Axel Flóvent on vähiten tyypillinen islantilainen muusikko, jota olen kuunnellut. Sehän tarkoittaa ainoastaan sitä, että kärjistetysti sanottuna Flóventin harrastaman folk-popin  outous-indeksi on alhainen (tarkoitushakuinen erikoisuuden tavoittelu ei ole päämäärä); sisäsiistimmin ilmaistuna soundi on valtavirtaisempi kuin monet tämän maanmiesten tuotokset.

Dancers on äärimmäisen hyvä POP-kappale: se menee suoraan asiaan akustisen kitaran ja pianon säestämällä melodialla. Flóventin uusin biisi soi äärimmäisen miellyttävästi, aivan kuin Dan Croll, viattomasti kuin Teitur, ja kerrostuneesti miltei kuin Ásgeir. Aiempi biisi Forest Fires keräsi mielettömästi kuuntelukertoja lyhyessä ajassa, mutta Dancers on ehdottomasti parempi biisi.

Kirjoitin Flóventin nimen muuten ainakin kolme kertaa väärin tämän kirjoituksen sisällä, kerran jopa pari virhettä samaan lauseeseen, mutta meidän kannattaa opetella tämä nimi kunnolla. Flóventin charmi biisinteossa on salakavalaa: sopii niin äideille kuin jälkipolvillekin.