Boxed In – Legacy / All Your Love Is Gone
Oli Baystonin debyyttisingle julkaistaan Moshi Moshille ensi maanantaina, 25. marraskuuta. Boxed In -nimen takaa löytyvä artisti saattaa tuntua tutulta, koska tämä oli mukana Keithissä muutama vuosi sitten. Singlen kummatkin puolet ovat paitsi mielenkiintoisia myös erittäin hyviä kappaleita. Siksi valitsinkin kummatkin tähän postaukseen. Tiukkatahtinen a-puoli All Your Love Is Gone saa pään hytkyyn whiplashin uhallakin. Toisaalta viimeisimpänä kuultava b-puoli Legacy on kakkosraidoille niin tyypillisesti pieni irtiotto varsinaisesti sinkkukappaleesta. Se kiemurtelee elektron pariin omintakeisella otteella.
Dan Careyn tuottamaa albumia aiottiin alunperin julkaisuun tämän vuoden loppuun, mutta saapa nähdä ehtiikö albumi tämän vuoden puolella vielä ulos. Aiemmin Bayston on kirjoittanut biisejä mm. Cock’n’Bull Kidin Anita Blaystonin kanssa, sekä tehnyt biisejä Rose Elinor Dougallin uudelle levylle. Mutta alta löytyvät Boxed In -sooloprojektin ensimmäiset kappaleet: