Muutama yö sitten heräsin painajaisesta, joka sai säikyksi vielä öisellä vessareissullakin. Kauhistuttava uni kummitteli mielessä sen verran itsepintaisesti, että olen päätynyt siksi tyypiksi, joka kertoo unestaan kaikille. Kaikkein kummallisimpana yksityiskohtana tähän uneen liittyi jostain syystä Japani.

Olenkohan hieman järkkynyt vieläkin Japani-teemaisen painajaisen armoilla, kun aioin jakaa sen myös tänne? Yhtä kaikki, inspiraatiolla on epätavanomaisia alullepanijoita. Aloin ensiksi miettiä, onko dream popilla painajaismainen alagenre? Aikani etsittyäni en löytänyt ihan sellaista, joka kelpaisi painajaiseni taustamusiikiksi.

Sitten välähti. En millään osaisi palata synkistelemään riipivästi itsestään muistuttavaa alitajuntaista kokemusta, en löytäisi sille osuvaa suonta helpostikaan. Mutta Japani oli jossain määssä vastuussa painajaisesta, joten se saisi myös korvata asian täyttämällä korvani pumpulilla ja pehmeillä kitaramelodioilla. Niillä uskoin rauhoittuvani.

Löysin muutamankin japanilaisen dreampop/shoegaze -yhtyeen; ilmeisesti kyseinen genre on melko voimissaan nousevan auringon ja valastamisen (tutkimustarkoituksiin) maassa. Etsintä päättyy lopulta Fukuokaan, ja paikalliseen Dead Funny Recordsiin, jonka listoilta löytyy muuan Hearsays.

Japanilainen twee näyttäytyy Hearsaysissä lempeänä ja sympaattisena. Tästä mä tykkään. Yhtye on julkaissut eepeen 2013, ja sen laajennetun version viime vuonna. Siltä lempikappaleeni on You Couldn’t Do So Much Better, joka olisi voinut soida aikaan vaikka The O.C.:ssä taustalla, kun Seth Cohen mokailee rakastettavasti ihastustensa kanssa.

[bandcamp width=100% height=120 album=568602028 size=large bgcol=ffffff linkcol=0687f5 tracklist=false artwork=small track=2589884410]

Uteliaimmille voin eritellä painajaistani vähän vielä. Sen asetelma ja tunnelma olivat hyvin Hannibal -sarjan kaltaisia. Oli sarjamurhaajia. Uni saattoi jopa sijoittua Japaniin. Koko unessa taustalla kulki jokin mantra, lause jota siinä hoettiin. Se voimistui voimistumistaan läpi unen, kunnes huomasin itse olevani yksi sen toistelijoista, vastoin tahtoani. Tämä mantra saattoi minut jonkinlaiseen transsiin: en voinut liikkua enkä puhua.

Unen lopussa makasin sängyllä ja nostin päätäni transsista huolimatta. Katsoin mustan pellavaisen kankaan läpi ja näin muutaman japanilaismiehen seisomassa sängyn ympärille, valmiina päästämään minut päiviltäni. Sitten huusin itsekseni HERÄÄ! HERÄÄ! HERÄÄ! (en oletettavasti ääneen oikeassa elämässä) ja havahduin pois tolaltani. Painajaisen atmosfääriä on vaikea eritellä ja selittää, tai mikä siitä tekee niin epämiellyttävää, mutten muista heränneeni järkyttyneempänä. Jotain hyvääkin sentään, kun Hearsay löytyi ajatus- ja selitysketjun lopuksi.