Basecamp EP
Oltiin kuin oltiinkin Bar Kukassa lauantaina katsomassa ja ihmettelemässä Barry Andrewsin Diskoa. Tykkäsin ihan mielettömästi. Esiintymispaikka oli kohtalaisen täynnä, mutta taisi BADisko muutaman live-musiikin vieroksujan ovelta käännyttääkin. Toki on myönnettävä, että henkisten teeleipien välistä kuiskinut ja ujeltanut Jukka Herva ei varmasti ole kaikkien juttu.
Mutta keikka viihdytti, ilostutti ja nauratti. Pidin erityisesti niin Lampaita –kappaleesta, kuin yleisön pyynnöstä encorena vedetystä Talitintistä, jonka Herva taivutti tangoksi – meidän kuuntelijoiden riemuksi. Myös uusin kappale Kalastaja oli positiivinen yllätys. Kaiken kaikkiaan introvertin oloisen mutta showmieheksi lämpenevän Hervan tarjoama ilta oli hieno.
Eilisessä postauksessa piipahdettiin Nashvillessä, TN, rayLand Baxterin (uskokaa pois, monessa yhteydessä nimi kirjoitettiin juuri noin, joskin variaatioita on) myötä. Noin Helsingin kokoinen Nashville ei ole turhaan lempinimeltään ”Music City”, sillä tämänpäiväinen Basecamp on myös tästä Tennesseen pääkaupungista. Suurin kaupunki Nashville ei kuitenkaan ole: se on Justin Timberlaken ja Elviksen kotipaikkana tunnettu Memphis.
Basecamp tosin poikkeaa Nashvillelle tyypillisestä country-/bluegrass-/folk-osastojen lap steel guitar -meiningistä. Kyseinen trio nimittäin osuu samaan aaltoon moneen muun nyky-rnb-yrittäjän kanssa – eikä huonosti yritäkään. Paikoin soundi liippaa turhan läheltä Artful Dodgerin menestyksen ajan soundia, mutta muuten äänimaailmaa on kiitettävästi paritettu elektronisesta ja rytmimusiikista á la Lemonade, Frank Ocean ja The Weeknd. Uusi selftitled-EP on ilmainen lataus ja alla kuultavana. Emmanuel on eepeeltä jo kuultukin, mutta nimestään ja lievistä EDM-taipumuksistaan huolimatta 2 Thingz on sopivasti viihdyttävän kosiskeleva.