Kovimmat kansainväliset kappaleet 2014

Mulla on melkoinen stressi lahjaostoksista. Se on toki jokavuotinen perinne, eikä mitenkään ainutlaatuista. Ehkä tuntemani ihmiset ovat hankalia lahjottavia. Todennäköisempi vaihtoehto on, etten oikein osaa. Joten mulla olisi kyllä vahva tunne, että muutakin pitäisi tehdä juuri nyt kuin aloittaa vuoden parhaimpien listaus. Tässä niitä kuitenkin on  – tämän vuoden kymmenen ”parasta” kappaletta merten takaa.

Objektiivisesti on varmasti parempia, mutta nämä ovat taas niitä suosikkeja. Meinasin jo niputtaa koko listaushomman samaan postaukseen laiskasti, mutta eipä perinteiltä oikein voi välttyä. Muuten, aion hillitä tyytymättömyyteni pikkujoulun ravintolakokemuksista Brondassa ainakin huomiseen asti. Jospa saisin perspektiiviä lisää. Nyt kappaleita.

Future IslandsSeasons (Waiting On You)

Future Islands tekaisi yhden lempilevyistäni tänä vuonna ja vetäisi Ruisrockissa väkivoimaisesti lempikeikkani, kenties ikinä. Loistavan Singles-albumin jalokiviloistosta tämä Seasons (Waiting On You) on vaivattominta esitellä. Näin omatunto antaa edes vähän rauhaa.

Sharon Van Etten – Your Love is Killing Me

Tämäkin neito saattaa päätyä albumilistalle. Are We There -levyn itse tuottanut Van Etten on todella vedossa Your Love Is Killing Mellä. Lainaan itseäni aiemmasta postauksesta: ”Van Ettenillä on folkahtava pohjavire ja soundi ylipäätään taipuu monipuoliseksi, mutta uusin single yllättää silti: seireenimäisesti tulkittu kipale kasvaa upeasti suureelliseksi, rakkaudessa ryvettyneeksi eeposeksi.”

The War On DrugsBurning

Suosikkiyhtyeen albumi ei jäänytkään ihan niin muodottomaksi kuin alunperin valittelin. Burning luovii bändin parhaiden avujen ja vaikutteiden joukossa tyylitietoisesti. Brucea ja Tom Pettyä nakutteleva kappale pysyy ehjänä loppuun asti eikä astu innoittajiensa varpaille.

Todd Terje – Johnny and Mary (feat. Bryan Ferry)

Terjen ja Ferryn coveroima Johnny and Mary pääsee alkuperäisversiostaan huolimatta tähän listalle (suosikkicoverit tulossa myös). Norjalainen Terje puski vihdoin albumin ulos tänä vuonna, eikä sille mahtunut montaa kovempaa raitaa kuin tämä. Johnny and Mary on niin hyvä, että se on korvannut alkuperäisversion muistijäljen itsellään.

Markus KrunegårdDu Stört Dig Hårt På Mig

Ruotsalainen pop-jumala Markus Krunegård ei ole aina sykähdyttänyt minua kovin syvästi.   Tämän vuoden biisilistalla rakastettavimmasta rallattelusta vastaa kuitenkin Krunegård (Øye, tee tilaa!). Du Stört Dig Hårt På Mig on mieletön osoitus naapurimaan ylivertaisuudesta elämänilon eliksiirin tallentamisessa.

ShuraJust Once

Vaikka ennustin brittiartisti Shuran läpimurtoa jo aiemmaksi, täytyy myhäillä tyytyväisenä, että tänä vuonna vihdoin annosteltiin isolla kauhalla. Näin virkoin tunnelmallisesta, modernista pop-kappaleesta aiemmin: ” Se ei ole suoraviivaisen surullinen, vaan katkeransuloinen: kun on jo annettu periksi, voi sen myötä voi oikeastaan elää nykyhetkessä ja mennä eteenpäin.”

Real Estate – Had To Hear

Näin vihdoin yhden lempibändeistäni tänä vuonna Flow’ssa. Osaan harvoin suhtautua oikealla tavalla siihen, kun jokin kauan odottama asia vihdoin realisoituu; hetkessä eläminen on vaikeaa. Had To Hear -kappaleen aikana se kuitenkin osui juuri niin kuin pitikin sunnuntaisen Suvilahden auringossa.

Ambrose – Citadel Passage

Montrealista kotoisin oleva Ambrose pääsi postaukseen niin Akin kuin itseni tahoillaan poimimana. Duon Citadel Passage on kestänyt matkassa sitkeästi. Tämän kappaleen jokainen elektroninen askel tuntuu harkitulta, millimetrin tarkalta, mutta silti se on täynnä kaihoa ja lämpöä.

Wild Beasts – Mecca

Lempibändi tämäkin, samat ongelmat vaivaavat kuin muidenkin kanssa: minkä valitsisi. Mecca on albumin parhaimmistoa, mutta meinasi jäädä pois kokonaan, koska olen ähkyinen koko bändistä. Niin suosikeille käy joskus. Meccallakin todetaan: ”All we want is to feel that feeling again.

Mac Demarco – Let Her Go

Muutin mieltäni, taas, useasti. Mutta lopulta tänne päätyi niitä kuunnelluimpia. Muutama piti jättää pois, koska julkaisuvuosi olikin tarkemmin tarkasteltuna 2013. Mac Demarco oli myös Flow’ssa, ja sellainen veijari, että koko festarista jäi parempi maku. Let Her Go -kappaletta olen valehtelematta kuunnellut enemmän kuin levyä. Vaikka on Salad Days -kokonaisuutenakin pirun hyvä.

Seuraavaksi kun listataan, nähdään kotimaisten kappaleiden merkeissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.