Keikalla: Sufjan Stevens At Oslo Spektrum 12.9.2015

sufjanoslo

Keikalta teepaita ja katulampusta jullari mukaan. ”Ska du ta den?!”, kysyi häkeltynyt norjalaisnainen, kun aloin julkeasti irroittaa julisteen teippejä – ja ryhtyi itse samaan puuhaan.

I am man with a heart that offends with its lonely and greedy demands / there’s only a shadow of me / in a manner of speaking I’m dead

Tallustin perjantai-iltapäivällä kotiin raskaalla askeleella. Siinä vaiheessa en arvannutkaan miten ikimuistoinen viikonloppu olisi vielä edessä ja miten putkeen kaikki menisi, aina aamuöistä starttia kohti Osloa myöten.

Edeltävä työviikko oli ollut raskas. Lukion työtahti nähkääs kallistaa vaakakupin ja taakan turhankin syksypainotteiseksi, eikä se ole pitkään aikaan pitänyt niin paikkansa kuin tänä syksynä. Oman lisäkiirensä ovat tuoneet useat merkkipäivät ja juhlajärjestelyt. Ei sillä että valittaisin. Mutta näin se on mennyt. Siksi Sufjan Stevensin keikkalippujen löytyminen lahjalaatikosta jättikin harvinaisen sanattomaksi.

Jo nyt voin paljastaa koko lopputekstin sisällön – keikka oli häkellyttävän hyvä. Syntymäpäivälahjalta ei tietenkään enempää voisi odottaakaan: pääsin jälleen Osloon, ja vieläpä keikalle elämään yhden itselleni rakkaimmista artisteista kappaleita uudestaan livenä. Lauantaina Oslo Spektrumissa esiintyneen Stevensin lämmittelijänä musisoi muuten ranskalainen Mina Tindle, jonka osaaminen jäi hienoiseksi mysteeriksi myöhäisen saapumisemme vuoksi. Jos Norjassakin olisi ollut lämmittelijänä tutumpi Basia Bulat tai Austra, olisi aiempaan saapumiseen tähdännyt kenties tavoitteellisemmin. Alla Sufjanin Oslon settilista kokonaisuudessaan:

  • Redford (for Yia-Yia and Pappou)
  • Death with Dignity
  • Should Have Known Better
  • Drawn to the Blood

Eugene

Illan koomisin hetki: kesken Sufjanin soolokitaroinnin kaiuttimet kajauttavat myös FB-chatin viestiäänen. Tyynenviileä artisti jatkoi tonninseteli kasvoillaan

John My Beloved

Yksi niistä kappaleista, jotka toimivat livenä paljon paremmin kuin levyllä (muut mm. No Shade… ja nimikkokappale Carrie & Lowell). Näin henkkoht lyriikat ”I am a man with a heart that offends with its lonely and greedy demands / there’s only a shadow of me / in a manner of speaking I’m dead” jättivät painavan jäljen.

  • The Only Thing

Fourth of July

Jos johonkin setissä olisin odotuksiin nähden hieman pettynyt, olisi se tämän kappaleen liveversio. Näin siis jos kappaleen aluksi olisi kysytty. Carrie & Lowell -levyn ykköskappaletta ei esitettykään flyygeli-vuodatuksena, niin kuin melankolinen luonteeni olisi halajannut. Sen sijaan kappale kääntyi jonkinlaiseksi avaruusoopperaksi osittain, joka toimitti lopulta päinvastaista tunnelmaa kuin lopetussanat antavat ymmärtää: tasaisen biitin saattelema ”We’re all gonna die” ei pimeältä lavalta kuuluvana tuntunutkaan lohduttomalta, vaan julistavan uhmakkaalta, positiiviselta, jopa voimaannuttavalta.

  • No Shade in the Shadow of the Cross
  • Carrie & Lowell

The Owl & Tanager

Encore poislukien tämä oli illan kohokohta. All Delighted People -ep:llä julkaistu kappale oli livenä yhtä verevä kuin alunperin demona. Kun kappaletta ei ollut vielä julkaistu, live-bootlegit kulkivat nimellä Barn Owl, Night Killer. Jotenkin ne ovat kulkeneet koneelta toiselle vuosien varrella. Katseeni nauliintui Stevensiin tämän biisin aikana hypnoottisesti, eikä mikään kyennyt häiritsemään – ei edes norjalainen esitulkitsija  (ks. tekstin loppu). Kaunis pianokappale sai raadollisuutensa seuraksi verenpunaiset taustat ja näyttämövalot.

  • All of Me Wants All of You
  • Vesuvius

Blue Bucket of Gold

Itseoikeutetusti varsinaisen keikan osuuden päättänyt kappale kääntyi loppupuoliskolla suunnattoman kokoiseksi elektroniseksi junnaukseksi, jota kestikin useiden minuuttien ajan.

Encore: oslolaisyleisö palkitsi Sufjan Stevensin ruhtinaallisin aplodein ja seisovin suosionosoituksin. Minuuttien ajan taputtanut ja jalkojaan tömistellyt yleisö sai mitä mahtavimman encoren palkinnoksi. Jokainen näistä kappaleista olisi yksinään riittänyt. Mutta silti mikään ei tuntunut riittävän näin erinomaisella keikalla. Harvemmin kuullun Heirloomin perään nakutetut To Be Alone With You ja  John Wayne Gacy Jr. pelkästään olisivat oikeuttaneet matkan Norjaan ja pääsylipun hinnan.

  • Concerning the UFO Sighting Near Highland, Illinois
  • Heirloom
  • Futile Devices
  • To Be Alone with You
  • John Wayne Gacy jr.
  • Chicago

Sanoin ennen keikkaa, että Sufjanin tuotannosta saisi mitä moninaisempia keikkoja aikaiseksi. Mietin jopa pitäisikö tämän pitää keikkailtoja eri ”teemoilla”. Lauantaina Stevensin eri puolet oli naitettu yhteen mahtavan koherenttiin ja luovaan konserttiin: akustisia elementtejä jatkettiin elektronisilla,  kun erinomainen kokoonpano muusikkoja hyödynsin loistavaa äänentoistoa miltei kahden tunnin ajan.

Carrie & Lowell -levyllä Sufjan Stevens asetti itsensä ja hankalat perhesuhteensa keskiöön. Ikään kuin korostaakseen paljauttaan, taustalla pyöri (oletettavasti) Stevensin kotivideoita lapsuudesta. Korostaakseen paljaana oloaan entisestään, joku saattaisi ajatella. Kenties niinkin. Minusta kuitenkin tuntui, että Stevens olikin suojassa suoruutensa takana, kun ’paljastettavaa’ ei enää ollut. Aivan kuin harkiten tämä ei ottanutkaan mitään kontaktia yleisöön ennen kuin encoren alkaessa. Carrie & Lowellilla avatut perhesuhteet eivät avaamista kaivanneet: Stevens toi itsensä ja taakkansa lavalle ja yleisö otti hänet sellaisena vastaan.

Niin uusi levy kuin sen seurana kulkeva kiertue ovat parasta mitä tällä hetkellä voi rahalla saada. Huomisen Hampurin ja sunnuntain Geneven keikalle olisi vielä lippuja. Äkkilähtö ei perusteluja kaipaa. Tässä tunnelmia Pariisin-keikalta, ikään kuin vakuutteluja kaipaisit.

P.S. ”Loppunegailu”.

Ainoaksi negatiiviseksi kokemuksesi koko viikonlopulta (jos ei lasketa unohtuneen korkeaa hintatasoa Norjassa) jäi viereisellä penkillä istunut keski-ikäinen norjalaismies. Tämä hymisi tai lauloi, vieläpä valitettavan huonosti, Stevensin biisien mukana aina kun sellaisen tunnisti, falsetteineen kaikkineen. Ei onneksi jokaisen biisin aikana, mutta rasittavuuteen asti.

Ja mitäs vikaa keikalla mukana laulamisessa on? Yleensä vastaisin, ettei mitään, mutta Spektrum oli täysin hiljainen. Jopa siinä määrin, että Sufjanin liikahtaessa pianojakkaralla sen natina kuului poikkeuksellisen selkeänä. Niin vilpittömän innoissaan kuin norjalaismies olikin, hän pilasi täysin itseltäni esim. John Wayne Gacy Jr.:n. Chicagon aikana tukinkin (kenties äärimmäisen tylysti) norskin puoleisen korvani. Laulu laantui vihdoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.