Kotimaisia uutuuksia
Noin tammikuun aikana on ehtinyt kerääntyä ikävän runsaasti musiikkia, jota en millään ehdi käydä läpi. Suomalaiset kuitenkin kuuntelen sähköpostista, ja muutenkin, aina. Niitä voisikin sanoa olevan ihan erinomaisen paljon ja monipuolisesti tarjolla juuri nyt. Muuten, näistäkin osa on jo poimittu tuohon uuteen Spotify-soittolistaan, joka löytyy paitsi tuosta sivupalkista, myös TÄSTÄ KLIKKAAMALLA. Slow Show ’16 (best new tracks of 2016).
Esimerkiksi vanha kunnon The Friend julkaisi noin viikko sitten uuden singlen, Defender, kappaleen ”Terminaattorin ja koiran ystävyydestä”. Alku oli omaan makuun liiankin sähäkkä, mutta puolen välin tienoilla indiepop on sen verran väkevää, että se voittaa väistämättä puolelleen. Drink Tonight Records aiheellisesti julkaisijana tässä.
Uusin tuttavuus itselle, ja postauksen selkeä suosikki, on tämä helsinkiläinen Feels. Sofi Meronen, Mikael Myrskog ja tuottaja Jooel Jons yhdessä muodostavat elektropop-kokoonpanon. If You’d Meet Me Tonight on selkeälinjainen ja hento pop-biisi, jonka elektroniset elementit ovat niin myötämielisiä, etteivät hukuta hienoa biisiä alleen. EP tulee ulos maaliskuussa.
Lisää erittäin hyvää elektropop-ilmaisua tarjoilee nyt jo vakituttu blogissa, helsinkiläinen Coska. Jupiter on vähän hidastempoisempi kuin Mannalta ja Robertilta yleensä kuullaan, ja ehkä siksikin melkeinpä oma suosikkini näiden tuotannosta.
Toinen Drink Tonight Recordsin julkaisema tässä postauksessa on Aamuyön Sirkuksen Nuorena Hautaan. Vanhana raisiolaisena on tietenkin poimittava tämä yhtye, vaikkei se ihan ominta soundia olekaan. Aamuyön Sirkus soinee melko iloisesti SuomiPopin ja YleXin välimaastossa, ja etenkin kertsissä on oivaa kaarta, minkä vuoksi en epäile hetkeäkään etteikö yhtye vielä ponkaisisi isomminkin kartalle. (Niin, tosiaan Joel Hallikaisen lapset vaikuttavat merkittävästi tässä yhtyeessä – se on tuntunut olevan kiinnostava yksityiskohta monelle).
Lopuksi vielä Matti Jasu and the Loose Train. Tässä alla on kuultavana single tuloaantekevältä levyltä Gone to the Dogs, mutta kannattaa tsekata erinomainen video myös aiemmasta kappaleesta What Goes On. Tässä aktissa on sellaista The New Tigers, Kurt Vile ja Mac Demarco -henkeä, jossain määrin ainakin.
[bandcamp width=100% height=120 track=3727434674 size=large bgcol=ffffff linkcol=0687f5 tracklist=false artwork=small]