Comforting Sounds

Montakohan kertaa olen kirjoittanut reflektoivasti omasta nuoruudesta muutaman suosikkibändin kautta? Montakohan kertaa olen niissä maininnut Mew’n tärkeyden? En ilmeisesti tarpeeksi, koska tässä(kin) postauksessa ajatukset noilla yksioikoisilla raiteilla vyöryvät.

Polkaisin eilen kotiin ja pyöräytin Comforting Soundsin soimaan: askelsin pyörälle alkusointujen ja Jonas Bjerren jo lipuessa kuulokkeisiin. Sattumalta oli yksi Mew-paidoista vielä päällä. Pääsin kotiovesta sisälle kun loppuhuipennus hiipui. Mietin Mew’n tärkeyttä itselleni ja miksi aikoinaan tykästyin tanskalaisyhtyeeseen. Miksi ylipäätään pidin tietynlaisesta musiikista – miksi tietyt yhtyeet ja genret vetivät puoleensa? Kirjaston musiikkiosastossa on ainakin yksi syy, siellä olen nimittäin viettänyt paljon aikaa, siitä olen aiemminkin näpytellyt – arvostaen. Mew’kin on kirjaston peruja.

Frengers julkaistiin, kun olin lukiossa. Noita omia lukioaikoja, omaa nuoruutta ja kasvua tulee usein katseltua äärimmäisen kriittisesti. Mew’sta en osaa olla kuitenkaan pahoillani. Pohdin joskus sitä, millainen olin. Millaisia ihmissuhteita solmin, ja miten niissä kohmetuin. Miten olin liian jyrkkä. Miten olin liian arka. Jossittelen päätöksiä ja päättämättömyyksiä. Tajusin kuitenkin eilen, että Mew on juuri lukioaikaista perintöä, joten jotain se nuorempi versio minusta on tehnyt oikein.

Tämä yhtye kenties edustaakin jotain punaista lankaa, joka on sentään jatkunut katkeamatta noista ajoista. Luonnollisestikin muuten niin paljon muuttunut ’minä’ ankkuroituu tiettyyn ajanjaksoon ja sen ääniin, väreihin ja tuntemuksiin. Se on hyvä myös nyt lakin saavan muistaa. Paljon siitä, mikä lukioikäistä ympäröi, vaikuttaa myöhemmin hölmöltä, turhalta – jopa kiusalliselta. Yhtälailla vielä monen vuoden jälkeen löytyy asioita, kuten Mew, jotka hyväilevät sielua samalla tavalla kuin joskus. Tällaisten asioiden pysyvyydessä on hyvä lukiolaisen  lohduttautua – niin nykyisen kuin entisen.

3 kommenttia kirjoitukseen Comforting Sounds

  1. June June kommentoi:

    Frengers on käsittämättömän freesi vieläkin. Monet muut Mew’n biisit sotkeentuvat mielessä, joko ilkeisiin muistoihin tai omaan kokeellisuuteensa, vaikkakin ne(kin) kappaleet ovat olleet täyttä timanttia joskus.

    Toisaalta, Frengers on niin nostalginen, ettei toista ole. Niin hyvässä kuin pahassa.

    Lukioaika on siitä jännittävää, että ainakin itselläni hyvin moni niihin aikoihin löydetty bändi/artisti kulkee mukana vieläkin. Ei kaikki, mutta suurin osa. Ehkä se liittyy senhetkiseen elämäntilanteeseen, siihen, miten musiikista löysi lohtua. Ja miten aina välillä sen osuus elämässä on hiipunut, kunnes taas tajuaa, miten rakkaita levyjä ei ole kuunnellut ikuisuuteen. Laittaa ne soimaan ja meinaa pakahtua.

    1. Juhani Juhani kommentoi:

      Frengers toimii kyllä, niin kuin sanoit, käsittämättömän freesisti. Ne harvat yhtyeet, jotka lukioaikoina soivat repeatilla, ovat jääneet erittäin vahvasti mukaan. Siinä elämänvaiheessa käydään minuuden kanssa jotenkin niin aktiivista dialogia, siitäkin ketä haluaa olla, että ehkä siksikin nämä tietyt musajutut juurtuvat. Vaikka joskus niistä haluaisikin eroon, ei se tunnu onnistuvan :)

  2. Nimetön kommentoi:

    uskomatonta mikä teksti. yritin etsiä sointuja kappaleeseen ja google polkaisikin minut sinun blogiisi. kirjoitat kauniisti siitä mitä koen itse elämässäni. löysin mew:n vain kaksi vuotta sitten mutta en koskaan lämmennyt oikeen muulle tuotannolle kuin frengerssille ja noiden kappaleiden kautta olen elänyt itseinhon, vihan, surun, tunteita niin kovin että edelleenkin kun nyt valmistaudun lukiosta valmistumaan lyö comforting sounds kehon läpi fyysisenä voimana ja kyyneleet puskevat pintaan.

    tämän bändin merkitystä on mahdoton kuvailla, niin paljon olen saanut voimaa ja kanavan jota pitkin purkaa nuoruuden kahlitsematonta voimaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.