Netflixin ja Marvelin yhteistuotantona tehty supersankarisarja Daredevil palasi hiljattain toisen tuotantokauden jaksoin. Katsoin kauden jaksot melko rivakkaan tahtiin, joskaan bingeksi asti se ei yltynyt, ja nyt kirjoitan siitä pienimuotoisen arvion, eli koko joukon irrallisia mielipiteitä. Nyt saattaakin siis tulla vastaan SPOILEREITA eli JUONIPALJASTUKSIA, eli ethän lue pidemmälle, jos sellaisia yrität vältellä.

Sarjakuvaharrastamisesta: luin lapsena tavara-arkullisen serkulta jääneitä sarjakuvia, ja kun uusia ei saanut, luin ne samat yhä uudestaan. Mm. X-Men-, Spiderman-, Superman-, Punisher, Spawn-, Ghost Rider- ja Fantastic Four- sarjiksia löytyi yllinkyllin. Mukaan mahtui tietysti yksittäisiä Daredevilejä, muttei tämä sokeasta juristin tarina lukeutunut koskaan suosikkeihini. Edes Varsinkaan Ben Affleckin tähdittämä elokuvaversio saanut tätä laivaa käännettyä. Vasta Netflixin sarjaversio veti puoleensa.

Ensimmäisestä tuotantokaudesta: katsojat ja kriitikot kiinnostuivat. Roolitus oli nimittäin melko onnistunutta, taistelukohtaukset oli laadittu pieteetillä ja ’kasvutarinan’ kaari eteni sykähdyttävästi. Itse Daredevil Charlie Cox ei missään vaiheessa ole herättänyt suurempia tunteita suuntaan tai toiseen, mutta 1. tuotantokauden antagonisti, Wilson Fisk oli loistavasti roolitettu. Vincent D’Onofrion Fisk oli mystinen, uhkaava, sofistikoitunut – tyyntä myrskyn edellä. Loistava, eikä ollenkaan yksioikoinen pääpahis Daredevilille.

Tästä päästäänkin yhteen 2. tuotantokauden ongelmista, joskin pieneen sellaiseen: siinä ei ole tarpeeksi Vincent D’Onofrioa. Roolitus on kaikesta huolimatta kohtalaisen onnistunutta. Mm. The Walking Deadistä ja The Wolf of Wall Streetistä tuttu Jon Bernthal piipahtaa kylään The Punisherina (suom. Tuomari). The Punisherin mustanpuhuva ja dominoiva todellinen presenssi humahtaa vasta aivan viimeisessä jaksossa ruutuun, kun hahmo saa ikonisen ’logonsa’ ylleen. Bernthalin suorituksesta en toisaalta ole yhtään innoissani. Tämä kun tuntuu tekevän oman perusroolisuorituksensa – tiedäthän, sen ummetuksesta ärtyneen kuumakallen. Miten paljon siinä sitten on The Punisheria, jää katsojan ratkaistavaksi.

Elektra on toinen keskeinen, uusi hahmo. Ranskalaisen Élodie Yungin Elektra säilyy kiitettävän kauan arvoituksellisena. Tosin jossain vaiheessa fokuksen siirtymä The Punisherista Elektraan tuntuu poukkoilulta, kuten oikeastaan koko 2. tuotantokausi. Toisaalta loistavista sivuosista tunnettu Clancy Brown menee totaalisesti hukkaan eversti Ray Schoonoverin roolissa.

2. kauden ylivoimaisesti suurin ongelma on silti juonikuvioiden sekavuus. Käänteet toistuvat 1. tuottikselta tutuissa merkeissä: välillä tuntuu että Daredeviliä mätkitään vain, jotta tuska saadaan ’nextille levelille’. Teemojakin riittää: The Punisherin kostoretki, moraalikysymykset, Elektran ”vanha suola janottaa” / ”kummalla puolella olen”, salaliitto, maanalainen armeija, esivalta vs. oman käden oikeus, häilyvä uusi rikollispomo, Fiskin vankilasta ajamat agendat. Uh. Ähky ja lässähdys. Kun näistä ei oikein mistään saada kunnolla kiinni, sarjan tekijät kurkottavat joka suuntaan.

Erityisen hankala pala purtavaksi on varjoissa hiippaileva salainen organisaatio, joka kytketään osittain 1. kauteen. Salaseuran todellinen luonne jää sekavaksi ja – mikä harmillisinta tulevan 3. kauden kannalta – asia jätetään auki. Ei siitä sen enempää. Myös taustajarkkona toimiva mystinen (uusi) rikollispomo haaskataan vastustajana: siitä kun tämän nimi ensimmäisen kerran mainitaan ei mene kauan, ennen kuin siitäkin purjeesta on puhti pois. Kun kummankaan vastustajan tarinan lankaa ei kunnolla solmita, jää katsoja tyhjän päälle.

Lopuksi on vielä mainittava, että vaikka 2. kausi jääkin osittain suutariksi erittäin onnistuneeseen 1. kauteen verrattuna, on Daredevil edelleenkin kelvollinen sarja. Taistelukohtaukset, synkän Hell’s Kitchenin kuvaus ja Matt Murdock / Daredevil -persooniensa välillä tasapainoileva päähenkilö tarjoavat ajoittain totutunlaista viihdettä. Jää nähtäväksi kannattaako 2. tuotantokauden päätöksen jättäminen auki.

Sääli sinänsä, sillä The Punisher ja Elektra olisivat tarjonneet mahdollisuuden vielä herkullisempaan vastakkainasetteluun. Toisaalta, omaan makuun ykköstuottiksen Wilson Fisk oli erittäin onnistunut vastapeluri, jota oli vaikea ylittää. Kenties yritys luoda jotain elämää, ja Fiskiäkin suurempaa hankaluutta osoittautui ylitsepääsemättömäksi vuoreksi.

https://www.youtube.com/watch?v=m5_A0Wx0jU4