Berlin x vierzehn
Me avaamme vuoden 2014 Berliinin-visiitillä. Luokkaretket ynnä muut vievät saksanopiskelijan usein juuri tuonne pääkaupunkiin, mutta näinpä on jäänyt väliin, vaikka Hampurissa ja Bremenissä olen kyllä ollut. Jossain määrin on harmi, että Berliinistä nykyisellään tulee monelle mieleen vain hip-habitus – kaupungissa, jonka trendeilijät ovat omineet. Berliini on kuitenkin ollut varsin pitkään taiteilijoistaan tunnettu kaupunki. David Bowiekin asui 70-luvun lopulla siellä. Bowiesta puheen ollen, pyöräytin Tiergarten / Prenzlauerberg / Friedrichschein / Kurfürstendamm / Mitte -fiilistelyyn ymymymyms soittolistan, josta löytyy 14 kappaletta, joilla on ehkä jotain tekemistä Berliinin kanssa.
Tajusimme muuten hieman myöhään, että mahtavalla Agnes Obelilla on keikka perjantai-iltana Berliner Philharmoniella. Kävelymatkakaan esiintymispaikalle ei olisi ollut hirmuinen. Ymmärrettävästi tuo show on jo aikaa sitten loppuunmyyty. Kannattaa silti tsekata Obelin viimevuotinen Aventine.
http://open.spotify.com/user/junhui/playlist/3AgsVryAQmqGwfjhomt0Cc