä.

Paras esimerkki tästä on miljoonia tilaajia saavuttava Hardcore History, josta on tullut myös oma suosikkini. Kyseisen podcastin takaa löytyvä toimittaja Dan Carlin mainitsee TIMEn jutussa (Despite being oh-so 2005, podcasting is drawing listeners and advertisers alike) uskovansa, että amerikkalaismedian valtavirta on hylännyt kuluttajat, jotka kaipaavat (erityisesti älyllisesti) stimuloivaa sisältöä, mikä on johtanut Hardcore Historyn kaltaisten ohjelmien suosioon.

Carlin vähättelee samalla itseään, sillä tällä on oivallinen kyky pukea historialliset tapahtumat kiinnostavaan asuun ja valita kuulijaa koukuttavat yksityiskohdat, jotka esitellä nykypäivän kontekstissa. Erityisen maineikas on tämän Tsingis-kaania ja mongolivaltakuntaa käsittelevä, viisiosainen Wrath of the Khans -sarja, jonka jokainen jakso kestää vähintään puolitoista tuntia.

Kun kuuntelin mongolisarjaa, olin ohjelman hyppysissä. Sisältö oli niin kiehtovaa (ja kiehtovasti esitettyä) että usein kuuntelu jatkui bussimatkojen jälkeenkin, kun kytkin saman podcastin stereoihin päästyäni kotiin. Jos voisinkin suositella vain yhtä podcastia, saattaisi se hyvinkin olla tuo Carlinin Hardcore History. Ajattelin kuitenkin avata kuuntelutottumuksiani enemmän. Runsaudenpulahan on se nykyihmisen kurimus, tässäkin.

Näitä kymmentä podcastia kuuntelen vaihtelevalla säännöllisyydellä. FreakonomicsRadio ja The Monocle Weekly ovat suhteellisen uusia tulokkaita, joten niistä en vielä uskalla sanoa viimeistä sanaa. Oikealla ylhäällä on Areenan Historiasarjat, joka jää valitettavan usein juuri Hardcore Historyn jalkoihin. This American Life taase on erittäin suosittu podcast, joka fiktiopainotteisuudestaan huolimatta kelpaa kyllä useimmille.

Slate-nettijulkaisun Daily Podcast tarjoaa nimensä mukaisesti päivittäin valitun ohjelman, joista viimeksi kuuntelin Stephen Colbertin, amerikkalaisen satiristin ja suuren suosikkini, tyypillisestä työpäivästä kertovan. Colbert oli itse äänessä ja avasin minkälainen prosessi on luoda komedian keinoin ajankohtaisohjelmaa The Colbert Reportia.

WTF with Marc Maron taisi jossain vaiheessa ainakin keikkua kuuntelijatilastojen kärjessä. Pääasiassa Maron, joka on siis koomikko, keskustelee yhden vieraan kanssa yhden jakson verran erinäisistä aiheesta, välillä vakavammin, välillä koomisemmin. Yleensä valitsen jaksot vieraan mukaan, en niinkään Maronin haastattelijanlahjojen vuoksi.

Stuff You Should Know, Good Job Brain! ja Radiolab käsittelevät yleistietoa yms eri tulokulmista. Radiolab on näistä suosikkini, sillä se tarjoaa selkeimmät ja koherenteimmat jaksot kiinnostavista aiheista. SYSK taasen avaa aiheen kerrallaan, ja Good Job Brain! keskittyy usein suoranaiseen triviaan (ja joskus ärsyttävään kiljumiseen ”Oh my god! Really?! No way?!), mikä on tietysti erityisen mielekästä nyt, kun meilläkin on oma joukkue Kortteliravintola Hugon jokaviikkoisessa pubivisassa.

Työmatkoilla podcastit ovat jo korvanneet Spotifyn, mutta eivät vielä lenkkipolulla. Sanomalehdetkin ovat palanneet podcastien pariin: esimerkiksi The Economist toimittaa uutisiaan podcast-pohjaisiksi. Kiinnostavan sisällön määrä kasvaa jo sitä tahtia, että podcastien suosio saattaa alkaa jo taittaa kuuntelijalukuja nettiradion puolella.

Voisin melkein pyytää taas suosituksia kuuntelutottumuksieni perusteella teiltä, mutten tiedä kestääkö ajankäyttöni yhtä loistavaa ohjelmaa lisää. No, suosittele silti.